perjantai 31. joulukuuta 2021

Uuden himmennettävät ledilamput yläkertaan

Hankimmne vihdoinkin uudet GU10-kantaiset ledilapmput yläkertaan. Siellä on ollut alkuperäiset himmennettävät 50W halogeenit jo noin kahdeksan vuotta. Palaneita lamppujakin oli jo viitisen kappaletta joten vaihdolle oli senkin takia tarvetta.

Olen koko asumisen ajan hakenut vakiohimmentimellä himmennettäviä GU10 kantaisia ledipolttimoita joiden värisävy sopii myös meillä asuvalle naiselle. Erilaisia lamppuja on tullut hankituksi  vuosien varrella ja kokeeksi varmaan toistakymmentä. Lopulta kehitys kehittyy ja lampun kanssa tärppäsi!

Ostin samantien noita varastoon useamman ylimääräisen. Nyt noiden sähkönkulutus putosi 50 watista 3,5 wattiin,  lämmöntuotto putosi myös vastaavavasti. Plus wanhat vakiohoimmetimet saunalla sekä kahdessa olkkarin sarjassa toimii kuten ennenkin!

Seuraavaksi hankin vakiokatkaisimella oleviin GU10 setteihin sekä E24 lamppuihin etäsäädettäviä mutta se on sitten toinen tarina.

tiistai 14. joulukuuta 2021

Vettä kulunut tasan 1234 kuutiota

Vesimittarin lukema pitää ilmoittaa vesilaitukselle kerran vuodessa. Ilmoitus tapahtuu modernisti ja kynällä käsin täytettynä paperisena lappuna postin kautta. 

Kun tänä vuonna kävin lukemassa vesimittarista lukeman siinä oli pyöreä 1234 kuutiota kulutusta!

Tuosta on hyvä laskea keskikulutus vuotta kohden. 

lauantai 4. joulukuuta 2021

Outoja ääniä katolta

Idän puolen lappeen puolelta on kuulunut outoja ääniä, ikään kuin jotain rullaisi pitkin kattoa alas. Viime viikon on pitänyt yli -10c pakkasta ja luntakin tuli sentin verran jossain välissä. 

Pakotin nuorimmaisen kiipeämään tikkaille tarkkailemaan, onko katolla tiiliä tai jotain muuta irtonaista mitä siellä ei pitäisi olla. Ja ottamaan hommasta videota ja kuvia. 

Ei siellä mitään ole, siistiltä näyttää. En tosin ennen ole huomannut noita jääpuikkoja radontuulettimen putkessa (kuvassa vasemmalta oikealle viemärin tuuletus, tuo radon ja liesituulettimen poisto). 

Olisko tuollainen jääpuikko joka ensin kasvaa ja sitten menee poikki ja valuu alas? Muuta en tähän hätään keksi. Tai jotain eläinten metkuja.




lauantai 20. marraskuuta 2021

Yläpohjan syystarkastus

Pakotin nuoriommaisen kiipeämään taas yläpohjaan. Ottipa tuo sieltä samalla myös mainion tarkastusvideon:


Löydökset: Kaikki kuten olla pitää.

Neulasten haravointia lasiterden katolta

Lasiterden katolle, erityisesti lasien ja niitä kiinnipitävien listojen viereen ja ympärille näyttää kertyvän lähimäntyjen neulasia. 

Meillä asuva ketterä parkourspesialisti kampesi itsensä katolle ja harjasi nuo neulaset pois. Katsotaan minkälaista ja kuinka tiheää ylläpitoa tämä vaatiikaan jatkossa. 

lauantai 6. marraskuuta 2021

Lisää puuta halkoaitaan

Tilasin lisää halkoja. Edellinen kaupallinen tilaus tuli tehtyä jo useampi vuosi sitten (Halkoaitaan täytettä (18.5.2018)). Nuo silloin tilatut halot eivät ole riittäneet tähän asti, tässä välissä on polteltu myös meillä asuvan naisen vanhempien meille raijaamia esiperintöhalkoja.

