Sain vihdoinkin nakerreltua loputkin ovilistat paikalleen. Ne puuttuivat vielä edellisen urakan jäljiltä (Listaykköset seinissä (14.5.2016)) saunan ja yläkerran WC:n sisäpuolelta.
Tähän puolen tunnin hommaan meni siis reilu vuosi. Turhaan siitäkin on nalkutettu, listathan ovat selkeästi olleet koko ajan tulossa.
Seuraavalle viisivuotissuunnitelmalle otan jalkalistat.
keskiviikko 31. toukokuuta 2017
lauantai 27. toukokuuta 2017
Halot sinne minne ne kuuluu
Sain siirretyksi loputkin halot halkoaitaan ja wanha väliaikaisena halkovajana toiminut pressuviritys saa poistua.
Tuohon kuoppaan voi haudata kaikenlaista, samalla siihen saa tasoitettua maalla Brutukselle sopivan viisteen.
Uusi halkoaita (Halkoaidan katto valmiina (4.9.2016)) ladattuna kaikilla jäljelläolevilla haloilla. Näyttää siltä, että meidän pitää piakkoin hankkia lisää puuta. Ainakin kahden vuoden kuluessa siis.

Tunnisteet:
Huolto ja ylläpito,
Piha,
Tattivaara II,
Terassi
torstai 25. toukokuuta 2017
Brutus palasi nurmikentille
Valmistajalle on päässyt käymään koodausvirhe; Softa sallii robotin ajaa akkunsa niin tyhjäksi, että latausasema ei saa akkuun enään uutta eloa. Akku pitää ladata erillisellä laturilla ja sellainen on vain huollossa. Softapäivitystä odotellessa pitää siis pitää huoli siitä, että Brutus pääsee perille latausasemaansa aina ajoissa. Ennustan myös huoltoon kiireisiä aikoja.
Nyt nurtsi on leikattu muutamaan otteeseen ja se rupeaa näyttämään varsin hienolta. Mitä nyt muutamasta kohtaa talvi ja jää on tappanut nurmikon. Rajalangan kanssa on vielä hiukan virittelyä, Brutus pääsee karkaamaan aitauksestansa Juhannusruusun vierestä. Homma on seis kunnes apuun tulee ihminen. Mutta kyllä tämä tästä pian muuttuu automagiikaksi.
Tunnisteet:
Huolto ja ylläpito,
Piha,
Tattivaara II
keskiviikko 24. toukokuuta 2017
Terassipäällikkö: Muuraa vaan rauhassa
Soittelin Espoon terdepomolle (Soitto Espoon terassipäällikölle (15.5.2017)) ja sain kysymykseen vastauksen; Lasitettu tila on lämmittämätön ja eristämätön eikä takalle tahi grillille siten ole vaatimuksia. Muuraa rauhassa millainen haluat.
Tunnisteet:
Piha,
Tattivaara II,
Terassi,
Terdetakka
perjantai 19. toukokuuta 2017
Robo meni taivaaseen
Jatkoin nurtsirobotin (Robotti tuli pihalle (7.5.2017)) asentelua viime viikonloppuna kun robotti lakkasi toimimasta. Se kyllä boottaa mutta ei enään suostu tekemään yhtään mitään, eikä se vastaanota latausta.
Sain valmistajan huollon kiinni tänään ja diagnoosi on joko kuollut akku tahi robotin aivoissa on vikaa.
Lupasivat toimittaa uuden akun nyt viikonloppuna tai viimeistään maanantaina niin pääsen kartoittamaan ongelmaa. Voisi vihdoin aloittaa tuon leikkaamisen.
Sain valmistajan huollon kiinni tänään ja diagnoosi on joko kuollut akku tahi robotin aivoissa on vikaa.
Lupasivat toimittaa uuden akun nyt viikonloppuna tai viimeistään maanantaina niin pääsen kartoittamaan ongelmaa. Voisi vihdoin aloittaa tuon leikkaamisen.
Tunnisteet:
Huolto ja ylläpito,
Piha,
Tattivaara II
maanantai 15. toukokuuta 2017
Soitto Espoon terassipäällikölle
Soitin Espoon pientalojen terassilasitusten lupainsinöörille kyselläkseni tarvitseeko terassille muurattava grilli / takka jotain toimenpidelupia? Ja miten joskus myöhemmin asennetava lasitus vaikuttaa grillin vaatimuksiin?
Terdepomo ei osannut vastata tähän sinänsä helppoon kyssäriin mutta lupasi palata asiaan. Katsotaan milloin kuuluu jotain. Tiilet ja laastit olisivat tilaamista vaille valmiiksi katsottuina.
Terdepomo ei osannut vastata tähän sinänsä helppoon kyssäriin mutta lupasi palata asiaan. Katsotaan milloin kuuluu jotain. Tiilet ja laastit olisivat tilaamista vaille valmiiksi katsottuina.
Tunnisteet:
Piha,
Tattivaara II,
Terassi,
Terdetakka
sunnuntai 7. toukokuuta 2017
Robotti tuli pihalle
Valinta osui sitten Landroidin pikkumalliin. Leikatava alahan on meillä melko pieni.
Robotti pysyy leikkuualueen sisällä maahan kiinnitettävän rajalangan avulla. Langasa kulkee virta / pulssi joka luo magneettikentän ja jonka robotti tunnistaa. Päivä kuluikin rajalankaa asennellessa.
Tunnisteet:
Huolto ja ylläpito,
Piha,
Tattivaara II
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)