torstai 29. marraskuuta 2012

Kisa lunta vastaan näyttää hävityltä - Ensilumimyrsky tulossa

Muovikalvo tallin ovena. Tilanne aamulla.
 
 
Lisää lunta. Tilanne iltapäivällä kello 16:04.
Tänään saatiin kunnon ensilumet, ja huomiseksi on luvattu peräti 40 cm lunta. Eilen tontilla siivottiinkin taas laudanpaloja ja muuta rojua tulevan lumen alta pois.

Patolevyt on korjattu paikalleen ja fillarikellarin muurikin on jo valmiina. Kaikki on tehty loppukorkoon tehtäviä maatäyttöjä varten yhtä yksityiskohtaa lukuunottamatta; Maalämpöpumpun lämmönvaihtokaapelit puuttuvat vielä. Tai ainakin puuttuivat tänään aamulla. Maatäyttöjä ei pääse tekemään loppuun ennen kuin tämä osuus on tehty.

Lumisade hirvittää

Tuo taivaalta tippuva lisätyö hirvittää, tässä kun on kaikenlaista tekemistä muutenkin. Lumityöt kuuluvat meille ja vaikka olen rekrytöinyt lumihommiin naapurin traktorin niin käsitöitä on luvassa paljon. Ja varmaankin joka aamuksi.

Tänään näyttää myös pahasti siltä, että maatöiden saattaminen talon ympäriltä talvikuntoon ei ehtinyt ennen talvea.Toivottavasti tästä ei tule lisämurhetta.

Laiskoja ratinvääntäjiä

Rekkakuskeilla on selkeästi joko sen verran heikko sihti, että peli ei pysy tiellä tai sitten vain heikot hauikset ja jäykkä ratti.

Muutaman sentin tai edes puolen metrin koukkaamisen vielä jotenkin ymmärtäisi, mutta kun naapurin nurmikon kautta koukataan metritolkulla ja jatkuvasti...

Onneksi ehdin napata tämän(kin) kuvan ennen lumia. Laskutan vielä tuon nurmikon korjauksen talotoimittajalla. Toivottavasti naapureilla riittää kärsivällisyys.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kiuas valittu ja tilattu

Kiukaan isoveljen asennuskuva. Palamattomaan materiaaliin riittää 50mm sivuille, kiukaan voi siis asentaa todella tiiviisti. Meille tulee siis sama pata mutta 300 mm matalampana ja ilman tuota keskipantaa. Kuva (c) Iki-Kiuas.
Saimme lopultakin valittua kiukaan. Tämä  on pitkähkön taistelun tulos. Alunperin saunaan toivottu ja suunniteltu Kivi-Iki osoittautui keskusteluissa liian suureksi.

Tätä on siten pyöritelty ja mietitty suuntaan ja toiseen. Olen ehtinyt piirtämään saunankin uusiksi jo kolmen eri kiukaan kanssa. Lopulta kuitenkin löytyi samalta valmistajalta Kivi-Iki Junior joka on muuten täysin sama kiuas mutta 30 cm matalampi.

Teholtaan se on tähän saunaan juuri oikean kokoinen. Halvaksi tuo ei tule, paitsi jos patamyyjän kanssa käyty keskustelu johtaa johonkin; Näes heillä on tarvetta CAD-kuville ja mulla taas olisi siihen osaamista.

Kiukaan saa noutaa Vallilasta tammikuun lopussa. Maksu noutaessa.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Reikä kuumaan ytimeen

Maalämpöpumpun reikien poraus alkoi tänään, ja reiät valmistuvat huomenna keskiviikkona. Kummankin talon reiästä tulee 165 metrin syvyinen.

Itse pora on mielenkiintoinen laite. Siihen kuuluu kuvassa näkyvän telakoneen lisäksi rekan perässä oleva pienen merikontin kokoinen paineilmakompressori. Äänestä (tai sen puutteesta) päätellen siellä on ruuviahdin. Kompura tuottaa poralle ranteen paksuisen paineilmaletkun kautta 30 barin jatkuvan työpaineen.

Itse poraus tapahtuu vasaroitavan kairan avulla. Kuvassa oikealla poran 'business end' eli suomeksi kai 'asiointipää'?

Porausjäte huuhdellaan reiästä paineilmalla ja vedellä. Vesi toimii myös leikkausnesteenä.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Ikkunoista ja ovista päivitys

Se saunan oikea ikkuna (Ikkunapäänsärkyjä (18.11.2012)) tuli jo. Nyt se on jo myös asennettu paikalleen. Ikkuna on muuten hyvä, mutta heloitus ei ole ihan kohdallaan. Ikkuna on vaikea saada kiinni. Tähän palataan myöhemmin, tuo voi myös olla pelkkä säätöhomma.

