| 24.12.2022 kello 08:30 aamulla |
lauantai 24. joulukuuta 2022
Valkoinen Jouluaatto
lauantai 17. joulukuuta 2022
Lunta tullut reilusti, onneksi satiin halot piiloon
Lunta on tullut näin joulukuussa jo todella paljon. Onneksi saatiin halot tuosta portaan vierestä piiloon halkoaitaan, sisään ja vajaan (Halkomiehen heinäkuu onkin joulukuu (1.12.2022)).
Tällä kertaa ei tarvinnut edes maksaa tuntiliksaa, homma meni ihan normi kiristyksellä ja maanittelulla.
Jos lumentulo jatkuu tätä tahtia tulee jo tammikuussa isoja ongelmia sen kanssa, että mihin kaiken lumen ylipäätään saa mahtumaan. Pakko kai sitten tilata traktori.
Wanha rautakaupasta hommattu pihatyötakki luovutti, tai ainakin sen vetoketju hajosi. Tuiskussa en heti huomannut ongelmaa, mutta kyllä se sitten selvisi. Suurin haaste oli saada takki pois päältä.
Pitänee käydä takkikaupoilla jossain vaiheessa. Tuon nykyisenkin saanee vielä kuntoon, katsotaan.
perjantai 9. joulukuuta 2022
Uusi palli kotitoimistoon
Löysin antiikkiliikkeestä 'uuden' heittoistuimen kotitoimistoon! Siellä oli kaksi kappaletta mutta yhdellä sentään mennään.
Tuo oli noista kahdesta 50-luvun parturintuolista se parempikuntoinen. Nostomekanismi pitäisi korjata, jos sitä tarvitsee.
torstai 1. joulukuuta 2022
Halkomiehen heinäkuu onkin joulukuu
| Viisi heittokuutiota klapeja |
Tuosta viisi kuutiota on meille, ja loput neljä jakaantuu naapureiden kesken.
Halot tulivat tänään, juuri sopivasti ennen lumisateita. Halkoaitaan ei mahdu kovin paljoa, se on vielä reilusti yli puolillaan edellisen keikan jäljiltä (Lisää puuta halkoaitaan (6.11.2021)). Mutta nyt on uusi lisäpaikka mihin tuupata ylimääräiset halot (Vaja nousi pikavauhtia paikalle (15.10.2022)).
Jos sähkön hinta jatkaa nousuaan (ja pysyy ylhäällä) poltan tänä talvena takkaa joka päivä.
sunnuntai 27. marraskuuta 2022
Vettä mennyt 1356 kuutiota
Aiempi kulutus siitä kun vedet satiin päälle ja alettiin rakentaa (Meillä on vihdoinkin oma vesimittari (29.1.2013)) on ollut keskimäärin 137 kuutiota per vuosi.
Tuota aikaisempien aikojen kulutusta vääristää se, että siinä on mukana rakennusaikainen kulutus. Harmi, että en ottanut lukemaa talteen muuttotarkastuksen yhteydessä.
maanantai 21. marraskuuta 2022
Tilasin meille valokuidun
Naapureille tulee valokuitu. Nyt tulee meillekin. Tilasin Elisan surkean VDSLn tilalle kuidun toiselta toimittajalta, kun sellainen nyt tässä oli tarjolla.
sunnuntai 13. marraskuuta 2022
Kartta hulevesikaivojen tarkoista paikoista
Olemme useampana keväänä tuskastelleet sulamisvesien kanssa siinä vaiheessa, kun pihakaivojen päällä on vielä 5 cm jäätä mutta vesi sulaa jo. Ne kaivot on hankala muistin varassa tai satunnaisten valokuvien kanssa löytää sieltä veden ja jään alta.
Niinpä päätin tänä vuonana, vihdoinkin ja aikaisempien päätöksien lisäksi, olla jo etukäteen viisas ja piirtää kaivojen tarkoista paikoista kartan. Mittapisteiksi valitsin sellaisia kohteita, mitkä löytää pihalta oli hankea vaikka kuinka.
