Koko syksyn takaraivossa vainonnut koivunrunko (ks. Tammi pinottu, koivu jäljellä (2.12.2013)) on nyt vihdoinkin pilkottu ja siirretty suojaan kuivumaan. Ainakin melkein koko runko.
Ehdin kuin ehdinkn tekemään tämän ennnen lumien tuloa. Omasta ripeydestä pisteet.
tiistai 31. joulukuuta 2013
tiistai 24. joulukuuta 2013
Ensimmäinen joulu uudessa kodissa
Ulkona sataa vettä ja nuorimmainen oli eilen vatsataudissa. Safkaa ja juomaa on kaksi jääkaappia täynnä ja sukulaiset meinaavat uhmata tartuntatauteja. Saunakin lämpeää vielä illan mittaan.
Esikoisen huoneessa saimme kitarat seinälle mutta julisteiden niittaaminen epäonnistui: Niitti katoaa seinään julkan läpi, liian pehmeä seinä ja tehokas naulain. Pitää käydä ostamassa kehyksiä.
Mekaaninen osallistumiseni joulusiivoukseen hylättiin. Tähän ei mielestäni ollut mitään järkiperusteita.
Joulu vuosi sitten: Viimeinen joulu evakossa? (24.12.2012)

sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Fillarikellariin seinä
Tein tänään vanhemman poikani kanssa fillarikellarin seinän rungon. Lautojen ja ajan puutteen takia vedimme siihen väliaikaiseksi sääsuojaksi rakennusmuovin.
Hain rautakaupasta tuohon muoviin liimattavan pitkän vetoketjun. Vasta sitä paikalleen liimatessani huomasin, että eihän tuo vetskari tässä toimi, sitä ei saa auki alapäästä.
Vetskarin osalta projektia pitää siis vielä viilata. Jos tulee tarvetta ottaa tuolta esimerkiksi lumilinko esiin niin täytyy tehdä radikaalimpi leikkaus. Lapiot ja muu pikkutavara tuosta kyllä kulkee.
Samalla huomasin, että fillarikellarin katon ja seinän sekä talon seinän välinen halkeama on mielestäni kasvanut.
Tuohan halkesi ensimmäisen kerran siinä portaikon anturan pettämisen kalabaliikissa (Romahtaneen anturan korjausvalu (9.7.2013)).
Pitää panna paikka tarkkailuun...

Tunnisteet:
Maaurakka,
Piha,
Runkourakka,
Tattivaara II
tiistai 3. joulukuuta 2013
Lumilingon syyshuolto
![]() |
| Vasemmalla rikkinäinen ja oikealla ehjä lumenheittimen kääntöpyörä. Alla satunnaisia kiinnitysosia. |
Osa meni takuuseen mutta ehti kierrellä postissa jo viime keväänä. Jostain syystä en viime keväänä huomannut tai saanut viestiä takuuosan saapumisesta kauppiaalle. Onneksi sentään huomasin tuon nyt, ja sain vaihdettua ennen lumia.
Tunnisteet:
Huolto ja ylläpito,
Piha,
Tattivaara II
maanantai 2. joulukuuta 2013
Tammi pinottu, koivu jäljellä
Sain
vihdoinkin sahattua ja kasattua pihan reunalla olleen tammen rungon
siistimpään talvehtimispinoon. Moottorisahassa ei meinannut puhti
riittää tuon tammen kanssa, sen verran kovaa puuta se on.
Tämähän on se edesmenneen rouva Ekbladin istuttama puu joka muinoin seisoi tontin sisäänajokulmassa, siinä koristeomenapuun takana.
Vielä olisi jäljellä puhdehommiksi kokonainen koivun runko tontin toisella sivulla. Riittää itsenäisyyspäivän viikonlopuksikin pihapuhteita.
Tämähän on se edesmenneen rouva Ekbladin istuttama puu joka muinoin seisoi tontin sisäänajokulmassa, siinä koristeomenapuun takana.
Vielä olisi jäljellä puhdehommiksi kokonainen koivun runko tontin toisella sivulla. Riittää itsenäisyyspäivän viikonlopuksikin pihapuhteita.
Tunnisteet:
Huolto ja ylläpito,
Piha,
Tattivaara II
Infernaalisen liukkaat portaat
Pakkasaamuina olemme saaneet huomata, että talon pääportaikkoon muodostuu ikävästi jäätä. Talossa asuva naaras ehti tuossa jo vetää immelmannit ja satutti hanurin ja ranteen. Onneksi mitään ei murtunut, jos arvokkuuta ei lasketa.
Ilmeisesti joelta ja pellolta nousee kosteutta joka sitten tiivistyy tuohon portaikon kulmaan (ja auton ikkunaan). Tälle ei kai mahda mitään, ellei portaita pinnoita jollain sopivalla talvimateriaalilla? Jotain pitää kuitenkin keksiä, nyt portaikko on käytännössä kävelykelvoton. Ainakin raskaalla suolauksella ja hiekoituksella tuon pystynee pitämään kulkukunnossa.Tai siten kuljemme talven ajan takaovesta.
Ilmeisesti joelta ja pellolta nousee kosteutta joka sitten tiivistyy tuohon portaikon kulmaan (ja auton ikkunaan). Tälle ei kai mahda mitään, ellei portaita pinnoita jollain sopivalla talvimateriaalilla? Jotain pitää kuitenkin keksiä, nyt portaikko on käytännössä kävelykelvoton. Ainakin raskaalla suolauksella ja hiekoituksella tuon pystynee pitämään kulkukunnossa.Tai siten kuljemme talven ajan takaovesta.
Tunnisteet:
Huolto ja ylläpito,
Piha,
Tattivaara II
tiistai 19. marraskuuta 2013
Pesuhuoneen penkki iltapuhteina
Lähestyvä talvi kiritti iltapuhteita; yhä pihalla seisoneet sirkkelit piti saada lumisuojaan lämpimään. Koska en aikonut juosta edestakaisin autotallissa sahailemassa tein siis pesuhuoneen penkin, lauteen kaiteen ja pari peitelistaa valmiiksi.
Vielä jäi hommaa: Irtoporras lauteille on väliaikainen ja lopullinen design odottaa tekijäänsä. Pitänee piirtää se ensin CADilla niin, että päällikkö pääsee kommentoimaan mittoja ja suhteita ennen toteutusta.
Sirkkelit on nyt sitten tungettu autotalliin. Jos talven kuluessa tulee paljon sahailtavaa voin toki nostaa ne pihalle töiden ajaksi. Ainakin jalka- ja ovilistoissa saha laulaa.

