tiistai 19. elokuuta 2014
Ak vessaan suihkuverho
Saimme vihdoinkin asennettu alakerran kylppäriin suihkuverhon. Saamme näes vieraita Unkarista.
Terassin anturan epäonnistunut valu ja siihen epäonnistunut ankkurimassoitus
![]() |
| Epäonnistunut ankkurointi. Reikä on möhnää täynnä. |
Vaan tulikin ongelma. Hyllyssä olleen ankkurimasan parasta ennen -päivä oli kesäkuussa ja ilmeisesti tuo on melko tarkkaa. Massa ei muutaman viikon odottelusta huolimattta ole kovettunut ollenkaan. Nyt mulla on siis yhdessä anturajalassa reikä täynnä ankkurimassatahnaa. Tämä on ongelma.
Kyselin tuon massan valmistajalta neuvoja tilanteen korjaamiseksi. Massaa ei kuulemma saa pois millään liuotimella eikä tässä suositella paineilmaa tai painepesuria. Ainoa keino on joko tehdä kokonaan uusi anturajalka valuineen tai porata tuo reikä reilusti ylikokoon ja laittaa kierretanko kiinni paikalleen jollain toisella aineella. Harkitsen poraamista ja juotosbetonia, taisin raudoitaa nuo aika hyvin joten murtaminen ei tule olemaan helppoa.
Kun tämä valmistuu pääsen vihdoinkin nakertelemaan terassin puurunkoa, sitten sen viereen muuratttua harkkokukkapenkkiaitaa ja lopuksi rungon päälle itse terassilaudoitusta. Ne harkot ja terassilaudat voisi nyt kai jo tilata.
Tunnisteet:
Maaurakka,
Piha,
Tattivaara II,
Terassi
maanantai 18. elokuuta 2014
Pääoven terassin huopakate valmis
![]() |
![]() |
Ensin ajattelin leikata kermit oheisen kuvan mukaisesti 'japaninlipuksi' mutta tuo ei toimi. Kermien limitys kun sotkisi kaadon pieleen ja kaikkein suurin patti tulisi juuri viemärin eteen.
Sitten keksimme tehdä kermejä reunoilta osittain kaksinkertaisena niin, että alakerrokseen jää puskusauma. Tällä logiikalla kaadot ja limitykset toimii.
Tilanne heinäkuun lopussa. Vedin limsapullolla muotoillen betonista seinän ja lattian saumaan kaaren. Tasoituksethan valmistui jo aikaa sitten (Pääoven edustan tasoitus valmis (16.7.2014)).
Primerit paikallaan 2.8.2014. Vedin kermiä tähän broidin kanssa sunnuntaina. Homma eteni hyvin etuoven ohi kunnes vedin mattoveitsen koukkuterällä vasemmn käden nimettömään melko huolella. Tulikin kerminlaittoon tauko.
Kermittely jatkui sormen parannuttua sunnuntaina 17.8. Apumiehinä Ropsu ja broidi. Seinän vieren kermit piti poltella paikalleen kerettisesti pitkin vuotaa, ei pikittain rullaamalla.
Valmis pinta. Kulmissa ja reunoissa vielä pikkuviimeistelyä tekemättä.
Tunnisteet:
Piha,
Runkourakka,
Tattivaara II,
Terassi
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Kiviurakkaa ja eroahdistusta hääpäivän kunniaksi
![]() |
Optimistin mukaan noin puolet kivistä siirretty. Ainakin se pahin osa, joka oli mullan ja mudan kanssa sekaisin, on nyt sortattu.
|
![]() |
Kasa parkkipaikan takakulmassa
|
Sunnuntaina tuli myös kuluneeksi 18 vuotta meidän häistä. Hääpäivää vietettiin kovin hikisissä merkeissä. Avioliittomme tuloksena saadut kaksi pihaorjaa tekivät myös hyvin töitä kivien parissa.
Kiviä kasataan toistaiseksi parkkipaikan takakulmaan pyramidiksi niin, että se ei kaatuisi kenenkään varpaille. Kun piha joskus on muuten valmis (tai ainakin polut ja mullat levitetty) noita pääsee levittelemään lopulliseksi pinnaksi.
Hihittimen kanssa eroahdistusta
![]() |
| Eroahdistus, hihitin lähti |
Dieseliä meni kuukaudessa kuusi tankillista (yhteensä n 30 litraa) ja nippoihin laakerivaseliinia neljä putkea. Kallein hankinta oli 2x kärrynvuokra sekä moottoriöljyt jotka annoin lainasta vaivanpalkaksi, kustom kahvanupin ja wunderbaum-kuusen lisäksi. Näillä konekuluilla ei lapiomies vielä oikein pääse palkoille.
Konetta palautaessa tuli haikea ja ahdistunut olo. Tuolla töiden tekeminen on hauskaa ja mielekästä. Surkeinta on, että loput kantamiset, raivaamiset ja kaivuut pitää sitten tehdä käsin. Tai jättää ensi kesään kun taas saan tämän koneen lainaan...
Lentomurkkujen kokoontumisajot
Nyt on taas lentomuurahaisten parveiluaika.
Jostain syystä talomme pääportaikko näyttää viihdyttävän tätä rallia kovasti. Mikä lie...?
Jostain syystä talomme pääportaikko näyttää viihdyttävän tätä rallia kovasti. Mikä lie...?
tiistai 5. elokuuta 2014
Kaidesuunnitelma 5+n - Betonia ja metallia
Kaidesuunnitelma sai uuden suunnan kun talomme arkkitehti Tarja kävi kahvilla. Visioon toi lisäpontta Jyväskylän asuntomessuilla bongaamamme kukkaistutuskaide joka oli väkästelty ylijäämävaluharkoista.