Nyt nuo kaivot pitäisi olla aikaisempaa helpommin löydettävissä (Kevään ääni on jään hakkauspaukutus (17.3.2019)).
sunnuntai 23. lokakuuta 2022
Pihatien paikkaus
Periaatteessa asfaltin paikkaaminen on helppoa. Pikeä sulatetaan pienissä erissä, kaadetaan asfaltin halkeamaan ja annetaan jäähtyä.
Asfalttihommilla rupeaa olemaan jo perinteitä:
- Ajotie halkesi. Taas. (20.8.2022)
- Asfaltin korjausta taas (18.11.2020
- Pihan halkeamien korjaus (7.9.2019)
- Asfalttiurakka valmis (29.9.2017)
Maaurakoitsijan toimittama piki (Takapiha loppusuoralla - Päivä 9 (3.10.2022)) oli kuitenkin sen verran jämyä, että tuon meidän vanhan rengaspolttimen teho ei riittänyt. Kävimme hakemassa uuden, tehokkaamman polttimen. Sillä tavara rupesi kunnolla sulamaan.
Leveimmillään nyt paikattavat halkeamat ovat yli tuuman verran auki, eli tämä on varmasti viimeinen ellei jo liian myöhäinen hetki paikkailla tuota pinnalta.
Ennen pien levitystä lämmitin halkeamaa töhöllä. Se sulattaa asfalttia ja polttaa samalla halkeamassa olevat roskat ja orgaanisen aineksen tuhkaksi niin, että piki tarttuu kunnolla.
Saamamme piki oli myös aika kovaa (lue = vanhaa). Sitä kirveellä pilkkoessa se hajopsi melkein kuin lasi, pirstaleiksi lohkeamalla. Tässä tarvittaisiin kuitenkin elastisuutta.Katsotaan miten tuo kestää, ensi kesänä viimeistään nähtäneen tulos. Jossain vaihessa tien perustan pettäminen pitää korjata ihan kunnolla.
lauantai 15. lokakuuta 2022
Vaja nousi pikavauhtia paikalle
Kiinnitin keskimmäisen lattiapalkin maahan kaivettuun lisäanturaan ihmebandulla. Tuon kierretanngon istutin anturaan jo valuvaiheessa.
Mietin tätä kiinnitystä jonkin aikaa, tuo bandu saattaa tuolla kyllä ruostua. Pitänee seurata sen kohtaloa, sinne voi pultata jotain järeämpää tilalle joskus myöhemmin.
Noita lattiapalkkejahan on mahdollista kiinnitellä vielä noihin kevytsoraharkkoanturoihin vaikka raudoilla, mutta en usko siihen olevan tarvetta.
Olin vähän huolissani elementtien kunnosta koska paketti seisoi pihassa niin pitkään. Kaikki näytti olevan kuitenkin kunnossa.
Meillä asuva nainen ja nuorinies hoitivan katon kasaaamisen samalla kun vedin vajan pintaan pohjamaalit.
Katon kasaamisen jälkeen meiltä loppui voimat tehdä vaja ihan loppuun asti. Leikkasimme kermit sopian mittaisuksi ja heitimme katolle.
Päälle ja oveksi ruuvasin lainapeitteet niin, että jos tuo venyy talveen vajan kanssa ei tule ongelmaa. Kattohuovan ja peltien varsinainen kiinnitys ja muu vajan loppuunhoito ei ole keleistä nyt kiinni.
keskiviikko 12. lokakuuta 2022
Vajalle antura
Tuossa on jokaisen harkon kohdalla pieni kuoppa jossa on betonia, raudoitus ja harkon sisällä samat. Mallailimme noita vatupassilla ja mittanauhalla kohdalleen moneen kertaan.
Päätin vielä tehdä pari lisäanturaa (ei kuvassa) oikeanpuolisten anturoiden väliin. Nämä boonusanturat kaivoin maahan kahden harkon matkalta niin, että ne pitävät vajan paikallaan kovemmassakin tuulessa.
Kasasin ja maalasin autotallissa samalla valmiiksi vajan lattian. Siitä sai tarkat oikeat mitat tuohon anturan tekoon.
tiistai 4. lokakuuta 2022
Pihan maaurakka valmis - Päivä 10
Kuvassa mukulikkoa ennen hiekan asennusta, hienolla hiekalla täytettiin tuosta välit.
