tiistai 27. syyskuuta 2022

Mannerheimintie yläpihalle - Päivä 5

Yläpihalle tulee brutusta varten nupikiveä kiertämään nurmikkoa. Saimme kuulla, että tuo on Mannerheimintien wanhaa nupukiveä. Kivet ovat jonkin urakan yhteydessä jääneet urakoitsijan taakaksi.

Kaivurikuski nappasi nurtsia tuijien edestä pois hiukan turhan leveältä, mutta kyllä se siihen varmaan takaisin kasvaa.

Kaivoimme eilen vielä iltapuhteiksi nurtsin ja terassin reunaan kaivannon niin, että siihen saa asennetuksi nuo kivet. Terden pitkälle sivulle tulee wanhan Tattivaaran puutarhasta säästämiäni reunakiviä. Kannatti hillota niitäkin 15 vuotta.

Brutuksen latausasema siirtyy halkkoaidan luota tuohon istutusmuurin alle, terassin portaan päätyyn.

Koneilla ei tarvitse enään tulla tekemään mitään tähän osaan pihaa. Loput hommat täällä päässä on siis käsityötä. 

Polku terdeltä portaikon tasanteelta saa myös uudet puyöreät kivet vanhan terävän soran sijaan. Kuvassa wanhat sorat jo kaivettu pois.

Nyt meillä on pätkä Helsingin pääkatua, Mannerheimintietä Espoossa. Kapeahko tuo kyllä on, noin niinkuin pääväyläksi.

Tykkitornissakin tapahtuu

Purin tykkitornin muotit päivän lopuksi. Betoni ehti siis kuivua pari vuorokautta. 

Valun etuseinässä oli muutaman rosoinen kohta, kaikesta tökkimisestä ja koputtelusta huolimatta valu ei ollut mennyt ihan perille saakka. Olisi vaan pitänyt tehdä vetisempää sementtiä.

Slammasin etuseinän tasaiseksi ulkopuolelta ja käytin loppusementit vielä tuonne sisäpuolelle kivien ja tornin jalusta lujittamiseen.

Kaivonrenkaan eli tykkitornin pohjalle tuli kapilaarikatkosoraa 20cm. Renkaan sisäpuolelle laitoin vielä 15mm routasuojan (alemmassa kuvassa) ennen renkaan täyttämistä mullalla.