lauantai 24. syyskuuta 2022

Yläpihan muotoilua - Päivä 2

Piharempan toisena päivänä työt keskittyvät yläpihalle. Päätimme pitää vanhan nurmikon vaikka se meneekin koneiden alla jonkin verran rikki.

Työtä tehdään penkereen etureunasta taaksepäin kohti lasiterassia ja takapihaa. Sitä mukaa kun osa saadaan valmiiksi, niin koneella sinne ei sitten enään tarvitse mennä.

Alkuun tehtiin siis uusi kivipengerrys sireenipenkin päälle.

Tein eilen illalla ja nyt aamulla vielä kukkapenkin ja halkoaidan kulmaan painekyllästetystä laudasta suojauksia. Tuohon kun tulee kiviä ja ainakin 50cm lisää multaa. Lautojen ja maan väliin tulee patolevyä.

Maalasin uuden kukkapenkin rajat maahan meillä asuvan naisen tarkkaavaisten silmien alla. Kukkapenkin istutukset nousivat kaivurilla sivuun tuosta yhdessä hujauksessa.

Etualalla kiviä joilla muotoillaan tuohon kukkapenkkiin pengerreunat niin, että penkkiin saadaan lisää multaa ja reilusti korotusta nurtsiin nähden. 

Samalla selvisi, että kukkapoenkin kasvien kituva kasvi ei johbtunut heikosta tai vähästä mullasta vaan viereisen metsän puiden juurista. Juurakot olivat luikerrelleet osaksi kukkapenkkiä.

Maaurakoitsijalla oli jossain pihansa perukoilla tallessa hieno ja hyvin sammaloitunut kaivonrengas. Suunnittelimme sellaista tuohon pääportaikon tasanteelle jo 10 vuotta sitten taloa suunnitellessa. Nyt se saatiin.

Renkaasta leikattiin osa pois timanttilaikalla. Nostoa ja siirtoa varten  reikä tuettiin muotoon sahatulla puupalkilla. Nostossa rekan nostokauha oli mahtavana apuna.

Rengas mallattiin paikalleen sopivasti asetetuilla kivillä. Niiden alla tuossa on kuplavolkkarin kokoisia kiviä jotka toimivat tukevana anturana, ja itse portaikko on toki omaa tukevaa tekoansa.

Saatuamme renkaan paikalleen sementoin sen ja sen alla olevat kivet paikalleen muurauslaastilla sementillä.

Tykkitornilta se näyttää!

Edellisen päivän läpät täällä: Piharemppa alkaa - Päivä 1 (23.9.2022)