Kaikkien ikkunoiden ollessa paikallaan vaimolle tuli vielä polttava halu vaihtaa pesuhuoneen avattava vaakaikkuna kiinteään. Näin siihen tulee isompi ikkunalauta. Ikkunan hinta on halpa, rahti maksaa enemmän kuin se ikkuna. Mutta rakentamiseen tulee jälleen uusi mutka.



Keittiön oven lista meni kuin menikin paikalleen painamalla. Samalla ihmettelin terassiovien listojen suuria toleransseja.  Yhdessä on jopa reilun millimetrin rako oven runkoon nähden (kuva).

Huomasimme myös, että kaikki kynnykset ovat jotain puuta. Vaikka kuinka yritin tarkistaa tilauksen moneen kertaan. Tai sitten tämä ei edes ole valinnainen asia. Kynnykset pitää sitten joskus maalata...

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Ulkoportaikon maanpainemuuri ja alakerran sisäseiniä

Tällä viikolla saatiin pääoven ulkoportaikon maanpainemuuri paikalleen. Siitä puuttuu päästä vielä valutolppa joka tukee koko muuria. Päälle tulee myöhemmin betonikansi mutta sillä ei ole kiirettä. Sen sijaan patolevyt ja routasuojaus pitää saada paikalleen mahdollisimman pian.

  


Maalämpöpumpun reikien poraus pitäisi suoritaa nyt alkavan viikon tiistaina ja keskiviikkona. Maatäytöt pitäisi sitten saada loppuun heti joulukuun alussa.

Sisätiloissa edistystä

Alakerrassa sisäseinät ovat teknisen tilan osalta jo melkein valmiit (kuva).

Pyryn huoneessa, varastossa ja WC:ssäkin on seinistä paikallaan jo muutama ensimmäinen harkkorivi.

Kevytseinien teko aloitetaan vasta kun tasoitukset ja paljon muuta on tehty.

Yläkerrassa seiniä ei vielä ole aloitettu, eikä vielä voikaan aloittaa.

Sen sijaan ilmanvaihtoputkia on jo vedelty. Putkista puuttuu vielä eristykset. Ne tarvitaan koska maalämpöpumppu voi paitsi lämmittää lattiaa niin myös viilentää tuloilmaa.

Runkokatselmointia odotellessa yläkerrassa ei voikaan juuri muuta vielä tehdä. Saunan piippu on muuraamatta mutta tämä on meidän syytä. Tästä piakkoin lisää...

maanantai 19. marraskuuta 2012

Takan piippu paikallaan

Takan piipun muuraus on valmis ja piippu on jo paikallaan. Itse takkaatosin ei pääse muuraamaan ennen kuin yläkerran lattiavalu on tehty.

Saunan piippua ei vielä päästä aloittelemaan koska kiuastoimittaja ei ole vastannut kyselyihin speciaalikiukaan liitoskorkeudesta. Pitänee soitella suoraan toimarille.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ikkunapäänsärkyjä

Ensimmäiset ikkunat nousivat paikalleen perjantaina. Tämä oli mahtavaa, mutta samalla päänsärky ikkunoiden korkeudesta nousi niin, että v-käyrä saatiin huippuunsa.

Nääs ei kesällä suunnitelmia sorvatessa huomattu tai tajuttu ajoissa, että nykyään taloissa ikkunoiden ylälinja on yleensä ainakin 230 cm lattiasta, eikä se rintamamiestalosta oppimamme 210 cm.
 
Asiaa tuli kyllä harkittua vielä silloin, kun muutokset olisivat olleet helppoja (ennen kuin rakennusluvan muutokset <oli> hyväksytty ja leimattu (28.9.2012)). Itse olin kuitenkin jo saavuttanut muutosten saturaatiopisteen ja lopulta Maijakin vakuuttui siitä, että tila on joka tapauksessa hulppea korkeine kattoineen. 

Heräsimme tähän ikkunoiden yläreunan korkeuteen toden teolla vasta kun saimme lopulliset ulkopiirrokset kummastakin talosta. Naapurilla kun on hulppeasti ikkunaa. Silloin seinät ikkunaylityksineen ja kantavine rakenteineen oli jo melkein valmiiksi valettu ja muurattu. Kattotuolit seisoivat valmiina tehtaalla ja ikkunatkin oli jo tilattu. Toisin sanoen muutostyö korkeampiin ikkunoihin  olisi ollut uusine rakennesuunnitelmineen melko mittava ja varmasti  budjetin räjäyttävä. Annoimme asian olla, mutta tänä viikonloppuna asia silti vitutti rajusti. Ehkä siihen tottuu.