LVIS,
Sisustus,
Tattivaara II
tiistai 12. marraskuuta 2013
Ruostetta kiukaassa
Huomasin kiukaan rungossa ruostetta. Tuosta on siis maalaus pettänyt. Pershana.
Pitäisköhän hakea autotallista pakoputkimaalia ja suhautella sillä tuo takaisin mustaksi...? Käry ainakin olisi seuraavalla lämmityksellä mahtava.
Kiukaan valmistajan mielestä tässä ei tietenkään ole mitään vikaa.
Pitäisköhän hakea autotallista pakoputkimaalia ja suhautella sillä tuo takaisin mustaksi...? Käry ainakin olisi seuraavalla lämmityksellä mahtava.
Kiukaan valmistajan mielestä tässä ei tietenkään ole mitään vikaa.
Tunnisteet:
Huolto ja ylläpito,
Sisustus,
Tattivaara II
maanantai 11. marraskuuta 2013
Myös kevytbetonitalo voi homehtua
Talossamme asuvalla naisella on ollut koko kesän ja syksyn ajan allergiaoireita. Olemme kuitanneet ne uuden talon 'höyryiksi' joita tulee mm. massojen kuivumisesta tai vaikkapa uudesta lastulevystä keittiön kaapeissa. Ajatuksella 'tää loppuu kyllä reilussa puolessa vuodessa'.
Tänään oli sitten Hesarissa oheinen juttu. Mahassa kiertää ja päässä surisee vaikka huolta ei välttämättä ole. 'Uuden talon' allergiaongelma on tunnettu juttu joka poistuu ajan kanssa.
Olin rakennusajan kosteudenhallinnasta kovasti huolissani mutta talotoimittaja vakuutti moneen kertaan, että kevytbetoniharkon kastuminen muurausvaiheessa ei haittaa. Selvittelin asiaa pitkin ja poikin. Teimmepä vaatimuksestani jopa erillisen kosteudenhallintasuunnitelman.
Viime syksynä taloa muurattiin umpisateessa ja katto saatiin päälle (Kattotuolit ja aluskate paikallaan - Harjakaisten paikka! (7.11.2012)) vuosi sitten, lämmöt vasta tammikuussa (Lämpö päällä ja oma sähkökaappi (12.1.2013)).
Ahdistus iskee, vaikka siihen ei siis välttämättä ole tarvetta. Tämä on homenoidia (Homenoidi = Paranoidi homeen pelko (2.4.2012)). Pitäisiköhän kairata näytteitä seinistä?
HS:n uutinen: http://www.hs.fi/kotimaa/Home+uhkaa+my%C3%B6s+betonista+tehtyj%C3%A4+taloja/a1384062051108
Uutisen lähde: http://www.kemia-lehti.fi/kemia-kemi-72013/
| http://www.hs.fi/kotimaa/Home+uhkaa+my%C3%B6s+betonista+tehtyj%C3%A4+taloja/a1384062051108 Home uhkaa myös betonista tehtyjä taloja Tutkimusten mukaan kevytbetoni homehtuu yhtä herkästi kuin höylätty kuusi. Talonvalmistaja puolustautuu sillä, että hometta muodostuu vain betonin pintaan, ei sisään. Betoniteollisuus ja talotehtaat mainostavat betonia homehtumattomana. Väite on liioiteltu ja vain osa totuutta. Myös betonin pinnalla voi kasvaa homeita ja muita sisäilmaa pilaavia mikrobeja. "Miksi rakennusalalla ei puututa myyntiväitteiden todenperäisyyteen?" ihmettelee sisäilma-asiantuntija, diplomi-insinööri Pirjo Prokkola. Hän vertaa rakentamista elintarvikealaan, missä ruuan terveysväitteet on todistettava huolellisesti. Betonin homehtumisesta sekä betonista mahdollisesti haihtuvista kaasuista kirjoittaa tänään maanantaina ilmestyvä Kemia-lehti. Betonin homehtumisesta on näyttöä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Kemia-lehti kertoo tuoreesta tanskalaistutkimuksesta, jonka aineistoksi oli kerätty kosteusvauriorakennuksista yli 5000 silmin nähtävää home- tai mikrobikasvustoa sisältävää näytettä. ... |
Olin rakennusajan kosteudenhallinnasta kovasti huolissani mutta talotoimittaja vakuutti moneen kertaan, että kevytbetoniharkon kastuminen muurausvaiheessa ei haittaa. Selvittelin asiaa pitkin ja poikin. Teimmepä vaatimuksestani jopa erillisen kosteudenhallintasuunnitelman.
Viime syksynä taloa muurattiin umpisateessa ja katto saatiin päälle (Kattotuolit ja aluskate paikallaan - Harjakaisten paikka! (7.11.2012)) vuosi sitten, lämmöt vasta tammikuussa (Lämpö päällä ja oma sähkökaappi (12.1.2013)).
Ahdistus iskee, vaikka siihen ei siis välttämättä ole tarvetta. Tämä on homenoidia (Homenoidi = Paranoidi homeen pelko (2.4.2012)). Pitäisiköhän kairata näytteitä seinistä?
HS:n uutinen: http://www.hs.fi/kotimaa/Home+uhkaa+my%C3%B6s+betonista+tehtyj%C3%A4+taloja/a1384062051108
Uutisen lähde: http://www.kemia-lehti.fi/kemia-kemi-72013/
Tunnisteet:
Tattivaara,
Tattivaara II
tiistai 5. marraskuuta 2013
Lopputarkastukselle takaraja - Kesäkuu 2014
| Kotitalouksien ja yksityishenkilöiden on annettava 1. heinäkuuta 2014 lähtien kaikista rakennusluvan alaisista töistä tiedot verottajalle ennen loppukatselmuksen toimittamista. Verottajalta saatu todistus on esitettävä rakennusvalvontaviranomaiselle viimeistään loppukatselmuksessa. Tiedot on toimitettava kaikista rakennusluvan alaisista töistä, jotka tehdään 1.7.2014 jälkeen. Rakennusluvan myöntämispäivämäärällä ei ole merkitystä. Jos rakennustyö on tehty ennen heinäkuun 2014 alkua, mutta loppukatselmusta ei ole pidetty, täytyy Verohallinnolle ilmoittaa tieto siitä, että työt on tehty ennen lain voimaantuloa. Lainaus: http://www.uusisuomi.fi/ |
Hyvä, että hommille on olemassa takaraja, tulee sitten ne jalkalistatkin asenneltua ajoissa paikalleen.
Se mitä tällä lisäprosessilla saavutetaan lienee paperinpyörittäjän katsantokannalta selvää mutta näin rakentajan ja omistajan kulmasta katsttuna tämä(kin) tuntuu melko turhauttavalta lisäruljanssilta. Menee samaan piikkiin pohjaveden tarkistuskaivon (jota kukaan ei missään vaiheessa käyttänyt mihinkään, 600,-), paikalla tehtyjen tarkastusten ja työnseisautusten (jotka tehtiin vanhentuneilla papereilla ja siis turhaan), yli 6kk rakennuslupaodottelun ja lopulta sähköisen hakemuksen tulostetun ja käsinkirjoitetun version, energiatodistuksen (joka ei perustu oikeaan kuluun vaan laskennalliseen ja teoreettiseen arvoon poliittisine painotuksineen) sekä muutaman muun täysin turhaksi kokemani byrokratian kukkasen kanssa.
Tunnisteet:
LVIS,
Maaurakka,
Piha,
Rakennuslupa,
Runkourakka,
Suunnittelu,
Tattivaara II
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Rännien tyhjennys
Sattui sopiva viikonloppukeli rännien tyhjentämiseen: Puista lehdet jo melkein kokonaan pudonneet mutta silti ulkona reilusti plussaa. Eikä sada.
Yritin ensin keikkua tikkailla ja kauhoa noita tyhjäksi. Tämä homma tuntui hiukan liian hasardilta.
Kävimme siis naapurin kanssa läheisessä rautatarvikehallissa ostamassa tähän tarkoitukseen tehdyn sopivan työkalun ja jatkovarren. Sillä homma onnistui kuin leikiten.
Yritin ensin keikkua tikkailla ja kauhoa noita tyhjäksi. Tämä homma tuntui hiukan liian hasardilta.
Kävimme siis naapurin kanssa läheisessä rautatarvikehallissa ostamassa tähän tarkoitukseen tehdyn sopivan työkalun ja jatkovarren. Sillä homma onnistui kuin leikiten.
Tunnisteet:
Huolto ja ylläpito,
Tattivaara II
tiistai 15. lokakuuta 2013
Talolle uusi nimi
Uusi talo on toistaiseksi kulkenut wanhan talon eli Tattivaaran nimen kekseliäällä johdannaisella 'Tattivaara II'.
Lauantaina Maija vietti tyttökavereiden kanssa iltaa. Illalla räkänauruseurassa tulee aina parhaat ideat: Talo kastettiin uudelle nimelle:

Villa Succa
Vielä tosin joudumme pohtimaan monimutkaisia yksityiskohtia kirjoitusasun osalta, että tuleeko siitä sitten lopulta 'Willa Sukka', 'Villa Suck-a' vai mitä... Nyt raati äänestämään!
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Pakolliset valut ennen talvea valmiina
![]() |
| Kuvattu Nokia Lumia 925 Cinemagraphilla. |
![]() |
| Valmis valu, kestää aurauksen |
maanantai 7. lokakuuta 2013
Lisävaluja lagissa
Palasin myöhään lauantaina viikon mittaiselta San Diego - Redmond -kierrokselta. Kohtuullisesti nukutun yön jälkeen pidättelin sunnuntain aikaeroväsymystä syysauringossa ja paikkailin portaikon vierusvaluja.
Portaikon vasemman puolen tukimuuri on nyt valmis (kuvassa), oikea puoli vielä kokonaan aloittamatta. Ja tuohon vasemmalle pitäisi vielä nakerrella rinteeseen jokin kansi niin, että talvi ja gravitaatio ei syö rinnettä portaikon alta pois.
Samalla sain valettu viemärin tarkistuskaivon putken osaksi pihaa rajaavaa tukimuuria. Tuo kaivon putki on niin tontin rajalla, että siihen ei noita paaluja saanut jatkumaan yhtenäisesti. Talvea varten tämäkin on nyt kunnossa.
Vielä ennen talvea pitäisi pihalla valaa reunakivien päälle yksi kerros tämän viemärin kummallekin puolelle. Näin lumiaura ei vie mennessään kulman paaluja. Jotain aurausmerkkejä sinne pitää varmaan myös sijoittaa, katsotaan mitä keksin.
Ylijäämäbetonin kaatopaikka
Jokaisella valukerralla betonia jää hiukan yli. Tein parkkipaikan takakulmaan valukotelon johon ylijäämät voi aina kaataa. Rasituksia tuohon ei juuri tule, ja valukertojen välillä vetelen pinnat auki ja liimat pois painepesurilla.