Nyt tuli taas kolme heittokuutiota. Maksoin pihan nakeroille (eli yli 20v miehille) kympin tunnissa per roisto kun kantoivat nuo aitaan. Tuli hiukan säästöä viime keikkaan nähden ;-)

Kolme heittokuutiota täytti aidasta viisi aukkoa (kuvassa vaaleat halot) plus lasiterden takan alatilan. 

Tilausta tehdessäni ja muuten hintoja vertaillessa päädyin hankkimaan halot eri paikasta kuin tähän asti. Noita kannattaa näemmä vertailla kuin puhelinliittymiä konsanaan.

torstai 28. lokakuuta 2021

Pellit lasiterden kattoon sovitussa aikataulussa ja alle tarjoushinnan

Peltifirma tuli sovitussa aikataulussa tai tarkemmin vain viikon myöhässä asentamaan lasiterden pellit ja rännin paikoilleen.  Kaikki oli näemmä väännetty ja muotoiltu valmiiksi jo pajalla joten asentaminen kävi sutjakkaasti.

Väittelimme meillä asuvan naisen kanssa pitkään peltien oikeasta sävystä. Lopulta päädyimme valkoiseen myös piipun osalta koska terden kaikki muutkin rakenteet ovat valkoisia tai melko valkoisia (Liukuovet paikalleen (2.9.2021)). Valkoinen on helpompi väri myös maalata uusiksi myöhemmin, jos se ei sitten ollutkaan se oikea sävy.

Sain samantien myös laskun työstä ja pelleistä. Yllättäen lasku oli noin 100€ alle tarjouspyynnössä esitetyn hinta-arvion. Kerrankin näin päin!







sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Lasiterden kiinteän katon räystään tuet

Teimme lasiterden kiinteän katon räystääseen tuet  ja reunalaudan pellitystä varten. 

Pellitysfirma on luvannut tulla paikalle töihin viikolla 42. Katsotaan mitä tulee, ja milloin. 

Nyt katto on kuitenkin valmis pellin kiinni lyömistä varten.
 

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Takaoveen mekaaninen ovikello

Takaoveen  löytyi mekaaninen ja kiinteä ovikllo heti kahdeksan vuoden etsimisen jälkeen. 

Takaoven ovikello olisi talon rakentamisvaiheessa pitänyt vaatia vaikka samaan sarjaan pääoven ovikellon kanssa. Tai omaksi kiinteästi kaapeloiduksi yksikökseen. Mutta se unohtui silloin. 

Ei sillä, ei se etuovenkaan ovikello mennyt ykkösellä maaliin, sitäkin piti tuunata (Uusi ovikellon pimputin (29.12.2919)).



Tässä välissä meillä on ollut takaovessa useampi langaton irto-ovikello. Niiden puutteita: Ulkopuolen pimpotin ei pysy kiinni missään. Ja jos pysyy niin siitä loppuu patteri ja se pitää irroittaa patterin vaihtoa varten, jonka jälkeen se ei pysy kiinni missään.

Nyt takaovessa on siis mekaaninen kello josta ei lopu veto eikä patteri. Vierailijoiden pimputustahdilla tuo kestänee maailman loppuun asti.


 

torstai 9. syyskuuta 2021

Tarjouspyynnöt terden katon pelllityksistä

Lähettelin tarjouspyynnöt lasiterden katon pellityksistä useampaan peltifirmaan. Katsotaan mitä tulee vastauksiksi, paljonko bungaa ja milloin homma toimitetaan. 

Kuvan selityksiä: 

  1. Katon ja lasikaton vesipelti seinää vasten 
  2. Umpikaton pellitys sekä sen vasemman räystään tippapellit, lappeen pituus n ~4m ja leveys ~1,2m 
  3. Piipun pellitys (360x360 valmispiippu, piipussa on jo rosterihattu)
  4. Ränni, leveys ~5m ja pysty korkeus ~2,5m valmiiseen hulevesiviemäriin terassin pinnassa
  5. Terden oikean reunan tippalista suojaamaan puurakennetta, pituus ~4m 
 

torstai 2. syyskuuta 2021

Liukuovet paikalleen

Asensimme tänään ja eilen iltapuhteina lasiterden liukuovet paikalleen. Skagasin hommaa etukäteen mutta pienen pähkäilyn jälkeen asentaminen oli nopeaa hommaa. Turhaa jännittämistä. 