Ikkunoiden tiivistyspaketti

Osana talopakettia ostin erilliseen lisähintaan koko taloon  tiivistyspaketin joka tulee kaikkiin kulmiin ja saumoihin sekä erityisesti höyrysulun tiivistekohtiin. Tarkoitus on estää lämpimän ja/tai kylmän ilman (lue = kosteuden) kulkeutuminen sinne minne sen ei pitäisi kulkeutua.

Ikkunoiden osalta tuo tiiviste laitetaan paikalleen karmin sisäpintaan asennuksen yhteydessä liimattavana nauhana (kuvassa). Nauhan alapinta liimataan kiveen erityisellä liimalla ja koko hoito jää tasoitusten alle.

Näistä tiivistyksistä tulee varmasti jotain lisäkirjoiteltavaa myöhemmin.

Näköala saunasta, noin lauteella istuvan katselukorkeudella.

Osa ikkunoista on vielä asentamatta. Pinossa on alakerran ikkunat sekä yläkerran oviaukkojen ikkunoita.
Virheitä ikkunatoimituksessa

Rakennusalan perinteiden mukaisesti ikkunatoimitus ei mennyt täysin putkeen.

Viime tilassa vaihdettu pesuhuoneen pystyikkuna sotki kuviota ja tuli perille vääränlaisena (ks. CADin avulla voi tehdä tarkoja virheitä (14.10.2012)). Valitettavasti pojat ehtivät myös asentaa tuon ikkunan jo paikalleen. Lisäduunia, onneksi tämä ei mene meidän piikkin.

Myös keittiön oven alakilvessä on valmistusvirhe. Sinänsä ihmeellistä, että tehtaalla tarkastaja ei muka ole huomannut tuommoista. Luulisi olevan ovi- ja ikkunafirmale huonoa bisnestä lähetellä puusilmänkin havaitsemia viallisia tuotteita edestakaisin.

Muita mahdollisia puutteita tai vikoja en ole huomannut, mutta toisaalta ovet ovat kaikki vielä tiukassa paketissa autotallissa. Niitä ei pääse yksin tarkistamaan koska painoa on paljon.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Seinien mallailua ja viemärireikien tarkistukset

Vanerilevy eteisen jääkaappiseinän kohdalla.
Kävimme viikonloppuna mallailemassa yläkerran seiniä paikoilleen. Kerroksesta löytyi sopivasti vanerilevy jolla seinien paikkoja oli helppo mallintaa IRL*.

Homma meni lähinnä eteisen miettimiseen. Siinä on seinä joka jakaa tilan keittiöön ja eteiseen. Seinän toisella puolella on pakastin, uuni, mikro ja jääkaapit ja toisella puolella pieni pukeutumispenkki sekä mahdollisesti kaappi.

Sisääntulolta kun katselee kohti olohuonetta niin jo muutamalla sentillä on tässä kohtaa suuri merkitys näkyvyyksien ja suoran valon kannalta. Kuluille jää portaikon ja seinän väliin mukavasti tilaa joka tapauksessa.

Viemärit todettu oikeille paikoille, paitsi keittiössä

Putket haukkaavat katosta 15cm alaspäin.
Samalla tulin tarkistaneeksi piirustusten kanssa viemäreiden oikeat paikat. Alapuolelta kun niiden paikkoja on vaikea tarkistaa.

Vain keittiön reikä on väärässä kohtaa, tämäkin menee omaan piikkiin kun Maija ehti asiassa neuvomaan putkimiestä.  Putkea sinne ei vielä ole ehditty vetämään. Reikä on tallin katossa eli keittiön lattiassa tiskialtaan kohdalla. Putkimies huomasi perjantaina, että tuonne kulmaan on saatava viemärin toinen huohotusputki. Tämä ratkaisi sen jo tehdyn reiän 'vääräksi' ja viemärin vaakaveto tulee tallin katon sijaan keittiökaappien sokkeliin, kuten alunperin ajattelin.

* In Real Life

lauantai 10. marraskuuta 2012

Harjakaisia vietetty

Vietimme eilen menestyksellisiä harjakaisia. Tunnelmaa nosti paitsi alkoholi niin mös työmiehille jaettu rahallinen boonus ja illan päättyminen appiukon +34c ulkoaltaaseen uimasille.