Suunnitelmiahan on jo ehditty hiukan hieroa (Kaidesuunnitelmat 2, 3 ja 4 - Lasia metallin sijaan? (24.6.2014)).
Betonivaluharkoista saa tehtyä kiinteän kukkaistutuskaiderakennelman jonka ylälaitaan voi fillarikellarin kohdalla laittaa kaiteen.
Tarjan idea oli tuo 50-luvun tyylinen aukko kaiteessa, se käänsi suunnitelman oudosta tykkitornista toimivaksi designiksi.
Koko kaidehökötys metallikaiteineen on helppo tehdä itse, kun vain olisi aikaa. Toivottavasti syksy jatkuu lämpimänä.
Valuharkot jätetään ontoiksi, alimpaan kerrokseen tulee salaojitus ja soraa, keskelle lekasoraa ja päälle multaa. Rautakaide tehdään tukiensa osalta osaksi valua ja maalattaneen valkoiseksi.
Samalla myös pihaterassin kulma sai muotonsa. Toistamme siinä portaiden välitasanteen kaaren.
Myös tuo valokatteen muoto on päätetty, mutta sitä ei pääse tekemään ennen lopputarkastusta.
Suunnitelmiahan on jo ehditty hiukan hieroa (Kaidesuunnitelmat 2, 3 ja 4 - Lasia metallin sijaan? (24.6.2014)).
Betonivaluharkoista saa tehtyä kiinteän kukkaistutuskaiderakennelman jonka ylälaitaan voi fillarikellarin kohdalla laittaa kaiteen.
Tarjan idea oli tuo 50-luvun tyylinen aukko kaiteessa, se käänsi suunnitelman oudosta tykkitornista toimivaksi designiksi.
Koko kaidehökötys metallikaiteineen on helppo tehdä itse, kun vain olisi aikaa. Toivottavasti syksy jatkuu lämpimänä.
Valuharkot jätetään ontoiksi, alimpaan kerrokseen tulee salaojitus ja soraa, keskelle lekasoraa ja päälle multaa. Rautakaide tehdään tukiensa osalta osaksi valua ja maalattaneen valkoiseksi.
Samalla myös pihaterassin kulma sai muotonsa. Toistamme siinä portaiden välitasanteen kaaren.
Myös tuo valokatteen muoto on päätetty, mutta sitä ei pääse tekemään ennen lopputarkastusta.
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Metsä vapaa pihakivistä - Pelto jäljllä
![]() |
| Kivien siirron kuumottavin vaihe, peruuttamalla alas. Keikkoja tuli varmaan ainakin parikymmentä. |
Nyt kun lainassa on kaivinkone niin sillä ne metsäkivet siirtyivät vähitellen, keikka kerrallaan alas. Kottikärryllä tai muuten käsin noiden siirtäminen olisi ollut mahtiurakka.
![]() |
| Pellolla olisi vielä pari laattakiveä |
Tallin edessä on pahimmillaan myös noin 10cm liikaa maata, sekin pitäisi vielä sijoittaa johonkin... Jos vaikka polkujen kiveyksien pohjaksi?
Tunnisteet:
Piha,
Tattivaara,
Tattivaara II
lauantai 2. elokuuta 2014
Fillarikellarin seinä ja portaikon sivun kosteusvaurio
![]() |
![]() |
Oven kanssa oli taistelua, sen tekeminen autotallin lattialla ei onnistunut. Propelli tuli. Lopulta keksin tehdä sen paikallaan rakolistojen, puristimien ja kulmarautojen avulla. Seinän runko siis toimi jiginä ja ovesta tuli suora, tai ainakin seinän kanssa samalla tavalla kiero.
Seinä vaatii vielä muutamia tuuletusaukkoja sekä tietenkin lopullisen maalipinnan. Pitää tarkistaa autotallin oven värikoodi. Laitan oveen lukon joka on talon muiden lukkojen avaimen sarjassa.Kellariin pitää myös vielä vetää sähkö mm. valoja varten.
![]() |
| Kosteusvaurio klitsun takaseinässä |
![]() |
| Seinän ja portaikon välistä puuttuu liikuntasauma ja siinä on murtuma |
Fillarikellaria puuhatessa huomasin kosteusvaurion kellarin takaseinässä. Pinnan tasoitteeseen oli ilmestynyt näkyviin harkkokuvio.
Seinän toisella puolella on jo viime talvena rapatun seinän ja portaikon väliin ilmestynyt halkeama. Vesi menee siis siitä sisään ja näkyy sisäpuolen kosteutena. Patolevyt siellä on kyllä paikallaan mutta olisiko se levyn yläreunan huuli pettänyt?
Minulle jo kerrottiin, että tuohon olisi pitänyt suunnitella liikuntasauma. Itse en sellaista osannut vaatia ja nyt sen tekeminen on myöhäistä.
Pitännee konsultoida rakenteen toimittajaa ja tekijää (sama kuin talotoimittaja), että mitä tuolle on tehtävissä?
Joulukuussa huolehdin myös klitsun ja talon seinän välisestä halkeamasta (katso Fillarikellariin seinä (15.12.2013)). Sillä suunnalla tilanne näyttää vakiintuneen eikä asiasta tarvinne huolehtia, ainakaan toistaiseksi.
Tunnisteet:
Piha,
Runkourakka,
Tattivaara II
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




