Ala- ja ylälistat piti sahata oikeaan mittaan paikanpäällä. Ne näes toimitettin ylimittaisina. Sekoilimme aluksi oikea- ja vasenkätisten ovisettien kanssa mutta yhdellä koeasennuksella selvisi mikä ovi kuuluu mihinkin reikään. 

Näiden ovien kanssa asennusaukon suorakulmaisuus on tarkkaa, ovissa ei ole säätövaraa kuin 3mm kummassakin alakulmassa. Pienikin heitto näkyy siis lopputuloksessa helposti.

Asentamista edelsi myös erimielisyys värisävyistä ovitoimittajan kanssa. Ovien piti tulla RAL 9010 värisinä. Sam asävy jolla koko terassin (sekä talon) muut valkoiset osat on tilattu ja maalattu.

Avainkysymys on kuinka tarkka valkoinen RAL9010 speksi on? Oheisessa kuvassa Tikkurilan RAL-värikartta ja alla toimitetun liukuovisetin yksi lista malliksi.

Osoittauitui, että RAL ei olekaan tarkka toimittajasta riippumaton värikartta. Tai ainakin näin minulle selitettiin. 

Lopulta päätin vain asentaa ovet paikalleen ja kärsiä pienen sävyeron kanssa. Jos se häiritsee maalaan ne perhanat joskus myöhemmin. Mutta ei tästä hyvä maku jäänyt.

Kuvassa eka ovisetti paikallaan. Tästä setistä opittua loppusennus oli nopeaa. Paitsi niissä kohden missä auko ei ollutkaan aivan suorakulmainen.

Takkaa lähemmän liukuoven kulmatolppa ei ollutkaan ihan niin suorassa kuin kuvittelin. Heittoa on enemmän kuin ovien 3mm säätö antaa periksi. Laitoin siis sinne tulevan päätylistan vinoon kyseiseen tolppaan nähden. 

Tuota ei huomaa kuin tämän palstan lukijat ja meillä asuva nainen vaikka ei tätä lukisikaan.
Kaikki liukuovet paikallaan terde hahmottuu jo mainiosti. Lyhyen neliovisen sivun kanssa olin jo tilaus- ja mittausvaihessa todennut kartioksi. Lattia kun viettää noin sentin verran metriä kohden. 

Tällä sivulla piti laittaa tuo aukon vinous  joko pystytolppiin tai kynnykseen. Päädyin tilausvaihessa laittamaan vinouden kynnykseen. Tämän takia liukuovisetin talon pää on suortaan kiinni terassissa mutta pihaa kohden kynnyksen korkeus kasvaa.


maanantai 30. elokuuta 2021

Loputkin kiinteät lasit terdeen kiinni

Yllätyksekseni lasifirman lupaus jatkoasennusaikataulusta piti kutinsa. Sama B-ryhmä ilmestyi tänään tontille asentelemaan loppuja kiinteitä laseja (Terden kattolasien asennus (24.8.2021)). Mukana oli myös uudet ja oikeasti oikean mittaiset lasit.

Tälläkään kertaa nopeus ei päätä huimannut. Kaksi miestä teki 10-tuntisen päivän, sai silikoonia moneen paikkaan ja lasit asennetuksi. 

Seuraavaksi liukuovet paikalleen.

 

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Takan yläpuolinen umpikatto vesivanerista

Nyt kun takka on  rapattu ja kattolasit ovat paikallaan pääsin tekemään takan päälle tulevaa umpikattoa. 

Tuon rakenne, ja varsinkin kiinnitys ja tiivistys lasikaton jatkeeksi on ollut auki. En etukäteen tiennyt tarkkaan miten lasikattoa voi jatkaa umpikatolla niin, että tuosta tulee tiivis.