Vajan viereen tuli joku hieno ja kallis erikoiskuusi jonka merkkiä ja mallia en muista. Ehkä Serbiankuusi.
Parkkipaikan päähän tuli istutuskuopia puskille ja Tuurenpilajalle. Tuo Pihlaja pitää suojata talveksi, se on kuulemma peurojen erikoisherkkua.
Kaikenkaikkiaan maaurakoitsija oli paikalla 9 päivänä, joista muutamana vain pari tuntia. Lasku koneista tulee vain tunneista joina koneita käytettiin, ja konetunteja ei voi olla enempää kuin mitä ukot oli paikalla.
maanantai 3. lokakuuta 2022
Takapiha loppusuoralla - Päivä 9
Merkkasimme eilen tulevaa vajan paikkaa. Vajan pitää mahtua omalle tontille konaan ja reilusti, mutta se ei saa tulla liian lähelle taloa.
Nuo sivuille lähtevät viivat ovat sähkövetoja. Yksi putki tulee parkkipaikan kytkentärasioasta missä on jo sähkö, ja toinen putki vedetään vajan alta kohti takaportaikkoa niin että voin joskus laittaa sinnekin valot.
Tässä nuo sähköputket onkin sitten jo vedetty. Niiiden päät pilkistävät tuolla keltaisten kumisaappaiden lähistöllä.
Myös takaoven laatoitus tehtiin uusiksi, noudattaen halkoaidan eteen tehtyä kuviota. Noita laattoja jää nyt melkoinen pino ylimääräisiä, taidan joskus laittaa niitä myyntiin.
Kaikki wanhat laatat ovat edesmenneen Tattivaaran pihalta.
Kuin boonuksena maaurakoitsijalla on pari ylimääräistä murikkaa pikeä. Kovilta ja kuivilta näyttivät, tuota on kuulemma helpointa pilkkoa kirveellä.
Tällä pääsee myöhemmin joutessamme paikkailemaan tien haljennutta asfalttia (Ajotie halkesi. Taas. (20.7.2022)).
perjantai 30. syyskuuta 2022
Takarinne ja yläpihan viimeistely - Päivä 8
Nyt tuohon vaihdettiin tilalle kunnon pyöreitä järkälekiviä, pysyy tuo penger paikallaan.
Samalla teimme rinteeseen muutamia istutusreikiä meillä asuvan naisen jotain tulevaa hortonomikohtausta varten.
Myös etupihalla tapahtuu
Etupihan polku sai pyöreästä, 8-16mm kapilaarikatkosorasta eli singelistä uuden pinnoitteen.
Tuohon ei montaa kauhallista mahtunut ja soraa jäi yli melkein tonni. Lahjoitin sen naapurille heidän polkuja komistamaan, kuorma-autolla sora vaihtoi tonttia helposti. Kottikärrymetodiin olisin varmaan kuollut.
Meillä on Naisen kanssa erimielisyyttä pysyykö tuo sora tuossa polulla, vai ei. Siinä kun ei ole mukana yhtään nollaa sitomassa soraa. Myöhempi käyttö näyttää sen.
Myös pääportaikoin oikean reunan raksaläjä hahmottuu. Siinähän on tähän asti säilötty ylijäämäbetonia ja rakennusajoilta ylijääneitä kevytbetoniharkkoja.
Aukkon tuli kakksi hienointa kiveä. Teen myöhemmin tuohon patolevystäö suojaukset ja multakolot mihin meillä asuva hortoilijanomi voi sitten tehdä istutuksia.
torstai 29. syyskuuta 2022
Yläpiha valmiiksi - Päivät 6 ja 7
Yläpihan loputkin mannerheimintiet saatiin tänään paikalleen. Halkoaidan eteen tulleiden laattojen alle saimme myös hiekkaa niin, että laattojen ei pitäisi päästä routimaan.
Meillä asuva nainen suunnitteli laatoille kuvion, jossa laattojen väleissä on mukulakiviä.
Tämä kuutospäivä jäi melko tyngäksi, juuri muuta ei saatu aikaan kuin nämä muutama metriä kiveyksiä.
Pihan takakulmaan kaivettiin paikka viidelle rhodosdosdosdonnerille. Tuohon tuli kangas istutusreikien ympärille, ja kankaan päälle sitten kuorikatetta. Wanha nurtsi sai jäädä paikalleen sinne alle.
