keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Tee-se-itse - Tulee parempi

Ennen tiivistystä, vielä on siivottavaa ja avattavaa

Tiivistys menossa

Jälkeen tiivistyksen. Rako on todella syvälle tukossa tällä vaahdolla.

Päädyin sitten lopulta itse tekemään lattialaatan ja seinän välisen raon tilkinnän tässä ASO-kämpässä. ASO-yhtiö olisi tehnyt työt mutta eri aineilla eli pelkästään sikaflexillä. En enään oikein luota muiden tekemisiin. Nyt pääsin käyttämään tähän tarkoitettua oikeaa ainetta joka nestemäisenä tiivistää todella syvälle.

Aloitin työt sirkkelöimällä lautalattian ja seinän rakoon noin 8 mm raon. Tämä jää jalkalistan alle mutta antaa samalla työtilaa. Tämän jälkeen putsasin lattialaatan ja seinän välisen raon mekaanisesti niin syvälle kuin pystyin. Näyttäisi siltä, että melko pinnassa ollut vanha hapertunut tiiviste on akryylia tai jotain sen kaltaista massaa, joka ei ole kestänyt aikaa niinkuin sen olisi pitänyt. Tein homman kaikkialle paitsi kiinteiden kaappien taakse keittiössä ja eteisessä.

Muina esitöinä purin ja tein ulko-ovien kynnykset uusiksi samalla tiivistäen niiden reunat ja alapuolen sikaflexillä. Törttäsin sikaa ennen harsin levitystä myös suurimpiin reikiin niin, että nestemäinen hartsi pääsee kuitenkin juokemaan vapaasti kaikkiin väleihin.

Polyepoksiharsin levitys seinän ja lattian väliseen rakoon oli helppoa pillipullolla. Homma tehdään muutaman desin erissä. Ensin pullon pohjalle pari desiä hartsia, sitten desi kiinnikettä ja päälle teelusikallinen vettä. Voimakas ravistus ja levitysaikaa on ennen jähmettymisen alkamista alle minuutti. Jos tämän kanssa aikailee niin levityspullon pilli menee helposti tukkoon, tosin sen saa pestyä tuoreeltaan auki asetonilla.

Nestemäinen hartsi juoksee hyvin kohteeseen ja on n. 20 minuutin kuluttua jo valmiiksi kovettunut. Tiivisteestä tulee täysin saumatonta kun ei odota levityksen jatkamista muutamia minuutteja enempää.

Sain myös sovittua ASO-yhtiön kanssa, että he maksavat aineet ja remonttiaika on 'vuokratonta'.

Btw. Eräs tuttavani jolla on käytössä savukone kävi ennen tiivistämistä alapohjassa ajamassa savua niin, että voisimme paikallistaa asunnossa pahimmat alapohjan ilmavuodot. Selkeää 'savupiippua' ei savutestissä onneksi löytynyt.

Kaikkea sitä tekeekin vuokrakämppään... Tämä on laskelmieni mukaan jo kolmas vuokrakämppä mitä remontoin reilun vuoden sisään, ja jos tästä tulee hyvä pitää Latokasken evakkola vielä sekin pintamaalata.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Kuluttajariitalautakunnan päätös

Saimme kuluttajariitalautakunnan päätöksen käsiimme tänään. Voitimme tapauksen ns. 6-0 eli yksimielisesti koko lautakunnan voimin. Tämä on kuulemma harvinaista, että asia siis menee näin selvästi. Nyt jää jännitettäväksi miten asiaan suhtautuu vastapuoli, eli noudattaako hän lautaunnan päätöstä ja jos ei noudata, niin mitä sitten teemme?

perjantai 2. lokakuuta 2009

Jalkalistat irti, raon tutkintaa, korjausmetodi ja muuta

Seinän ja lattian betonilaatan väli kuuluisi olla rakentamisvaiheessa tiivistetty jollain aineella. Siellä on selkeästi ollut jotain mikä on nyttemmin rapistunut ja lähes kadonnut lähes kokonaan pois. Muutamassa kohdassa kämmenselällä tuntee kuinka raosta oikein 'tuulee'. Tässä lienee tämän asunnon ongelmakohta.

Lattian ja seinän välistä lähikuvia. 15cm metalliviivotin uppoaa rakoon kokonaan, ja menisi pidemmällekin jos antaisi mennä.
ASO-yhtiö ehdotti raon tiivistämistä sikaflexillä. Periaattessa tämä on ok mutta raon saamiseksi oikeasti tiiviiksi, joka paikasta voi olla hankalaa tai jopa mahdotonta.

Keskustelin tiivistysongelmasta yhden tuttun kanssa. Hän tekee ammatikseen betonivalujen tiivistyksiä ja hänellä on kokemusta mm. uima-altaiden tai vaikka ydinreaktorin (!) betoniliitosten tiivistyksestä. Tällaiseen kohteeseen on ihan oikea aine: nestemäinen polyuretaanihartsi joka joutuessaan kosketuksiin kosteuden kanssa laajenee ja pysyy kuivuttuaankin elastisena sallien rakenteiden elämisen.

Mulla on tässä tulossa sopivasti päälle duunireissua joten arvattavasti kaikki hommat seisoon sen ajan, mitä ei pysty emaililla hoitaan... Ja tuntuu, että jos en itse hoida ei kiinnosta ASO-yhtiötäkään 'koska muilla ei siellä ole ollut oireita tai ongelmia'. Alapohjasta ei isännöitsijän mukaan löytynyt ongelmaa, itse en sinne päässyt.