perjantai 4. lokakuuta 2013
Energiatodistus
Tarvitsen lopputarkastusta varten Energiatodistuksen. Sain sen tänään.
Paperi on yllätyksekseni päivätty jo 21.11.2011 ja se on voimassa 20.11.2021 asti.
Tunnisteet:
LVIS,
Rakennuslupa,
Suunnittelu,
Tattivaara II
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Portaikon viereinen tukimuuri valmiiksi
Portaikon vierusvalu vajaaksi (14.9.2013)). Tämä oli suuri virhe ja kostautui fyysisen kunnon loppumisena.
Hankin siis lainaan betonimyllyn. Lainaajille tuon siirto meidän pihaan taisi olla siunaus, myllyä kun on käytetty edellisen kerran ilmeisesti joskus viime vuosituhannella.
Myllyssä asustaneen faunan hämmästykseksi laite korahti käyntiin ekalla töpselinpainamisella. Pienellä hitsailulla myös renkaat saatiin pyörimään ja itse mylly veden- ja sementinpitäväksi.
Loppusäkit, siis 26 säkkiä tuli myllyn avulla todella kivuttomasti. Myllyyn mahtuu parhaimmillaan 3 säkillistä kerrallaan joten tavaraa syntyi hyvää vahtia. Jos joskus haluan vielä käsikoneella tehdä sementtiä niin viekää mut laitokseen.
Perjantaina pihaan pälähti kuin yllättäen maaurakkaporukan kaivinkone. Urakkaporukka teki kuin tekikin tien ja muut sovitut hommat loppuun ennen talven tuloa. Olin jo näes melkein luopunut uskosta. Hieno juttu. Samalla saimme siirreltyä portaikon vierustan kivet lopullisille paikoilleen.
Muottia purkaessani huomasin harmistukseksi, että muotin etureunaan oli jäänyt ilmatasku. Tuossa on vielä kaikenlaista paikkailtavaa joten pieni korjausvalu tulee tehtäväksi. Visioimme tuohon portaikon ja kivien viereen pienehköjä pyöreitä kiviä jotka on upotettu betonivaluun. Portaikon vasemmalle puolelle tulee toinen tukimuuri ja istutuksia.
Pihassa on vielä paljon kaikenlaista muutakin valettavaa joten taidan seuraavaksi hankkia irtosäkkien sijaan yhden 500kg säkin. Katsotaan hinnastoja...

