maanantai 17. marraskuuta 2014

Tuulensuojapahvit luvattiin korjata

Talotoimittaja lupasi, että tulee korjaamaan yläpohjaa (Romahtaneet tuulensuojapahvit (29.9.2014)) parin viikon kuluessa. Tämä sen jälkeen kun uhkailin sähköpostilla, että korjautan ne itse ja vähennän kulut loppulaskusta. Työ luvattiin tehdä viikolla 49. Tähän ilmoitin, että kulkusillat on rakennettava pahvien luokse. Kattotuoleilla roikkuen työtä ei voi tehdä. Katsotaan mitä tulee...

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Pihan pintaremontti loppuun #4

Isänpäivän viikonloppu kului kaivuria paimentaessa. Piha saatiin tehtyä loppuun, mitä nyt muutama yksityiskohta siellä täällä vaatii vielä töitä.

Lauantaina korjattiin istutuspenkin salaoja (ylin kuva), siihen tuli päälle reilusti soraa  ja pieni kaato alaspäin. Samana päivänä saatiin takarinne ja nykyisen 'halkovajan' seutu kuntoon.

Sunnuntaina eli isänpäivänä homma homma jatkui. Multaa oli lopulta sen verran liikaa, että lahjoitimme sitä naapurille reilulle viidellekymmennelle neliölle.

Kuvassa rajalla näkyvä sorakaista on halkoaidan alusta. Pihalla pötköttävä putki on sähkövetoja varten.

Pääoven vierustalle tulevat polut hahmottuvat jo. Laatat ja reunakivet puuttuvat vielä mutta tästä saa vision.Nuo mullassa törröttävät tikut osoittavat paikat missä on syvä monttu isompaa kasvia tai puuta varten.

Kelien puolesta mullanlevitysviikonloppu oli mitä mainioin. Lauantaina ilmassa leijaili muutamia lumihiutaleita ja sunnuntaina oli peräti +7c lämmintä.

Seuraavaksi haravoimme pinnan suoraksi ja levitämme siihen vielä ruohonsiemenet. Ehtivät kuulemma itää vaikka hangen alla.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Yllärikaivuri pihalle pyörimään #3

Saimme tänään yllätyskaivurin pihalle pyörimään. Paljon hyvää tapahtui mutta tuli myös paljon paikattavaa. Hankalaa kun kuski tuleekin yllättäen paikalle melkein varoitamatta ja hätiin pitää kutsua varamiehistöä joka ei kunnolla tunne pihasuunnnitelmaa.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Piharempan loppuosa #2

Kaivurimies tuli paikalle sunnuntaina kuten lupasikin.  Tämä oli hienoa  vaikka pienoinen jetlag poltteli vielä isännän hermoja!

Kuvassa takaportaikon pohjat ja istutuskuopat valmiina. Huomaa halkokasan vierestä siirretyt laatat. Sinne tosin jäi vielä toinen mokoma.
Takapihaa pengerrettiin samalla kun tehtiin laatoitukselle tasoitukset.
Tähän homma tänään jäi, multa on siirretty uuteen kasaan. Vielä jäi muutama sireenipuskan kuoppa tekemättä ja kaapeleidenkin tunnelit on kaivuuta vaille.

Ensi perjantaina tulee lisää multaa ja lauantaina jatkuu levittely sekä loppukuoppien kaivuut. Samalla tehdään yläpihalle polkujen pohjat ja muut istutusalueet.