Teimme pihan takakulmasta polun tontin ohi kulkevalle koirabaanalle (Sedät istutuspuuhissa (26.10.2016)). Laitoin polun viereen myös kyltin kameravalvonnasta pelottelemaan ohikulkijoita.
Polkua oli tekemässä talossamme asuvista miehistä vanhin ja nuorin sekä naapurin nuorimies. Kaksi jälkimmäistä tekivät kaiken oikean työn hiekan ja laatan kantamisen osalta.
Huomaa kuvassa myös mahtavaan kukkaan puhjenut Rohdododohnorondoro (Wanha Rodo uuteen kotiin (3.4.2016)). Se uudempi valkokukkainen (Rhodo #2 maahan (18.9.2016)) taitaa viettää välivuotta, nuput eivät ole edes auenneet.
sunnuntai 18. kesäkuuta 2017
Laatoitettu polku koirabaanalle
Tunnisteet:
Maaurakka,
Piha,
Tattivaara II
keskiviikko 7. kesäkuuta 2017
Pääportaan kaiteet paikallaan - Lopputarkastusta vaille valmista
Pääportaikon kaiteet saatiin vihdoin paikalleen.Projekti on ollut pitkä ja monivaiheinen:
Muuten niistä tuli ihan suunnitelmien mukaiset mutta pari yksikohtaa ptää vielä korjata. Ainakin portaiden oikean reunan ylempi käsijohde vaatii vielä muutoksia. Tästä huolimatta talo on nyt rakennusluvan vaatimaa lopputarkastusta vaille valmis. Pitääkin tilata sellainen...
- Pelti kiinni (10.10.2015)
- Saunan terassin pellit ja muurin kermit paikallaan (7.7.2015)
- Fillarikellarin muuraus valmis (6.6.2015)
- Kaidesuunnitelma 5+n - Betonia ja metallia (5.8.2014)
Muuten niistä tuli ihan suunnitelmien mukaiset mutta pari yksikohtaa ptää vielä korjata. Ainakin portaiden oikean reunan ylempi käsijohde vaatii vielä muutoksia. Tästä huolimatta talo on nyt rakennusluvan vaatimaa lopputarkastusta vaille valmis. Pitääkin tilata sellainen...
Tunnisteet:
Piha,
Rakennuslupa,
Tattivaara II,
Terassi
torstai 1. kesäkuuta 2017
Grillimurheita kylmillä keleillä
Viime kesänä hankitun kaasugrillin (Terdelle kaasugrilli (23.7.2017)) kanssa on ollut murheita kylmällä kelillä. Polttimet eivät tahdo syttyä ollenkaan tai jos syttyvät, niin vain toiselta puolelta (kuva).
Kysyin myyjältä tästä asiasta ensimmäisen kerran jo kuukausi sitten mutta vielä sieltä ei ole tullut vastausta. Voi olla, että sähköposti on hankala väline rillikauppiaalle.
Kysyin myyjältä tästä asiasta ensimmäisen kerran jo kuukausi sitten mutta vielä sieltä ei ole tullut vastausta. Voi olla, että sähköposti on hankala väline rillikauppiaalle.
Tunnisteet:
Huolto ja ylläpito,
Piha,
Sisustus,
Tattivaara II,
Terassi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


