sunnuntai 23. marraskuuta 2025

Pusikot turvaan turvan korkeudelta

Punkkibussisuojat piti laittaa taas paikalleen. Samoilla virityksillä mennään kuin viime vuonnakin, jolloin peurasuojia korjailtiin muun pihapuuhastelun ohessa (Takavajaan valo ja vielä lisää kausivaloja (1.12.2024)).

Tuijat ja pensaat saivat siis verkot ympärilleen ennen kuin joku käy taas maistelemassa niitä turvan korkeudelta. Näissä ei enää juuri tarvitse keksiä uutta. Sama materiaali, sama metodi ja toivottavasti sama lopputulos kuin aiempinakin talvina.

Laitettiin me syysvalojakin, mutta se jäi kesken. 

tiistai 18. marraskuuta 2025

Termarit toimivat, kunnes patterit eivät

Meillä on tällainen kohta 13 vuotta vanha lattialämmityksen ohjaussysteemi. Jakotukin pää on verkkovirrassa, mikä on ihan ok. Mutta huonetermarit ovat patterilla. Ja juuri se alkaa nyt ärsyttää kunnolla.

Oheisissa kuvissa näkyy koko komeus. Jakotukilla on ohjausboksi ja toimilaitteet paikallaan, eli varsinainen lämmityspää toimii edelleen niin kuin pitää. Ongelma on käyttöliittymässä. Huoneissa olevat termarit ovat niitä wanhan mallin paristovehkeitä, joiden patteritila ei ole tiedossa. Sitten jossain vaiheessa vain huomaa, että joku säädin ei ehkä enää tee mitä pitäisi, ja alkaa se tavallinen arvailu: loppuiko tästä nyt patteri vai eikö tämä vain muuten tottele.

Tähän täytyy keksiä jokin viksumpi systeemi. Mieluiten sellainen, joka olisi langaton, toimisi avoimella protokollalla (ei vendorilukkoa), ja sen voisi liittää molemmista päistä verkkovirtaan tai pattereiden tila olisi näkyvissä jotenkin. Laitoin tästä kyselyä BlueSkyyn, jos siellä olisi jollain kokemusta modernimmasta tavasta hoitaa vesikiertoisen lattialämmityksen huoneohjaus.

torstai 6. marraskuuta 2025

Vaihtobotti vaihtoon, sohvapatonki tilalle

Wanha digiboksi pimahti viime kuussa, ja siitä alkoi tämä viihde-elektroniikan syyssaaga (Wanha digiboksi pimahti (12.10.2025)). Pari päivää sitten kehuskelin, että uuden SwitchBotin yleiskaken pitäisi osata komennella olohuoneen viihdekomeutta (ATV osaa katsella, ZGemma tallentaa, SwitchBot ohjaa (4.11.2025)).

No ei osannut. Olen nyt pari päivää tapellut tämän VaihtoBotin kanssa, eikä se toimi tämän setupin kanssa niin, että siitä olisi oikeasti hyötyä. Tai en vain saa sitä toimimaan. Tai en osaa.

Oheinen kuva on yritys selittää tämä sekamelska itsellenikin. Homaticsin Android TV on BT:n yli ohjattava. Chromecast, ZGemma, Humax, Sonyn Blu-ray, Marantzin vahvistin ja Panasonicin telkkari taas ovat IR:n varassa. Marantz jakaa äänen ja kuvan, ja kaikki laitteet roikkuvat siinä eri tuloissa kiinni. Paperilla tämän pitäisi olla juuri sellainen kokonaisuus, johon yleiskake sopii. Käytännössä ei näköjään.

Tilasin siis SwitchBotin tilalle paljon kalliimman SofaBatonin eli sohvapatongin. Toivottavasti se lunastaa lupauksensa. Vaihtobotti palautuu myyjälle.

tiistai 4. marraskuuta 2025

ATV osaa katsella, ZGemma tallentaa, SwitchBot ohjaa

ATV:n testaus viime päivien ajan osoitti, että se ei sitten toimi tallentimena, vaikka sitä toivoin (Wanha digiboksi pimahti (12.10.2025)). Kattella sillä kyllä voi, mutta tallennuspuoli jäi käytännössä haaveeksi. 

Juteltuani toimittajan kanssa tilasin erillisen tallentavan digiboksin, ZGemman, mutta samalla myös pidin tämän Android TV laitteen. 

Tilasin myös wanhan Logitechin tilalle SwitchBotin yleiskaken. Sillä pitäisi saada komennettua kaikkia laitteita, myös BT:n yli. Tuon konffaamisessa on näköjään omia mutkia.

Tästä viihde-elektroniikan kokonaisarkkitehtuurista pitää näköjään vielä piirtää joku kytkentäkaavio, ja tarkistaa että meillä asuva nainenkin osaisi käyttää systeemiä.