lauantai 21. syyskuuta 2013
Ilmansuodattimien vaihto
Oli siis aika tarkistaa ilmanvaihtokoneen suodattimet. Tuo iv-kone on ollut päällä vasta muutosta lähtien, siis reilut 3kk. Tässä on kuitenkin tullut tehtyä kaikenlaista pöllyävää sekä pihalla että sisällä myös muuton jälkeen.
Suodattimet olivatkin aivan rivossa kunnossa. Hiekkaa, siitepölyä, kärpäsiä, ampiaisia jne. Ensiavuksi imuroin ja puhaltelin paineilmalla vanhat suodattimet suurinpiirtein siisteiksi.
Netissä surffailun tuloksena totesin, että halpoja vaihtoehtoja suodattimiksi ei taidakaan löytyä. Toki Etolasta saisi suodatinkangasta ja -patjaa mutta tähän hätään tee-se-itse suodattimet eivät valmistu. Tilasin siis suoraan iv-koneen valmistajalta paketin.
Nythän jäi sopivasti noista vanhoista suodattimista rungot joihin voisi uudet nakerrella. Palataan tuohon tee-se-itse suodattimeen myöhemmin, kun joskus ehdin tähän puoleen kunnolla tutustumaan.
lauantai 14. syyskuuta 2013
Portaikon vierusvalu vajaaksi
Tein tänään tukimuurin valukotelon portaikon viereen. Kuvittelin valavani sen 15 säkillä betonia. Vajaaksi jäi,
Tällä säkkimäärällä sai paitsi selän kipeäksi niin myös tuon kuvan alakotelon noin 2/3 täyteen. Vielä menee noin 20 säkkiä lisää, ja pihalla on muutakin valettavaa ja tehtävää ennen talvea.
Iltapuhteeksi ja naapurien iloksi tein vielä auringon viimeisessä säteissä raudoituksia. Kuin päivänsäde viimeinen.
Jos huomenna ei sada ja selkä sallii pitäisi vielä käydä rautamarketista poimimassa se parikymmentä säkillistä betonia.

tiistai 3. syyskuuta 2013
Lasikaiteiden kiinnityshommia
Makuuhuoneen avattavan ikkunan ja KHH ranskalaisen parvekkeen eteen piti asentaa kiinteät lasikaiteet. Sain lasit samasta putkasta saunan lasien kanssa mutta tarkistettuani kiinnikkeiden hinnat päätin valmistaa ne itse.
Kuvassa suunnitelmaluonnoksen päällä kantavana rakenteena toimivat kierretangot sekä muutamia muita osia.
Lasi paikallaan ranskalaisen parvekkeen edessä. Kiinnikkeet on kiinni seinässä niin, että kosteus valuu seinästä ulospäin. Siinä on vinoon sahattu rosteriputken pätkä kierretangon päällä seinän ja lasin kumiripustuksen prikan välissä.
Nainen joka asuu meillä oli sitä mieltä, että tämä kuvan lasikaide tuli noin 10 cm liian ylös ja sitä pitää laskea. Siirto ei toistaiseksi ole noussut työlistan kärkeen.

sunnuntai 25. elokuuta 2013
Saunan lasit paikallaan
Jännityksen säestämänä ja flunssan hidastamana saimme asennettua saunan lasit paikalleen. Lasien asennusliiman kanssa meni hiukan sähläämiseksi mutta asetonilla sekin saatiin korjattua.
Jännitin oven asentamista valtavasti koska en ollut varma, että aukko on varmasti suorakulmainen. Onneksi Opa oli apumiehenä oven kanssa, ja osoittautui tuo aukkokin mittojensa mukaiseksi.
Samalla tuli saunottua, jo toistamiseen. Kiuas antaa todella hyvät löylyt, saunassa on hyvä hengittää ja pesuhuoneen puolella lämpötila pysyy tolkullisissa lukemissa.
Toistaiseksi siis tuntuu siltä, että tämä on kaikinpuolin onnistunut. Pitää vielä joku kerta kiivetä saunan päälle varastoon testailemaan putkien pintalämpöjä.
Otsalautafarssi
Tein lauteet alunperin 120mm otsalaudoilla mutta nainen joka asuu meillä halusi ne vaihdettavaksi 140mm laudoiksi. Samanlaisiksi kuin itse laudelaudat ja tukipuu. Vaihto tehtin... Nyt sitten tulikin toive, että tehdään otsalaudat sittenkin 120mm laudalla. Onneksi vieraat ilman eri kehoitusta kehuivat näitä nyt kiinni olevia 140mm otsalautoja. Ja onneksi lauteet on koottu ruuvaamalla ja koneella, eikä naulaamalla.
Sauna on muutenkin vielä hiukan kesken, pitkä penkki on kesken, ylälauteen kaide puuttuu, selkänojat puuttuvat, saunasuojat on vielä levittämättä, irtopalli pitäisi nikkaroida, ikkunoita ei saa kiinni ja muutama muu pikkujuttu.

