perjantai 29. toukokuuta 2026

Poikki menee ihan varmasti, sanoi päällikkö

Meidän lähelle on ilmestynyt työmaa, Espoo uusii wanhan puusillan (Läheisen vanhan puusillan uudistusmittauksia (1.8.2024)). Ja tiedän kokemuksesta, että kun tuolla hääritään niin kohta meiltä on vedet poikki.

Soittelin tästä Espoolle ja sain sovittua katselmoinnin sillalle ja meidän tontille. Meidän käyttövesilinja puuttuu yhä Espoon rasitekuvista kokonaan. Se kv on wanhan Tattivaaran ajalta, ennen meidän omistuskautta, eikä sitä ole kartoissa siellä missä sen pitäisi olla. Ei siellä kuitenkaan mitään rautaputkea kai enään ole, ainakin rakennusaikaisten valokuvien mukaan modernia muovia oli montussa (Tulovedet kytketty (6.8.2012)).

Siltapäällikkö tiivisti tilanteen sähköpostissa rehellisesti: "Poikki menee ihan varmasti. Hyvä, että otit yhteyttä."

Tässä kohtaa ei voi oikein muuta kuin odottaa. Onneksi tällä kertaa kaupungilla on nyt etukäteen tieto siitä, että ongelma ei ole johdossa vaan putkessa.

Lähialueella riittää hanketta

Siltatyömaan innoittamana haeskelin AI:n avulla, mitä muuta näille kulmille on taas suunnitteilla tai työn alla.

Kukkumäenojan putkisillalla on ollut töitä. Caruna rakentaa isoa kaapeliyhteyttä näidenkin seutujen läpi (Isompaa maakapelia lähipeltoon (8.10.2025)). Bosmalm ja Söderskoginaukea eivät etene nopeasti, mutta eivät ne myöskään ole kadonneet. Holmanpuisto odottaa yleiskaavaa.

Eli maisema ei jää lepäämään.

tiistai 26. toukokuuta 2026

Kevätmyräkkä tähtäsi ohi

Kevätmyräkkä kaatoi puun naapurin tontilta naapurin terassille.

Huti meni.

MagTag sai kuoret

MagTag UI tuli valmiiksi aiemmin, mutta rauta oli vielä paljaana pöydällä (MagTag UI viidellä iteraatiolla (23.4.2026)). Nyt printtasin sille kotelon, jossa laite seisoo noin 15 asteen kulmassa. Turhat napit jäävät piiloon, mutta latausliitin ja muut tarvittavat kolot ovat edelleen pohjassa ja kyljessä esillä.

En tehnyt käyttöliittymään akun tilaa. Se olisi ollut liian hienoa. Sen sijaan akun loppumisen huomaa siitä, että näyttö jämähtää eikä enää päivity. Siksi alaosassa näkyy päivämäärä ja kellonaika. Jos ne ovat kovin vanhat, akku on tyhjä.

Tällä hetkellä akku kestää ilman optimointia vain pari päivää. Seuraavaksi pitää tehdä virransäästö kuntoon niin, että käyttöaika nousisi jonnekin parin kuukauden luokkaan, kuten se AI lupasi.

sunnuntai 24. toukokuuta 2026

Mustalle Munalle uusi pesä Tampereelta

Mustan Munan halki mennyt tulipesä on vaivannut jo hyvän tovin (Mustan Munan pesä halkesi (18.7.2024)). Tutkin tuota jo vuosi sitten (Mustan Munan kevätseikkailu (27.4.2025)) mutta silloin en tajunnut ottaa tulipesästä tarkkoja mittoja. En tuolloin tiennyt että maahantuoja on mennyt nurin ja pesää onkin näin vaikea löytää.

Nyt sain sen pesän vihdoin mitattua ja tilattua. Tein oikein mittakuvankin (alla). Tampereelta löytyi toimittaja, jolla on suunnilleen sopiva pesä. Tämä uusi tulipesä on vain noin viisi milliä matalampi kuin alkuperäinen, joten pitäisi mennä paikalleen. 

Piirsin pesän mittakuvan
Alan epäillä, että olen itse aiheuttanut tuon alkuperäisen pesän halkeamisen. Grillin ulkokuoren pohja kun ei ole tasainen, tulipesä on hiukan keikkunut siellä paikallaan. Sen alle olisi pitänyt laittaa asennushiekkaa tai jotain muuta vastaavaa, niin että Mustan Munan epätasaisuus ei olisi päässyt rasittamaan pesää.

Nyt katsotaan, sopiiko tuo uusi pesä paikalleen ja kestääkö se tällä kertaa paremmin. Kunhan se joskus tulee.

maanantai 4. toukokuuta 2026

Kuitukorjaus valmistui sinnepäin

Kuitukorjauksen viimeistelyä on odotettu jo tovi (Kuitua putkeen (10.6.2025) ja Kuitukorjaus odottaa edelleen tekijää (10.10.2025)).

Nyt kuititoimittaja kävi siivoamassa maajätteet aidan vierestä. Onhan tuossa nyt vähemmän maata aitaa vasten kuin ennen. Se on kai tämän suorituksen vahvin puoli.

Kauneuspalkinto ei tästä vielä irtoa. Mutta en jaksa tästä enää marmattaa.  Oma vika kun en ehtinyt paikalle parin päivän varoajalla. Eihän tämä ole nyt edes mun tontillakaan.

sunnuntai 3. toukokuuta 2026

Kevättarkistus ja luudan koeajo

Yläpohja tuli taas tarkistettua, tälläkään kertaa ei raportoitavaa (Yläpohjassa hiljaista, ränneissä ei uutisia (25.10.2025)). 

Samalla meillä asuva nainen koeajoi luudallansa lasiterden katolle ja lakaisi sen, kuten on tehty aiemminkin (Lasiterden neulasille kyytiä (4.10.2024)).

lauantai 2. toukokuuta 2026

Vaihtolavalla kohti tasaisempaa nurtsia

Pihannurtsia piti tasoitella. Tiktokista opin, että ensin levittelen nurmikolle hiekkaa ja puutarhamultaa ja  siten kiskon vanhaa vaihtolavaa siinä päällä edestakaisin.

Lava siirtää tuota tavaraa kuoppakohtiin. Jos tätä muistaa toistaa muutaman kerran vuodessa, tai ainakin edes joka vuosi, lopputuloksena pitäisi kuulemma olla joskus tasainen nurmikenttä.

Katsotaan uskooko nurtsi tähän suunnitelmaan.