torstai 30. kesäkuuta 2022

Brutuksen kaveritestit

Brutus rupesi kiukuttelemaan. Se väittää olevansa reissussa, poissa kotoa. 

Kuin sattumalta naapurussa on nuorempi sukulainen. Sen avulla pystyin testaamaan, onko vika koneessa vai pihaa kiertävässä reunalangassa. 

Vika on reunalangassa. Ruoho on kasvanut sen ympärillä ja päälle niin, että lanka on jäänyt liian syvälle. Brutus hukkaa tietonsa siitä onko se kotona pihallansa vai ei.

Ratkaisu oli nostaa reunalanka esiin, pintaan. Tuo olisi joka tapauksessa kohta tehtävä piharempan takia.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Maalinpoistoa ja saranat paikalleen

Nakuttelin oviin ja ikkunoihin wanhojen saranoiden tilalle uudet saranat paikalleen (Lasiterden parioviin saranat (22.5.2022)). Wanha ja uusi sarana ovat mitoiltaan hiukan erilaisia, mutta kuitenkin läheistä sukua keskenään.

Ikkunoiden ja ovien maalinpoistossa ja hiomisessa menikin koko viikonloppu, eikä vielä tullut edes valmista. Osittain maali lähtee isoina palasina, ja joistain kohdista se on kiinni taivaallisen lujaa.

Parista ikkunaruutua tuli samalla rikottua. Korjailen ne joskus.

torstai 9. kesäkuuta 2022

Piharempan mukulat ilmestyivät pellolle

Naapurien ja kaupungin viskaalien hämmästykseksi koirabaanan viereen pellolle kasvoi kuin itsestään valtava röykkiö pyöreitä mukuloita. Lienee joku lannoitushäiriö.

Huomaa myös valkoinen huomaamaton kangas, jonka levitimme estämään rikkaruohojen valloitusta jo viime vuonna.