Kattolasit ovat 8mm lasia ja niiden alla ja päällä on 4mm paksu kumituuviste. Lasien H-lista painaa kumit tiukasti lasia vasten. Päättelin tästä, että voin jatkaa lasikattoa 12mm vesivanerilevyllä jättämällä alemman kumin pois. Näin umpikatto tiivistyy samaan rakenteeseen suoraan mihin lasikin tiivistyy.

Ostin levyn 12mm vesivaneria ja rullan aluskatetta (joka on siis vesitiivis). Tarkoitus on saada aikaiseksi rakenne, joka kestää sellaisenaan ainakin tämän talven jos vaikka pellitys jostain syystä venyy.

Yläkuvassa aluskate on asentamista ja vanerin paikalleen työntämistä varten levitetty lasikatteen puolelle.

Kuvassa oikealla vesivaneri lasin H-listassa. Aluskate näkyy kiertävän vanerin reunan yli. H-listan kumitiiviste on tässä vielä laittamatta paikalleen. 

Valmis säätö yläpuolelta kuvattuna vasemmassa kuvassa. Kumituuviste on oikealla lasin ala- ja yläpuolella, vasemmalla  vain yläpuolella ja painaa aluskatetta ja vesivaneria H-listan rakennetta vasten.

Piipun tiivistys aluskatteeseen tehtiin sitkoteipillä. Pingoitin alustakkeet samalla teipillä myös vesivanerin räystään reunojen yli. Sitkon pitäisi kestää ainakin ensi kevääseen, jos en sitä enen saa pellityksiä paikalleen.


tiistai 24. elokuuta 2021

Terden kattolasien asennus

Mietin pitkään asennanko lasit itse talkoovoimin vai tilaanko niille myös asennuksen. Nuo painavat n 80kg per lasi joten päädyin tilaamaan lasit asennuksineen. 

Lasit saapuivat tänään. Asennuksen valmistelussa meni pari tuntia ennen nosturin saapumista. 

Nosturi poimi lasin alipainenostimeen parkkipaikalta oven edestä. Siitä se sitten hiiasi lasin paikalleen talon katon yli. Nosturimiehellä oli langaton kaukosäädin ja lasin liikuttelu onnistui nurmikolta terden vieressä.

Nosturin oli paikalla reilun tunnin verran, kattolasit oli siis asennettu alle neljässä tunnissa. 

Tämän jälken lasitoimittajan ns. A-tiimi lähti toiselle työmaalle ja paikalle jäi loppulaseja asentamaan pari hiukan vähemmän kokenutta heppua. Neljässä tunnissa toimintokaksikko sai paikalleen yhden lasin, yhden rikki ja totesi kuusi muuta lasia väärän kokoisiksi. 

Onneksi tilasin lasit mittauksineen, väärän kokoiset lasit eivät siis ole mun murhe paitsi asennusaikataulun osalta.

Homma jatkuu siis myöhemmin, lupasivat palata jatkamaan urakan loppuun ensi maanantaina. 

maanantai 23. elokuuta 2021

Terden takkaan finaali pinta

Muurari kävi tänään vetäisemässä takkaan viimeisen pinnan (Takan tasoitus piippumuurarin voimin (21.8.2021)).  Pinta tehtiin antiikkilaastilla hienoksi hiertämällä. 

Tässä meinasi jo tulla  mutka matkaan koska meillä asuva nainen keksi viime hetkellä että tuo ei ehkjä olekaan se mitä halusi, Mutta nyt oli jo myöhäistä muuttaa suunnitelmaa. Kiinteät lasit asennetaan huomenna. 

Takka rapattiin alhaalta ylös aina piippun kärkeen asti. Saattaa olla, että katon yläpuoliseen osaan vedän vielä pellityksen mutta nyt ainakin piippu ja takkka on valmis vaikka mitä tulisi.

