Merkkasimme eilen tulevaa vajan paikkaa. Vajan pitää mahtua omalle tontille konaan ja reilusti, mutta se ei saa tulla liian lähelle taloa.
Nuo sivuille lähtevät viivat ovat sähkövetoja. Yksi putki tulee parkkipaikan kytkentärasioasta missä on jo sähkö, ja toinen putki vedetään vajan alta kohti takaportaikkoa niin että voin joskus laittaa sinnekin valot.
Tässä nuo sähköputket onkin sitten jo vedetty. Niiiden päät pilkistävät tuolla keltaisten kumisaappaiden lähistöllä.
Myös takaoven laatoitus tehtiin uusiksi, noudattaen halkoaidan eteen tehtyä kuviota. Noita laattoja jää nyt melkoinen pino ylimääräisiä, taidan joskus laittaa niitä myyntiin.
Kaikki wanhat laatat ovat edesmenneen Tattivaaran pihalta.
Kuin boonuksena maaurakoitsijalla on pari ylimääräistä murikkaa pikeä. Kovilta ja kuivilta näyttivät, tuota on kuulemma helpointa pilkkoa kirveellä.
Tällä pääsee myöhemmin joutessamme paikkailemaan tien haljennutta asfalttia (Ajotie halkesi. Taas. (20.7.2022)).