Kaksi säkkiä rhodedosdonneromultaa riitti tähän juuri ja juuri. Myös tämä seiskapäivä jäi lyhyeksi. Rhodot saatiin maahan paikoillensa heti iltamyöhään.
Meillä on nyt siis yhteensä seitsemän rhodosdonneria (Rhodo #2 maahan (18.9.2016)).
Siemensin myös nurmikon uudella tehonurtsiformulaf1turbo-seoksella. Vakiosiementäjämme oli kuulemma Tampereella. Viime kerralla (Nurmikon istutus (12.4.2015)) nurtsiin tuli sekaan aivan liikaa apilaa. Katsotaan jos se nyt tokenisi.
tiistai 27. syyskuuta 2022
Mannerheimintie yläpihalle - Päivä 5
Kaivurikuski nappasi nurtsia tuijien edestä pois hiukan turhan leveältä, mutta kyllä se siihen varmaan takaisin kasvaa.
Brutuksen latausasema siirtyy halkkoaidan luota tuohon istutusmuurin alle, terassin portaan päätyyn.
Polku terdeltä portaikon tasanteelta saa myös uudet puyöreät kivet vanhan terävän soran sijaan. Kuvassa wanhat sorat jo kaivettu pois.
Nyt meillä on pätkä Helsingin pääkatua, Mannerheimintietä Espoossa. Kapeahko tuo kyllä on, noin niinkuin pääväyläksi.
Purin tykkitornin muotit päivän lopuksi. Betoni ehti siis kuivua pari vuorokautta.
Valun etuseinässä oli muutaman rosoinen kohta, kaikesta tökkimisestä ja koputtelusta huolimatta valu ei ollut mennyt ihan perille saakka. Olisi vaan pitänyt tehdä vetisempää sementtiä.
Slammasin etuseinän tasaiseksi ulkopuolelta ja käytin loppusementit vielä tuonne sisäpuolelle kivien ja tornin jalusta lujittamiseen.
Kaivonrenkaan eli tykkitornin pohjalle tuli kapilaarikatkosoraa 20cm. Renkaan sisäpuolelle laitoin vielä 15mm routasuojan (alemmassa kuvassa) ennen renkaan täyttämistä mullalla.
maanantai 26. syyskuuta 2022
Lisää yläpihaa - Päivä 4
Yläpihan etureuna rupeaa olemaan valmis. Kiviä on pyöritelty huomattavasti.
Multaakin tuli sen seitsemän säkkiä, rhodo- ja havumultaa muutama ja puutarhamultaa loput.
Tykkitornin valu saa vielä kuivua ainakin huomiseen ennen tuon muotin purkamista.
Huomaa kuvassa myös rekan ja penkereen välissä pihavajan paketti (Pihavaja tilattu ja toimitettu (27.5.2022)). Se on seisonut tuossa pressun alla koko kesän. Remppahan alkoi jo kesäkuussa joka on syyskuussa Espoon kalenterissa.
Halkoaidan ja tuijien edestä kuorittiin pois nurmikkoa. Tuoijien eteen tulee kuorikatetta koska siinä ei nurmikko kunnolla kasva. Ja halkoaidan eteen laattoja.
Kulman kukkapenkkiin tulee isoista kivistä pegerrys. Tässä asennus- ja design expertit asettelevat niitä huolellisesti fengshuimuotoon. Tjsp.
Kulkkapenkin horsmat sun muut perannat on nostettu kanervikkoon kuvan alareunaan. Siellä ne joutavat odottelemaan päivän tai kaksi uutta istutusta takaisin penkkiin.
Kippasimme samalla vaivalla muutaman kiven myös naapurin puolelle, naapurilla oli noille tarvetta omiin hommiinsa.
sunnuntai 25. syyskuuta 2022
Tykkitornin valu sunnutaiksi - Päivä 3
Puuhastelin sunnuntaiksi tykkitorniin betonivalut. Vedin portaikon tasanteeseen ja itse kaivonrenkaaseen kiinni ankkurimassalla muutaman isohkon pultin. Ne toimivat ankkureina tuolle valulle ja samalla ankkuroivat myös renkaan osaksi portaikkoa.