Aika hieno, eh?



sunnuntai 22. elokuuta 2021

Lasiterden runkoon vahvikkeita

Kiinnitin jo eilen lasiterden runkoon takan taakse tulevan viimeisen vaakapalkin paikalleen. Lasien asennusta varten sen tulee olla paklattu ja maalattu jo tulevalla viikolla joten nyt oli viimeinen hetki ladata tuo paikalleen. 

Samalla ruuvasin runkoon useampia metallisia  lisävahvikkeita niin, paikat eivät varmuudella tutise.

Pohjamaalasin rautapalikat eilen niin, että tänään pääsin vetämään niihin vielä pintamaalit. Nuo raudat eivät tarkkaan ottaen ole pakollisia mutta tuleepahan mielenrauhaa, lasit noiden palkkien päässä painavat sentään jonkin verran. 

lauantai 21. elokuuta 2021

Takan tasoitus piippumuurarin voimin

Luottorapparimme teki oharit. En lopulta saanut häntä kiinni edes viesteillä tai puhelimitse. Onneksi piipun muurari lupautui takan tasoittamaan ja rappaamaan. 

Tässä tuli kiire kun  lasitus pitäisi tulla asennukseen pian, ja sen jälkeen tasoittamiseen ja rappaamiseen tulee vaikeuskerrointa.

Pintaan tulee hienoksi hierretty antiikkilaasti joten alle vedettiin kuitutasoitetta. Takka toki verkoitettiin samalla kauttaaltaan.

Nyt tasoite saa kuivaa pari päivää, sitten päälle tulee varsinainen pinta.

perjantai 13. elokuuta 2021

Lasiterden liukuovet saapuivat

Lasiterden Ruotsista tilatut erikoismittaiset liukuovet saapuivat. Tilasin ne jo huhtikuussa pian korkeuspäätöksen jälkeen (Lasiterden rungon vaakapalkit ja liukuovien kriittinen korkeus (11.4.2021)).

En vielä asenna näitä ovia, odottelen ensin rungon ylä- ja kattolasien asentamista. Tuo homma on aikataulutettu muutaman viikon sisään. 

Takkakin pitää vielä tässä välissä rapata.

sunnuntai 1. elokuuta 2021

Takapihan aidan anturan valut

Samalla kun takapihaa myllättiin (Takapihan profiilin kohotus (7.6.2019)) asennutin tontin kulmiin ja reunaan pystyyn maan sisään, juuri ja juuri meidän puolelle, muutamia salaojan tarkistuskaivojen putkia tulevan aidan anturan betonimuotiksi. 

Nuo ovat nyt toimineet muutaman vuoden ajan jätebetonin kaatopaikkoina. Meillä asuvan naisen painostuksesta teimme vihdoin valun noihin maassa sojottaviin muoviputkiin.

Olin jo aikaisemmin väännellyt eri hommista yli jääneistä betoniraudoituksista sopivia kulmia ja mutkia pönttöjen raudoitukseksi. Raudoituksetkin oli siis jo valmiina.

Haimme siis 5 säkkiä betonia rautakaupasta ja  rupesimme hommiin. Aidan jalaksi betonivaluun valikoitui tallista löytynyt  kahden metrin 20mm kierratanko. Kanki piti vain katkaista sopiviksi 50cm pätkiksi.

Samanlaisia anturoita olen puuhastellut jo moneen kertaan aikaisemmin; Halkoaidan anturan valu (12.9.2015)Takaportaille anturat (21.7.2016)  ja Pihaterassin anturat valmiit (26.7.2014).

Joudun vielä miettimään aidan tukemisen molemmista päistä. Eteläpäässä se on helppoa pihan pengerryksen betonimurikoihin mutta pohjoispäässä, ennen kuin sinne tulee vaja, pitää suunnitella jokin maahan tukeva vinotuki.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Pihan kasveille aurinkokennoaikakastelija

Meillä asuva nainen näki mainoksen. Siinä kerrottiin, että valistuneissa kotitalouksissa pihakasveille on  oma auringon voimalla toimiva kastelupumppu. 

