Maalämpöpumpun ohjauspaneelin valikkopyörän potikka on hiukan pimahtanut. Valikoissa liikkuminen on vaikeaa koska pyörää pyörittämällä valinnat eivät välillä liiku ja välillä liikkuvat monta askelta kerrallaan.
Eilisten asentajien (Maalämpöpiiriin hiukan lisää painetta (21.3.2018)) piti tulla paikalle varaosan kanssa ja korjata tuo, mutta eivätpähän osanneet ottaa varaosaa mukaan.
Pitää tilata jossain vaiheessa uusi huolto jostain toisesta firmasta. Sinänsä tuolla ei juuri ole merkitystä. Eipä tuolla konehuoneessa ole juuri mitään säädettävää, paitsi jos tulee joku virhetilanne. Varmaan pitää hoitaa tuo kuntoon ennen talvea.
torstai 22. maaliskuuta 2018
Maalämpöpumpun pimahtanut valikkopyörä
Tunnisteet:
Huolto ja ylläpito,
LVIS,
Tattivaara II
keskiviikko 21. maaliskuuta 2018
Maalämpöpiiriin hiukan lisää painetta
Naapurilla oli maalämpöpiiristä pamahtanut lämpömittari irti ja etanolit olivat päässeet karkuun. Tämä vaati paikalle korjausmiehiä.
Samalla keikalla meille lisättiin hiukan etanolia paineen saamiseksi yhteen baariin. Paine oli viidessä vuodessa pudonnut hiukan yli yhdestä barista noin 0,6 bariin.
Toimivuuteen tällä ei kuulemma ole vaikutusta, kierto toimii niin kauan kuin siellä on hiukankin painetta. Mutta tulipahan tämäkin lisäys tehdyksi.
Samalla keikalla meille lisättiin hiukan etanolia paineen saamiseksi yhteen baariin. Paine oli viidessä vuodessa pudonnut hiukan yli yhdestä barista noin 0,6 bariin.
Toimivuuteen tällä ei kuulemma ole vaikutusta, kierto toimii niin kauan kuin siellä on hiukankin painetta. Mutta tulipahan tämäkin lisäys tehdyksi.
Tunnisteet:
Huolto ja ylläpito,
LVIS,
Muiden homeet,
Tattivaara II
tiistai 20. maaliskuuta 2018
Uudet silkat yläkerran suihkuun
Luottolaattamiehemme kävi eilen korjailemassa yläkerran suihkun silikoneja. Ne olivat lattialaatan kutistumisen takia muutamasta kohtaa hiukan irti laatasta, ja penkin alta oli rakennusvaiheessa jäänyt silkka vajaaksi.
Wanhan siikonin poistaminen oli mattoveitsen kanssa hurjan näköistä hommaa. Alla on kuitenkin se varsinainen vesieriste johon ei saa tulla viiltoja. Tässä oli pakko luottaa ammattilaiseen.
Silikoneja uusittiin vain muutaman metrin matkalta pahimmista kohdista pesuhuoneen puolella. Saunan puolella silkat olivat ok ja kunnossa.
Wanhan siikonin poistaminen oli mattoveitsen kanssa hurjan näköistä hommaa. Alla on kuitenkin se varsinainen vesieriste johon ei saa tulla viiltoja. Tässä oli pakko luottaa ammattilaiseen.
Silikoneja uusittiin vain muutaman metrin matkalta pahimmista kohdista pesuhuoneen puolella. Saunan puolella silkat olivat ok ja kunnossa.
Tunnisteet:
Huolto ja ylläpito,
LVIS,
Tattivaara II
maanantai 19. maaliskuuta 2018
Loppukatselmoinnin esitarkastus paljasti yllätysmutkan
Kävimme vastaavan mestarin kanssa läpi lopputarkastuksen paperisodan ja kaikki näyttää meidän talon osalta olevan melkein valmista; Takaoven katos on valmis (4.2.2018), lomake MRL153 on täytetty (mutta vielä puuttuu KVV vastaavan ja pääsuunnittelijan puumerkit) ja kaikki kadoksissa olleet paperit (sähkötarkastuspöytäkirja, maalämmön porausraportti) on löydetty.
Mutta asiaan tuli mutka; Koska meillä on naapurin kanssa yhteinen rakennuslupa pitää lopputarkastus tehdä naapurin kanssa samaan aikaan.Nyt siis pitää painaa naapuri hoitamaan vastaavat omat hommansa loppuun. Näkyvimpänä naapurista puuttuu pihalta kaiteet.
Mutta asiaan tuli mutka; Koska meillä on naapurin kanssa yhteinen rakennuslupa pitää lopputarkastus tehdä naapurin kanssa samaan aikaan.Nyt siis pitää painaa naapuri hoitamaan vastaavat omat hommansa loppuun. Näkyvimpänä naapurista puuttuu pihalta kaiteet.
Tunnisteet:
LVIS,
Muiden homeet,
Rakennuslupa,
Suunnittelu,
Tattivaara II
sunnuntai 4. maaliskuuta 2018
Pakkasten pikkulistoja sisällä
Pakkasten painaessa päälle tein sisällä muutaman pikkuhomman.
Keittiön kaappien alalla oleva ledilista sai vihdoinkin varjolistan niin, että valo ei paista suoraan silmiin ruokapöydässä tahi sohvalla istuvaa.
Samalla liimasin paikalleen portaikon kaiteen reunalistat. Tein listat jo joitakin vuosia sitten. Jätin ne silloin liimaamatta jalkalistoja odotellessa, mutta ei nuo näemmä odottelemalla pysy paikallaan.
Liimana käytin väritöntä Bison Polymax Crystal liimaa. Valmistajan mukaan tuon pitäisi liimata alumiinia ja kestää elastisena 25 vuotta. Pannaan kello käyntiin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)