lauantai 21. syyskuuta 2024

Nahkasohvan maalaus

Nyt vähän harmittaa. Kun tämän homman olisi voinut tehdä jo vuosia sitten. Nimittäin eräs meillä hoidossa ollut koira veti jo aikaa sitten innoissaan  loikkiessa sohvaan (Avioerosohva muutti meille (30.6.2015)) kunnon naarmut.

Meillä asuva nainen hommasi vasta nyt hiljakkoin nahkamaaleja, paria eri sävyä. Puolen tunnin työllä (plus pari tuntia ennen sitä sohvan vuosittaiseen pesuun ja rasvaukseen mutta se ei liity tähän) saimme naarmut kokonaan piiloon.

Tämä olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Vaivatonta, nopeaa ja tehokasta.

sunnuntai 8. syyskuuta 2024

Brutuksen sähkönottoon korjaus

Brutuksen eli nurmikkorobottimme latauksessa on ollut murheita. Robotti ei ole ladannut luotettavasti ja jäljistä päätellen tuo on välillä iskenyt kipinääkin. 

Tämän takia varmaan se edellinen muuntajakin pimahti (Brutukselle uusi virtalähde ja kiinteä paikka (19.5.2024)). Latauksen puuteiden takia nurmikonajuu on ollut heikkoa.

Päätin korjata asian ennen kuin tämä uusikin muuntaja hajoaa.

Porailin noihin robotin latausliuskoihin pienet reiät. Tein niihin jatkokorokepalat pultilla ja prikoilla niin, että latausaseman vastinkappaleet varmasti osuvat robon latausliuskoihin.

Nyt osuu kunnolla ja uudet osat ovat korroosionkestävää A4:sta. Jos aiheesta ei jatkossa kuulu mitään, niin lataus toimii luotettavasti.


maanantai 2. syyskuuta 2024

Halot tuli ajallaan

Halot tulivat lauantaina ajallaan. Tämän toimittajan aikatauluihin voi luottaa (toisin kuin Halkomiehen heinäkuu onkin joulukuu (1.12.2022)). Halot kaadettiin kahteen pinoon, noin neljä kuutiota vajan viereen ja kolme portaiden juureen. 

Tuosta setistä kaksi kuutiota kuuluu naapurille, sovimme nääs, että hän voi täyttää halkoaitaan mutaman aukon. Näin halkoaidassa pysyy muutama osa aina ns suljettuna näköesteenä. 

Rekrytöin meille halonkantoon talkooavuksi nuoremman pojan kavereita. Kaksi tuli joten halonsiirtoon oli tarjolla tekijöitä eikä kaikki jäänyt minulle hommiksi. 

Vajaan olisi mahtunut vielä ainakin kuution verran lisää halkoja. Pitänee muistaa ensi kerran tailauksessa.

Muutamassa tunnissa kaikki puu oli siirretty paikalleen ja sateensuojaan. Siistit pinot!