perjantai 29. syyskuuta 2017

Asfalttiurakka valmis

Pihan asfalttiurakka valmistui eilen melko tarkkaan aikataulussaan. Laskua ei vielä ole näkynyt mutta eiköhän sellainen putkahda joskus piakkoin.


Kävin hommaamassa ylimääräiseen hulevesikaivoon ritiläkannen. Tuosta jäi umpikansi yli. Tämä kaivo on hulevesien kokoojakaivo ja kannen vaihtamalla sain siitä yhden hulevesikaivon lisää.

Tuohon pitänee vielä hitsailla jonkinlainen vesiohjuri niin, että kaivo oikeasti kaappaa siihen valuvat vedet. Vettä ei saisi valua ainakaan suuressa mitassa tuonne taakse.

Huomautettavaa asfalttiurakasta ei tullut muuta paitsi reunakivien osalta (laskua odotellessa). Reunakivet eivät pidä vettä siellä missä pitäisi.

Alunperin tuohon reunaan piti tehdä asfalttimakkara joka ohjaa vedet kaivoihin. Toimittajan projektipäällikkö puhui meidät ympäri reunakiviin.

Sittemmin osoittautui, että reunakivet eivät ole vedenpitävästi kiinni asfaltissa, sieltä pääsee pikkupurot alta karkuun. Tämä on kuulemma speksin mukaista joten tuo jää tarkkailuun muiden tarkkailtavien kohtien kanssa. Katsotaan jos vielä innostun injektoimaan bitumia.

Koko projektin aikaisemmat vaiheet:

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Pihan pinta finaalissa



Asfaltointi alkoi jo aamusta kello 07:00. Meidän osalta portaan vierusta päällystettiin ensin. Sen jälkeen vasta muu piha.

Asfaltin reunoista ei tullut siistejä. Siihen tullee korjaus huomenna reunakivien kanssa.
Kuvassa ollaan kaivonkansia etsimässä.

Tuohon portaan alle kiveyksen ja asfaltin väliin tuli korkeuseroa juuri väärinpäin niin, että vesi meinasi jäädä siihen lammikoksi. Onneksi huomasin asian ja asia korjattiin.

Koko yhteisprojektin ja reilun 900 neliön alueen asfaltoimiseen meni lopulta noin 12 tuntia.

Edellinen juttu aiheesta: Asfalttiurakassa päivän verran myöhästymistä (25.9.2017)

tiistai 26. syyskuuta 2017

Terassi ei etene

Yritin viikonloppuna edistää terassinrakentelua mutta sitkeän italiantuontiflunssan takia homma ei juuri edennyt. Keli kyllä olisi ollut mitä parhain.

Hikoilun, kiroilin ja huohotuksen säestämänä sain lähinnä siirrettyä terassin tulevan katoksen hulevesikaivon tulevan portaan korkoon. Mutta pikkuhiljaa tuokin tuosta valmistuu.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Asfalttiurakassa päivän verran myöhästymistä

Ylimääräinen hulevesikaivo vasemmassa yläkulmassa, seuraavaksi meidän pääveden sulku, sitten naapurin ja meidän yhteinen viemärin tarkistuskaivo ja kauimpana oikealla naapurin pääveden sulku.
 
Huomaa sadevesikaivo tien vasemmassa laidassa.
 
Oikeat työkalut oikeaan hommaan.
Asfalttiurakan pohjatyöt ovat edenneet melkein aikataulussa, mitä nyt päivän verran ovat myöhässä. Toisinsanoen pihojen asfaltointi tapahtuisi keskiviikkona eikä tiistaina kuten alkunperin ajateltiin (Pihan asfaltointi alkaa maansiirroilla (19.9.2017)).

Teen omaan pihaan samalla uuden hulevesikaivon vaihtamalla hulevesien kokoojakaivon umpikannen ritiläkanneksi. Kokemus on osoittanut, että tällainen ylimääräinen kaivo on hyvä olla talon pääportaiden edessä.

