sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Vettä mennyt 1356 kuutiota

Vettä on kulunut 1356 kuutiota. Viimeisessä vajaassa koronavuodessa on mennyt siis 122 kuutiota (Vettä kulunut tasan 1234 kuutiota (14.12.2021)). 

Aiempi kulutus siitä kun vedet satiin päälle ja alettiin rakentaa (Meillä on vihdoinkin oma vesimittari (29.1.2013)) on ollut keskimäärin 137 kuutiota per vuosi. 

Tuota aikaisempien aikojen kulutusta vääristää se, että siinä on mukana rakennusaikainen kulutus. Harmi, että en ottanut lukemaa talteen muuttotarkastuksen yhteydessä.

maanantai 21. marraskuuta 2022

Tilasin meille valokuidun

Naapureille tulee valokuitu. Nyt tulee meillekin. Tilasin Elisan surkean VDSLn tilalle kuidun toiselta toimittajalta, kun sellainen nyt tässä oli tarjolla.

sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Kartta hulevesikaivojen tarkoista paikoista

Talvi tulee. Sen haistaa jo. 

Olemme useampana keväänä tuskastelleet sulamisvesien kanssa siinä vaiheessa, kun pihakaivojen päällä on vielä  5 cm jäätä mutta vesi sulaa jo. Ne kaivot on hankala muistin varassa tai satunnaisten valokuvien kanssa löytää sieltä veden ja jään alta.

Niinpä päätin tänä vuonana, vihdoinkin ja aikaisempien päätöksien lisäksi, olla jo etukäteen viisas ja piirtää kaivojen tarkoista paikoista kartan. Mittapisteiksi valitsin sellaisia kohteita, mitkä löytää pihalta oli hankea vaikka kuinka. 

Nyt nuo kaivot pitäisi olla aikaisempaa helpommin löydettävissä (Kevään ääni on jään hakkauspaukutus (17.3.2019)).