sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Pihatien paikkaus

Tämän viikonlopun hommana oli pihatien paikkaus. Työt tehtiin naapurin kanssa yhdessä, kuten aikaisemminkin.

Periaatteessa asfaltin paikkaaminen on helppoa. Pikeä sulatetaan pienissä erissä, kaadetaan asfaltin halkeamaan ja annetaan jäähtyä.

Asfalttihommilla rupeaa olemaan jo perinteitä:

Välineetkin oli jo valmiina. Tuo pikipönttö on jo vuodesta 2019 palvellut maalipurkki jossa on kaatokahvana pultti ja pihdeillä väännetty kaatonokka. 

Maaurakoitsijan toimittama piki (Takapiha loppusuoralla - Päivä 9 (3.10.2022)) oli kuitenkin sen verran jämyä, että tuon meidän vanhan rengaspolttimen teho ei riittänyt. Kävimme hakemassa uuden, tehokkaamman polttimen. Sillä tavara rupesi kunnolla sulamaan.

Leveimmillään nyt paikattavat halkeamat ovat yli tuuman verran auki, eli tämä on varmasti viimeinen ellei jo liian myöhäinen hetki paikkailla tuota pinnalta.

Ennen pien levitystä lämmitin halkeamaa töhöllä. Se sulattaa asfalttia ja polttaa samalla halkeamassa olevat roskat ja orgaanisen aineksen tuhkaksi niin, että piki tarttuu kunnolla. 

Saamamme piki oli myös aika kovaa (lue = vanhaa). Sitä kirveellä  pilkkoessa se hajopsi melkein kuin lasi, pirstaleiksi lohkeamalla. Tässä tarvittaisiin kuitenkin elastisuutta. 

Katsotaan miten tuo kestää, ensi kesänä viimeistään nähtäneen tulos. Jossain vaihessa tien perustan pettäminen pitää korjata ihan kunnolla.  

lauantai 15. lokakuuta 2022

Vaja nousi pikavauhtia paikalle

Vajan lattian tukirakenteiksi valikoitui tallissa pyörineet 4x4" painekyllästetyt palkit.

Kiinnitin keskimmäisen lattiapalkin maahan kaivettuun lisäanturaan ihmebandulla. Tuon kierretanngon istutin anturaan jo valuvaiheessa. 

Mietin tätä kiinnitystä jonkin aikaa, tuo bandu saattaa tuolla kyllä ruostua. Pitänee seurata sen kohtaloa, sinne voi pultata jotain järeämpää tilalle joskus myöhemmin.

Reunimmainen lattiapalkki tuli kiinni kierretankoon puristukseen kahden puun väliin. Nuo kuvan mutterit ovat vain ottamassa tuossa paineen niin, että 8mm ruuvit eivät tule liian tiukalle ja riko paikkoja. 

Noita lattiapalkkejahan on mahdollista kiinnitellä vielä noihin kevytsoraharkkoanturoihin vaikka raudoilla, mutta en usko siihen olevan tarvetta.


Koska olin kansannut ja maalannut vajan lattian jo valmiiksi niin itse vaja (Pihavaja tilattu ja toimitettu (27.5.2022)) nousi valmiista elementeistä paikallensa muutamassa tunnissa.

Olin vähän huolissani elementtien kunnosta koska paketti seisoi pihassa niin pitkään. Kaikki näytti olevan kuitenkin kunnossa.


Kävin rautakaupassa pyytämässä pohjamaalia josta ei tulisi ikinä huolta. Myivät Solmasterin UR300 -maalia. Pohjamaalina sitä ohennetaan vedellä. Aika näyttää miten tuo toimii.

Meillä asuva nainen ja nuorinies hoitivan katon kasaaamisen samalla kun vedin vajan pintaan pohjamaalit. 

Katon kasaamisen jälkeen meiltä loppui voimat tehdä vaja ihan loppuun asti. Leikkasimme kermit sopian mittaisuksi ja heitimme katolle. 