Tuota kaivoa ei ole (ritiläkannella) hyväksytyissä rakennuslupapapereissa mutta KVV-vastaavan mukaan tämä muutos ei ole ongelma.

Yhdystien osalta maansiirtotyöt ovat olleet kaikkein mittavimpia. Siitä piti kuoria pois puoli metriä mutaa, asettaa kangas ja lopulta tuoda kunnollista soraa useampi kuorma tilalle. Pihoilta asfaltin tilalta kuorittu noin 5cm kerros maata ei riittänyt yhdystien maantarpeisiin.

Samalla yhdystielle asennettiin sadevesikaivo keräämään naapuritonteilta valuvat vedet niin, että vedet eivät enään mene rivitaloasukkaiden pihoille.

tiistai 19. syyskuuta 2017

Pihan asfaltointi alkaa maansiirroilla

Pihan asfaltointiurakka alkoi tänään maansiirroilla. Projektin (Naapuruston yhteinen asfaltointiprojekti (26.4.2017)) alku on venynyt koska ASO-kotien hallinto on venyttänyt omalta osaltaan päätöstä tähän asti.

Suunniteltu aikataulu on:
  • ti 19.9. – pe 22.9 Massanvaihto ja pohjatyöt. Illalla ja viikonloppuna voidaan kulkea tontille autolla. Työt tehdään niin, että aamulla pääsee pois autolla töihin kunhan lähtee ennen klo 9:00. 
  • ma 25.9. Pohjatöiden viimeistely ja tasaus 
  • ti 26.9. asfaltointi 
  • ke 27.9. reunakivien asennus
Tarkistin etukäteen myös, että  tämä ei vaikuta lopputarkastukseen (KVV-lopputarkastuksen esitarkastus (8.9.2017)).

perjantai 8. syyskuuta 2017

KVV-lopputarkastuksen esitarkastus

LVI-hommien vastaava mestari Tatu kävi tänään tekemässä esitarkastuksen KVV-lopputarkastusta varten (Lopputarkastuksen suunnittelua ja to-do listaa (19.8.2017)). Sisällä ei kuulemma ole oikeastaan tarvetta enään edes käydä paitsi ehkä sen keittiön sokkelin sahauksen huomautuksen takia.

Sensijaan pihan hulevesien osalta tarkastus (Tarkastukset läpi (1.6.2013)) jäi tekemättä. Pihassa kaikki on näemmä kunnossa.  Edes sitä suunnittelemaani betonivalua pääportaan eteen ei tarvitse tätä varten tehdä.

Tatu tilaa meille kaupungilta tuon tarkastuksen lähiajoille.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Takaportaan yläpää - Vaihe #2

Sain Unkarilaisvahvistuksen kirittämään takaportaan yläpään tasanteen tekoa (Takaportaan ylätasanne ja yhdistäminen terassiin - Vaihe #1 (27.8.2017)). Saimme sunnuntain kuluessa rungon kasaan sekä siihen päälle vielä muutaman pintalaudan.

Runko on portaan päästä laatan ja kiveen poratun anturan päällä. Toisesta päästä tasanne makaa niin ikään laattojen päällä mutta se on samalla myös kiinni terassin betonirungossa. Tuon viiston kulman eteen tulee multaa ja siihen nurmikkoa, kermikaista on siellä välissä suojaamassa runkoa. Aikaisemmista rungoista poiketen tein osan tuota runkoa pelkillä pintalaudoilla, katsotaan miten tuo tulee kestämään.

Ehdimme vielä aloittaa pintalautojen tekemisen ennen kuin virta loppui kummastakin miehestä. Mutta tuo pintalaudoitus onkin se nopea osuus tätä hommaa.

Terassin päähän tulee vielä porras joka muusta terassista poiketen tulee neljän laudan levyiseksi. Porras makaa tuon tasanteen rungon päällä ja toisesta päästä laattojen päällä. Noita laattoja kun meillä on reilusti. Portaan kulman kanssa tulee vielä nakertelua koska vanhaa porrasta pitää siltä kohdalta purkaa. Tästä lisää sään salliessa joskus myöhemmin.