Alemman luokan piireissä luotetaan sateeseen. Mutta meilläpä ei.

Rakkineen voi ajastaa pumppailemaan halutulla vuorikausirytmillä. Laite antaa rauhan reissata kodin ulkopuolella, ei pääse horsmat kuivumaan. 

perjantai 2. heinäkuuta 2021

Loimulohta ja lettuja

Pidän tulen kanssa puuhastelusta. Safkan laittaminen on siihen hyvä tekosyy. Teimme tällä kertaa teriyaki-loimulohta. Eka kerta tässä takassa. 

Panin nuo laudat vettymään jo eilen. Märkinä ne eivät ota tulta kovin helposti. Taisi olla myös eka kerta kun teimme loimulla tällaisia lohenpalasia, aikasemmin olemme tehneet kerralla kokonaisia lohenpuoliskoja. 

Jatkossa pitää keksiä joku parempi tukiviritys noille laudoille. Nyt lautoja piti pyöritellä ylösalaisin ja vasemmalta oikealle ja alasylöisin ja oikealta vasemmalle ja niin edelleen. Mutta hyvää tuli!

Samoilla tulilla tuli jälkkäriksi lettuja. Hommasin takkaa varten uudet nuotiopannut taanoisilta antiikkimessuilta, missä myytiin myös ihan uutta antiikkia. Ihme homma.

Kuvassa lettumestarin avustava kisälli opettelee letunlaiton perusteita. Neljän litran taikinasta tulee kymmenpäiselle porukalle lettuja niin, että takapuoli naukuu.

tiistai 29. kesäkuuta 2021

Vinoutuneen halkoaidan suoristus

Wanhan halkoaidan perustukset (Halkoaidan alarunko ja anturat (16.7.2016)) ovat  antaneet  periksi muutamassa vuodessa. Huomasin tuon kallistuksen jo 2019 kesällä (Köynnöksille ristikkoa (16.6.2019)) joten mitään nopeaa kaatumista tässä ei ole ollut silmillä. 

Aidan pohjoispään kulma oli ehkä 10cm kallellaan naapuria kohti, sensijaan toinen pää seisoo yhä tiukasti suorassa. 

Itse aidan suoristus oli suoraviivaista, vedin kulmasta taljan lasiterden tolpanjalkaan joka on ankuroitu syvälle betoniin. 


Sitten kun aita oli suorassa ruuvasin päätytikkaaseen uudet vinotuet kanittamaan kallistusta sekä valutin pohjoispään anturan ympärille säkillisen verran juotosbetonia. 

Juotosbetonin työaika on lyhyt joten sen kanssa meinasi tulla kiire,. Betoni kun halusi hyytyä käyttämääni letkuun jolla ohjasin betonia oikeaan kohtaan. 

Purin taljan seuraavana päivänä ja aita jäi sekä pystyyn että suoraan mihin sen mallasinkin. Nyt sitten vain tarkkailua...

perjantai 25. kesäkuuta 2021

Ikkunanpesurobotti tuli taloon

Olohuoneen sivulasi on ollut pirullinen pestävä vaikka alla kulkevassa portaikossa on juuri siinä kohtaa tikkaita varten tasanne (Takaportaan runko ja ala-askelmat (7.8.2016)). Tuon ikkunan pesussa on  tikkailla heiluvalta tarzanittareltamme nyrjähtänyt olkapää ja niska ja monta muuta valitusta.

Nyt kun rakennan lasiterassia niin ikkunapinta-alaa tulee vielä reilusti lisää. Osa siitä vielä hankalasti pestävää.

Verkon tarvikekauppoja selatessani törmäsin ikunanpesurobottiin. Sellainenhan piti saada Brutuksen seuraksi! Odotus oli pitkä mutta nyt meillä on ikkunanpesurobotti! 