Raudoituksessa en säästellyt, käytin reilusti pihalla lojunutta verkkoa sekä erillisiä rautatankoja. Raudoitus tuli myös ankkurimassalla kiinni tuohon kaivonrenkaaseen.
Valun yläreunaan muotoilin hiukan jäykemmästä kamasta samanlaisen huulen mikä muuten kiertää kaivonrengasta.
Ylijäämäbetonilla sinetöin vielä kaivonrenkaan alaosan kiinnityksen. Jätin sinne kuitenkin veden mentäviä aukkoja niin, että tuosta ei tule uima-allasta.
Tänään ei tapahtunut muuta kuin tämä oma pikkuprojekti.
lauantai 24. syyskuuta 2022
Yläpihan muotoilua - Päivä 2
Piharempan toisena päivänä työt keskittyvät yläpihalle. Päätimme pitää vanhan nurmikon vaikka se meneekin koneiden alla jonkin verran rikki.
Työtä tehdään penkereen etureunasta taaksepäin kohti lasiterassia ja takapihaa. Sitä mukaa kun osa saadaan valmiiksi, niin koneella sinne ei sitten enään tarvitse mennä.
Alkuun tehtiin siis uusi kivipengerrys sireenipenkin päälle.
Tein eilen illalla ja nyt aamulla vielä kukkapenkin ja halkoaidan kulmaan painekyllästetystä laudasta suojauksia. Tuohon kun tulee kiviä ja ainakin 50cm lisää multaa. Lautojen ja maan väliin tulee patolevyä.
Maalasin uuden kukkapenkin rajat maahan meillä asuvan naisen tarkkaavaisten silmien alla. Kukkapenkin istutukset nousivat kaivurilla sivuun tuosta yhdessä hujauksessa.
Etualalla kiviä joilla muotoillaan tuohon kukkapenkkiin pengerreunat niin, että penkkiin saadaan lisää multaa ja reilusti korotusta nurtsiin nähden.
Samalla selvisi, että kukkapoenkin kasvien kituva kasvi ei johbtunut heikosta tai vähästä mullasta vaan viereisen metsän puiden juurista. Juurakot olivat luikerrelleet osaksi kukkapenkkiä.
Maaurakoitsijalla oli jossain pihansa perukoilla tallessa hieno ja hyvin sammaloitunut kaivonrengas. Suunnittelimme sellaista tuohon pääportaikon tasanteelle jo 10 vuotta sitten taloa suunnitellessa. Nyt se saatiin.
Renkaasta leikattiin osa pois timanttilaikalla. Nostoa ja siirtoa varten reikä tuettiin muotoon sahatulla puupalkilla. Nostossa rekan nostokauha oli mahtavana apuna.
Rengas mallattiin paikalleen sopivasti asetetuilla kivillä. Niiden alla tuossa on kuplavolkkarin kokoisia kiviä jotka toimivat tukevana anturana, ja itse portaikko on toki omaa tukevaa tekoansa.
Saatuamme renkaan paikalleen sementoin sen ja sen alla olevat kivet paikalleen muurauslaastilla sementillä.
Tykkitornilta se näyttää!
Edellisen päivän läpät täällä: Piharemppa alkaa - Päivä 1 (23.9.2022)
perjantai 23. syyskuuta 2022
Piharemppa alkaa - Päivä 1
Pihasuunnitelma onkin jo ollut hyvissä ajoin valmiina (Uusi pihasuunnitelma valmis (29.5.2022)).
Urakoitsija toi paikalle melkoisen arsenaalin kalustoa; ison ja pienen kaivinkoneen, pyöräkuormaajan sekä rekan jossa oma kauhomalaite.
Samalla tontille ilmestyi ainakin yksi täysi kuorma kiviä, hiekkaa, multaa ja kaikenlaista mitä tässä nyt tarvitaan. Rekan kauhalla noiden pudottelu eri paikoille oli nopeaa.
Yläpihan kivipenger lähti jo samantien muotoutumaan paikalleen. Tässä kiviä toki vasta mallaillaan, että miltäs näyttäis?
Kariketta, hiekkaa, mukuloita, kaikenlaista... Noilla luulis pärjäävän.