maanantai 19. elokuuta 2013
Portaikko kävelykunnossa
Tunnisteet:
Maaurakka,
Runkourakka,
Tattivaara II
Tuparit takana
![]() |
| Tunnelma joskus myöhään lauantaina, tai aikaisin sunnuntaina... |
Tulipa samalla kulutustestattua 'Tippavaaran' pinnat: Hyvin kesti täyden talon. Tosin ilman pihan telttavirityksiä olisi tullut todella ahdasta, melkein puolet porukasta mahtui ulos viritettyhin ja lämmitettyihin telttoihin. Sadekin loppui juhlien alkuun mennessä.
Talossa oli parhaillaan 62 kävijää. Emme tosin ole ihan varmoja päästiinkö tähän lukuun samanaikaisilla vierailla vai ehtikö joku lähteä ennen kuin toinen tuli paikalle. Mutta luku on kunnoitettava. Safka riitti kiitos nyyttärivieraiden ja erityisesti Rektumin panoksen.
Yrjö G ansaitsi merkinnän olemalla ensimmäinen vieras joka tuli pääportaita ja pääovesta kylään. Peikkobändi veti hyvä keikan, ellei peräti kuuman jos kysellään kitaristin kädeltä.
Eteisen peilistä (oikealla) tuli mahtava vieraskirja. Paikalle jäi kaikenlaista omaisuutta jota voi tulla hakemaan parhaaksi katsomallaan hetkellä ja tavalla. Pitkänmatkalaisille varmaan postitamme sukan, laturin ja pari muuta löydettyä objektia.
![]() |
| Iltafiiliksiä Tattivaarassa. |
maanantai 12. elokuuta 2013
Portaikon valumuotti valmis
Ulkoportaikko pääoven edessä rupeaa hahmottumaan. Yläosasta tuli hiukan aiottua leveämpi korjausten (Romahtaneen anturan korjausvalu (9.7.2013)) yhteydessä.
Portaikon keskitasanne osuu hyvin tien ja pihan välisen muurin tasanteelle. Tosin kivien paikkoja pitää vielä kyllä suunnitella uusiksi...Kukahan nekin siirtää? Onneksi tuli hankittua se vetotalja.
Portaikon ja fillarikellarin väliin jää kaista johon voi istuttaa jonkin köynnöskasvin. Tässä se ei haitanne rakennetta koska seinän takana on kylmä varasto.
Valu keskiviikkona
Jos sää sallii niin portaikon valu tehdään keskiviikkona. Valumuotit saadaan silloin pois torstaina, ja portaikossa pääsee kulkemaan sitten jo perjantaina. Ihan sopivasti ajoissa lauantain kaveritupareita ajatellen...

sunnuntai 11. elokuuta 2013
Savut kiukaasta
![]() |
| Ekat savut kiukaasta |
![]() |
| Lauteet valmiina |
Kivet pitäisi vielä hankkia niin, että päästään oikeasti saunaan. Nyt kyseessä oli lähinnä varastorasvojen käristelyä.
Lauteet valmiina
Myös lauteet valmistuivat tänään. Mitä nyt puuttuu sivupenkki, kaiden ja siirtopalli. Mutta kuitenkin, lähellä saunomista jo ollaan.
Päädyin lopulta ruuvaamaan lauteet kiinteiksi ilman mitään irroitusosia tai paneeleita. Myöhemin nähtäneen oliko tämä hyvä päätös, vai ei.
Lasit, ovi ja kiinnikkeet torstaina
Saunan lasiseinä, sen kiinnikkeet sekä tietenkin ovi pitäisi tulla torstaina. Hieno juttu kun kaverituparit on jo lauantaina, mulla jää aikaa päivän verran asentamiseen kun lasiliimojenkin pitäisi ehtiä kuivumaan.
Toivottavasti lasitoimittaja on aikataulussa.
Tunnisteet:
LVIS,
Sisustus,
Tattivaara II
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Romahtaneen anturan korjausvalu
Viime viikolla tehtiin raudoitukset, valumuotti ja itse betonivalu portaikon romahtaneen anturan korjaamiseksi.
Korjaus tehtiin niin, että vanhan anturan viereen lätkättiin 15 cm kerroksin kova sorapeti. Sen päälle ja vanhan anturan kylkeen valettiin uusi antura. Samalla koko murtuneen seinän viereen valettiin 15 cm paksu raudoitettu kakku. Näin pääsisäänkäynnin laatta ja lumikatoksen lippa tulee tuetuksi alas uuteen anturaan ja kovaksi lätkättyyn maahan asti.
Oheisesta kuvasta muuten näkee miten tuo murtuma on tässä kasvanut sitten viime bloggauksen (katso Murtuma laajenee ja leviää ulospäin (23.4.2013) ja Pääoven laatan antura murtui (22.4.2013)).
Muotti oli lopulta melkoinen tukipuuhässäkkä koska muotin tukemien maahan oli rinteen takia hankalaa. Pelkäsin tässä vaiheessa muotin kestävyyttä mutta ammattimiehiin on luottaminen. Right?
Valu alkoi perjantaina seinämän valamisella. Ekoilla tärykerroilla muotti valitettavasti petti ja betoni karkasi alas anturan muottiin. Tästä seurasi kiihkeää lisätukemista ja nyt valetun betonin asettumisen odottelua.
Valu saatii lopulta loppuun muutaman tunnin ylitöillä ja hyvin varovaisella ja rajoitetulla täryttelyllä. Koska perjantai oli hellepäivä ja lauantaiksi oli luvattu toinen niin kastelin muottia illalla ja lauantaina muutamaan kertaan niin, että betoni kuivaisi tasaisemmin ja vähän hitaammin.
Propelli kaikkiin ilmansuuntiin
Kierohan siitä seinästä sitten tuli. Suurimmaksi osaksi tuo jää maan sisään joten kierous ei juuri haittaa, mutta ylimmän portaan osalta tuossa pitää kyllä tehdä hiontahommia.
Samalla huomasin, että kuvan alareunassa näkyvä sadevesiviemärin mutka taisi jäädä hiukan liian ylös. Olin itse mukana tekemässä tuota kohtaa joten siitä ei voi edes syyttää ketään muuta. Saa nähdä saako sen portaan alle piiloon vai ei...
Tuohon anturan ja seinän kulmaan pitää vielä valaa viiste niin, että sinne päätyvä vesi ei jää lätäköiksi tuon anturan päälle. Mietin vielä pitäisikö tuohon laittaa myös bitumikermi suojaamaan rakenteita. Patolevyt ja routasuojaukset siihen tulee portaan alle nyt ainakin.
Seikkailu jatkuu maaurakan loppuosalla, varmaankin ensiviikolla rippijuhlien jälkeen.