Päälle  ja oveksi ruuvasin lainapeitteet niin, että jos tuo venyy talveen vajan kanssa ei tule ongelmaa. Kattohuovan ja peltien varsinainen kiinnitys ja muu vajan loppuunhoito ei ole keleistä nyt kiinni.

keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Vajalle antura

Pihaurakan valmistuttua pääsi tekemään vajalle anturaa. Perustin vajan suoraan tuohon hiekalle, se on jyrätty jämyksi tätä varten jo kauan sitten (Takapihan profiilin kohotus (7.6.2019)), ja uusiksi vielä kun pihaurakka valmistui hiljakkoin (Pihan maaurakka valmis - Päivä 10 (4.10.2022)). 

Tuossa on jokaisen harkon kohdalla pieni kuoppa jossa on betonia, raudoitus ja harkon sisällä samat. Mallailimme noita vatupassilla ja mittanauhalla kohdalleen moneen kertaan. 

Päätin vielä tehdä pari lisäanturaa (ei kuvassa) oikeanpuolisten anturoiden väliin. Nämä boonusanturat kaivoin maahan kahden harkon matkalta niin, että ne pitävät vajan paikallaan kovemmassakin tuulessa.

Kasasin ja maalasin autotallissa samalla valmiiksi vajan lattian. Siitä sai tarkat oikeat mitat tuohon anturan tekoon.
 

tiistai 4. lokakuuta 2022

Pihan maaurakka valmis - Päivä 10

Pihan takakulmaan tuli mukulakivipuistoa. Tuota on helppo ylläpitää ja jos kiviä ei ylikastele ne eivät kasva vaan pysyvät tuollaisina sopivan kokoisina. Huonomuistisempikin hortonomi pärjää näiden kanssa. 

Kuvassa mukulikkoa ennen hiekan asennusta, hienolla hiekalla täytettiin tuosta välit.

Myös vajan paikka hahmottuu hyvin jo. Noita kiviä asennetaan myös vajan alle mutta siitä myöhemmin, anturat pitää päästä asentamaan.

Vajan viereen tuli joku hieno ja kallis erikoiskuusi jonka merkkiä ja mallia en muista. Ehkä Serbiankuusi.

Parkkipaikan päähän tuli istutuskuopia puskille ja Tuurenpilajalle. Tuo Pihlaja pitää suojata talveksi, se on kuulemma peurojen erikoisherkkua.

Kaikenkaikkiaan maaurakoitsija oli paikalla 9 päivänä, joista muutamana vain pari tuntia. Lasku koneista tulee vain tunneista joina koneita käytettiin, ja konetunteja ei voi olla enempää kuin mitä ukot oli paikalla.

maanantai 3. lokakuuta 2022

Takapiha loppusuoralla - Päivä 9

Merkkasimme eilen tulevaa vajan paikkaa. Vajan pitää mahtua omalle tontille konaan ja reilusti, mutta se ei saa tulla liian lähelle taloa.

Nuo sivuille lähtevät viivat  ovat sähkövetoja. Yksi putki tulee parkkipaikan kytkentärasioasta missä on jo sähkö, ja toinen putki vedetään vajan alta kohti takaportaikkoa niin että voin joskus laittaa sinnekin valot.


Tässä nuo sähköputket onkin sitten jo vedetty. Niiiden päät pilkistävät tuolla keltaisten kumisaappaiden lähistöllä.

Myös takaoven laatoitus  tehtiin uusiksi, noudattaen halkoaidan eteen tehtyä kuviota. Noita laattoja jää nyt melkoinen pino ylimääräisiä, taidan joskus laittaa niitä myyntiin. 

Kaikki wanhat laatat ovat edesmenneen Tattivaaran pihalta.


Kuin boonuksena maaurakoitsijalla on pari ylimääräistä murikkaa pikeä. Kovilta ja kuivilta näyttivät, tuota on kuulemma helpointa pilkkoa kirveellä.

Tällä pääsee myöhemmin joutessamme paikkailemaan tien haljennutta asfalttia (Ajotie halkesi. Taas. (20.7.2022)).