Innostuin heti pesemään ikkunoita. Tuo ennen niin kinkkinenkin ikkuna hoitui ihan huristellen. Ovien yläpuolisista matalista vaakaikkunoista robo ei selviä, mutta kapeat pystyikkunat se klaaraa. Paras jälki näemmä tulee, kun ensin sutaisee ikkunan käsin mutta jättää viimeistelyn ja kuivaamisen robolle. 

Pidemmän ajan käyttökokemuksia sitten joskus myöhemmin.

lauantai 5. kesäkuuta 2021

Piipun muuraus terden takkaan

Piipun muuraus alkoi teräksisen silinterihatun leikkaamisella. Sellainen sattui onnneksi löytymään muurarin varastosta valmiina, kun en tuollaista osannut itse tilata. 

Silinterihattu tulee ylösalaisin tuohon betonivalun päälle. Sitä piti leikailla ja muotoilla niin, että takan tulivalun (Terdetakan yläosan tulivalu (27.7.2020) ja Valumuotin purku (29.7.2020)) ja piipun liitos olisi mahdollisimman tiivis mutta samalla hiukan irti toisistaan.  

Kuvassa näkyy hyvin piipun offsetti allaolevaan tulivaluun nähden. Ei menyt ihan putkeen, mutta lähelle kuitenkin. Muurarin mukaan tuo on myös ihan normaalia.

Silinterin alla ja ympärillä on joka välissä palovillaa . Tämä pitää silinterin irti takan rungosta. Piipun tuliputki, eli se varsinainen piippu seisoo tuon silinterin päällä.


Piipun alimman harkon mallailu paikalleen on tarkkaa hommaa. Se pitää saada keskelle, tasan takareunan kanssa ja aivan vaakasuoraan.

Ja koska nuo piipun kulmien kierretangot eivät sittenkään tulleet aivan oikeisiin kohtiin tuon mallailun kanssa teki tiukkaa.

Alimman harkon reunaan leikkasimme valmiiksi aukon savupeltiä varten.


Sisään  tuli n 10cm pala sisäputkea ja vastaavaa eristevilla. Tähän päälle aseteltiin sitten savupelti ja sen päällä olevaan uraan sitten loput leikatusta sisäputkesta ja villasta.

Ekan harkon muuraus ja savupellin hipostelu paikalleen oli tämän päivän urakan hitain osuus. Yli puolet ajasta kului tämän ensimmäisen muutaman kymmenenn sentin parissa. 

Alun hitaiden jälkeen loppuosa piipusta nousikin nopeasti. 

Suoran putken muuraamisessa on vain muutama vaihe jokaisen harkkovarvin kanssa: 
  1. Kulmien juotosvalu harkon yläpinnan tasalle. 
  2. Harkkolaastia ulkoharkon yläpintaan (kuvassa)
  3. Uusi harkko paikalleen, tarkista suoruus passilla
  4. Tulilaastia sisäputken yläpintaan
  5. Uusi sisäputki juuri muuratun harkon sisään
  6. Villat paikalleen
  7. Palaa kohtaan 1 kunnes piippu on oikeassa korkeudessa
Juotosbetoni btw jähmettyy nopeasti, joten sitä ei kannata valmistaa kovinkaan paljoa kerralla.
Muurauspäiväksi osui onnekkaasti hieno keli. Juurí ja juuri liian kuuman ja lämpimän välissä.

Kuvassa piippu on jo lävistänyt rakennusmuovikaton.

Teimme lasiterden katolle jämäpalkeista telineen jolla muurari saattoi heilua ilman putoamisen pelkoa. Sinne telineelle sai nostetuksi myös tikkaat.
Valmiiksi muurattu piippu tulee toista metriä katon räystään yli. Muurari yletti varpaisillaan kiinnittämään erikseen hommaamani rosterisen piipun hatun.

Nyt piippu saa kuivaa useamman päivän ennen kuin alan kokkaamaan nuotiolla safkaa.

Rappaaja, se sama luotettava ja osaava joka rappasi myös meidän talon, on luvannut tulla tasoittamaan ja rappaamaan takan ja piipun vielä ennen lasien asentamista, tässä kesäkuussa. En vain ole saanut rapparia kiinni.