tiistai 18. kesäkuuta 2013
Puisto-osaston ikävä yllätys
![]() |
| Koiraa kuljettavien bongareiden moottoritie metrin päässä tontin kulmasta. |
Tämmöinenhän ottaa sitten rankasti päähän. Pääsimme melkein muuttamaan sisään kun kaavaehdotus putosi tietoisuuteemme. Puskasuunnittelijan mielestä ojan reuna on pehmeä joten seitsemän (!) metriä leveä latu-pyörätie baana pitää siis rakentaa aivan tonttiin kiinni. Tilaahan tuossa on tontin kulmasta veden rajaan karvan yli 15,2 metriä...
Sillä että katulamput ja koiraa kuljettavien bongareiden kulku tulee maksimaalisen lähelle juuri melkein valmistuneen talon makuuhuoneiden ja saunatilojen ikkunoita ei ole väliä. Tai sillä, että maksoimme rakennusluvasta itsemme sairaiksi. Rakentaminen ojan reunaan on kallista ja olemassaolevan kaavan raja noudattaa oudosti jotain ikivanhaa rantalinjaa. Kaavattomalle alueelle tuon rakentaminen ei kuulemma onnistu nopeasti. Sekös meitä harmittaisi.
Luonnokseen on aikaa antaa vastine ensiviikolle. Ja sitten kun asiasta on joskus päätös (jossa valituksia ei oletettavasti ole toivotulla tavalla noudatettu) asiasta voi valittaa ensin hallinto-oikeuteen ja sitten ylemmäs. Mulla on vahva aavistus siitä, että puskasuunnittelijan toive ulkoilupolun nopeasta rakennusaikataulusta ei ihan heti toteudu, ainakaan jos meinaavat näillä näppylöillä edetä.
Herää myös ilkeä ajatus, että kaavaluonnostelija kokeili huomaammeko tällaisen ehdotuksen, kipupisteeksi tuo oli jo tunnistettu. Jos tuon olisi saanut vaivihkaa nuijittua päätökseksi niin olisimme varmaan huomanneet suunnitelman vasta kun traktorit tulevat paikalle.
Nyt kaivataan raadilta hyviä argumenteja tuota penteleen baanaa vastaan. Laita emailiin! Ja tunteeko kukaan kaavoitusta tuntevaa lakihenkilöä?
Tunnisteet:
Sisustus,
Suunnittelu,
Tattivaara II
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Vuokrakämppä sai viimeisen sanan
Vuorakämppä on nyt tyhjennetty, paklattu, hiottu, maalattu ja siivottu luovutuskuntoon.
Se osalta siis yksi stressilähde vähemmän. Fokuksen voi kääntää uuteen kotiin.
Astianpesukoneen irroituksen yhteydessä asta paljastui yllätys: Kosteusvaurio! Tiskialtaan kaapista on jotain kautta valunut vettä astianpesukoneen valualtaan alle. Koneen ollessa paikallaan tuossa ei ole näkynyt juuri mitään mustumaa, paitsi ihan viimeaikoina.
Ehdimme jo turhaan haukkumaan pojat astioiden käsittelystä ja roiskimisesta. Viimeaikoina olemme oireilleet keittiössä. Koska muutimme juuri ulos tämä lähinnä naurattaa. Muutenhan tässä olisi ollut taas vakava paikka miettiä asumista...

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Muutto suoritettu
Järjestyksessään 14. muutto on nyt sitten lähestulkoon takana päin. Pinna kävi välillä kuumana ja fysiikka melkein petti. Buranan voimalla loppuun, ilmainen punttisali varmaan tekee hyvää laihdutukselle.
Muuttoavusta kiitos Opalle, Paulalle, Marille, Sakulle sekä Arille. Erityismaininta vielä muuttoapukuningas Ropsulle, joka on auttanut meitä kai kaikissa 14 muutossa? Onni on myös sen ikäiset lapset, jotka voi oikeasti nakittaa hommiin.
Onni oli hyvä keli joka salli avokärryllä roudailun. Sateen sattuessa muutto olisi jäänyt suorittamatta loppuun. Muutama pikkujuttu on toki vielä kesken, puoli autollista kukkapurkkeja ja se ikävin osuus, vanhan kämpän maalaus.
Jos joskus haluan muutenvain katsoa meidän pesukoneen taakse niin viekää mut laitokseen.