Tattivaaran uusi ja vanhempi hengetär
Teimme myös suunnitelmia talven varalle. Siivous ei enää ole listalla koska tontti on nyt siivottu eikä missään ole enää laudanpalasia jäämässä lumen alle. Lista lähiajan hommista on seuraavanlainen:
  1. Kattotiilet nostetaan katolle ja asennellaan paikalleen jo ensi viikolla.
  2. Maalämpöpumpun reikien poraus ja lämpökaapelien kytkentä viikolla 47-48. 
  3. Pääoven ulkoportaikon ja allaolean fillarikellarin anturan ja muurin muuraus.
  4. Pihan täytöt loppuun viikolla 49 tai 50. Tämä sillä varauksella, että aikataulu sopii maaurakoitsijalle ja vastaava mestari vielä siunaa sen. Jos tätä ei päästä tekemään niin sitten runko on joka tapauksessa lämpöeristettävä ulkopuolelta umpiharkon kohdalta.
  5. Ikkunoiden ja ovien kiinnitys.
  6. Runkotarkastus, viranomaistoimenpide siis. Tätä varten tarvitaan leimoja piirustuksiin ja kaikenlaista. 
  7. Yläpohjan koolaus ja eritys puhallusvillalla. Vaadin muuten samalla, että suoraan maskitiiltä vasten ei tule puhallusvillaa vaan SPU-eriste. Näin se jatkuu koko rungon mitalta ylös asti.
  8. Lämmityksen kytkeminen päälle. Viime yönä altaassa marinoitunut LVI- asentaja uhosi, että lämmöt olisi päällä kuukauden kuluttua. Palaamme siis asiaan heti itsenäisyyspäivän jälkeen, 9.12.2012.
Sellaista kaikenlaista. Sujuvan lukemisen edistämiseksi ylläolevasta osa pitänee kirjoittaa puolaksi...

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Valmistautumista talveen

Seuraavaksi valmistellaan tonttia ja tönöä talvea varten. Ykköshomma on saada tehtyä alta pois kaikki sellaiset toimet, jotka on hyvä tehdä ennen lumen tuloa. Itse listaisin ainakin seuraavia hommia (ei välttämättä tärkeys- tai tekojärjestyksessä):
    Tontilla on kaikenlaista rytöä. Onneksi siivoaminen kuuluu talotoimittajalle.




    Portaat paikallaan. Etualalla ja tallin takaosassa ikunoita ja ovia.
  1. Rungon suojaaminen, tiivistäminen ja eristäminen talven lämmityskautta varten. Patolevyjä, styroksia, parikin betonivalua jne. Valitettavasti ulkouolinen slammaus päästään tekemään vasta keväällä.
  2. Pihalta kaikenlaisen rötön siivoaminen lumen varalta. Pakko tehdä ainakin niiltä kohdilta jotka tulevat ulkotäyttöjen alle, ja koska talotoimittajan projektin pitäisi olla pääosin tehty jo talvella olisi yleinen tonttisiivo hyvä hoitaa kuntoon jo nyt.
  3. Maalämpöpumpun reikä ja putkivedot paikalleen.
  4. Ikkunoiden ja ovien kiinnitys paikalleen. Ovet ja ikkunat ovat jo tontilla autotallin ovea lukuunottamatta (tilaamatta!).
  5. Kattotiilet paikalleen, eipä niitäkään ole tontillakaan näkynyt.
  6. Pääoven portaikon anturan ja tukimuurin teko.
Varmaan on muitakin juttuja mutta ei tule juuri nyt mieleen. Pidän projektipäällikön kanssa tonttipalaveria perjantaina joten silloin selvinnee lisää.

Kattotuolit ja aluskate paikallaan - Harjakaisten paikka!

Kattotuolien asennus tapahtui viime viikolla, samalla kun olin duunireissulla Seattlessa. Ystävällisesti Jussi oli kuvaamassa (kiitos!) tapahtumaa niin, että sain tuosta harjannostosta pienen videon:

Valitettavasti kameran akku sanoi työsopimuksen irti kesken timelapse -kuvauksen. Mutta mukava video siitä silti tuli. Linkki jos yo. video ei toimi: http://www.youtube.com/watch?v=pRChK9RZXBg

Kattoristikoita ristiin ja rastiin. Päällä näkyy aluskate joka pitää sadetta ja saa luvan kestää lunta ja jäätä ennen tiilikatteen asennusta. Lopullinen tiilikate tulee tuohon päälle.

Autallin kattoon ilmestyi samalla viikolla yläkerran WC:n, WC:n lavuaarin sekä saunan pesuhuoneen viemäriputket. Nyt kun putket ovat paikallaan ja mitattavissa pääsen vihdoinkin tilaamaan autallin oven.