Muutto,
Sisustus,
Tattivaara II
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Tarkastukset läpi - Muuttopäivä tiedossa
![]() |
Katsastusvarusteina kiinteät tikkaat ja makkarin ikkunan vanerilevykaide.
|
Katsastusvarusteina piti lisäillä ulos valo, talokyltti (printattu ja laminoitu A4), kaide MH-ikkunan eteen (vanerilevy) sekä kiinteät tikkaat seinään, vaikka taloa rapataan ja ulkopuolella on kauttaaltaan telineet. Hämmästelin myös, että keittiön hanalta vaaditaan tyyppihyväksyntää tms CE-merkkiä mutta muita hanoilta sitten ei vaadita. V-omaislogiikkaa.
Loman stressi ja helpotus hyväksytystä päätöksestä purkautui pienenä itkuna.
Muuttopäivä lukkoon
Muuttopäivämme on siis ensi viikonloppu, 7-9.6.2013. Nykyinen evakkoasunto pitää olla siivottuna, taulunreiät tasoitettuina ja maalattuna vapaana 15.6.2013 mennessä. Tässä tulee siis täyteen sopivasti noin kuusi vuotta ja kuusi kuukautta evakkoa (Muutto Olariin kaksioon (13.12.2007)).
Tunnisteet:
Muutto,
Rakennuslupa,
Tattivaara,
Tattivaara II
tiistai 28. toukokuuta 2013
Portaikko maalia vaille valmis
Sisäportaikko rupeaa olemaan valmis, lasikaiteet tuli valmiiksi eilen. Portaat on siis maalia vaille, muu pinnoite kun on budjetin ulkopuolella.
Samalla kasasin työkalut yläkerrasta pois ja valmistelin taloa muutenkin perjantain LVI- ja muuttotarkastusta varten. Kiitos muuten Pekalle mm imuroinnista, lupaan olla kertomatta Kisulle tästä talentista.
Maalaan portaikon huomenna keskiviikkoiltana niin, että se ehtii kuivaan ennen perjantaita. Käsijohdekin on vielä asentamatta.
Rehellisesti ihan valmiiksi tuo portaikko ei tällä vielä tule, huomasin lasikaiteiden kanssa, että parketinlaittaja on hutiloinut suorat linjat käyriksi ja raon kaiteen tuen vieressä turhan suureksi. Pitänee keksiä tuohon(kin) jokin patentti. Massaa?
Tuparit mielessä
Meille on jo onnekkaasti luvattu tuparilahjoiksi ainakin multaa ja lattia- ja ovilistoja. Muutakin voi tarjota... Yksi ajatus oli viettää TupaRiparit kun meillähän on heinäkuussa rippijuhlat. Toinen ajatus on juhlia useaan kertaan. Bändinkään menoista ei vielä ole tietoa. Mutta kutsuja jo suunnitellaan.

maanantai 27. toukokuuta 2013
LVI- ja muuttotarkastus perjantaina
Sain tänään aikataulutiedot: LVI- ja muuttotarkastukset pidetään tämän viikon perjantaina, 31.5.2013. Se onkin sopivasti mun viimeinen kesälomapäivä.
Tunnisteet:
LVIS,
Muutto,
Rakennuslupa,
Tattivaara II
torstai 23. toukokuuta 2013
Omasta netistä bloggaamassa
![]() |
Tää ei nyt oikein vakuuta. Pitänee soitella perään...
|
Samalla tuli muuten myös keittiöön sähköt: Mikro, hella, uuni, pakastin ja jääkaappi toimivat.
Tunnisteet:
Kotiverkko,
LVIS,
Sisustus,
Tattivaara II
Ilmanvaihto päällä, ja pian myös loput sähköt
Ilmanvaihto on kytketty päälle! Tänään tehdään IV-mittaukset ja LVI-tarkistuskin on tilattu, aika vain ei vielä ole tiedossa. Tuon LVI-tarkistuksen jälkeen voidaankin pitää muuttotarkistus.
Samalla sähkäri häärii nurkissa niin, että saadaan myös töpselit ja kiinteät valot toimintaan. Loppuu se jatkojohdoilla jalkojen katominen ja kalastelu.
Siivota pitää. Ulkona sataa kaatamalla niin, että en saa tehtdyksi sirkkelihommia.

tiistai 21. toukokuuta 2013
Pahvilla epäonnistuu - Piirrä CADilla
![]() |
![]() |
Turvaetäisyydet kiukaasta on myös huomioitu ilman mitään tulimuureja. Puuosiin pitää kiukaan luukusta olla vähintään 500mm. Kiukaan kanssa tuli hiukan lisäharmeja, nääs valmistajalla ei olekaan antaa lappusta josta selviää mm. maksimipanos ja -aika. Moista lappua vaatii Espoon muuttolupatarkastaja. Katsotaan miten käy...
Lauteiden mittakuvat: Alalauteen pintalaudat, alalauteen runko, ylälauteen pintalaudat jiirimittoineen ja ylälauteen runko.
Tunnisteet:
Sisustus,
Suunnittelu,
Tattivaara II
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)

.jpg)