Sisäportaikko rupeaa olemaan valmis, lasikaiteet tuli valmiiksi eilen. Portaat on siis maalia vaille, muu pinnoite kun on budjetin ulkopuolella.
Samalla kasasin työkalut yläkerrasta pois ja valmistelin taloa muutenkin perjantain LVI- ja muuttotarkastusta varten. Kiitos muuten Pekalle mm imuroinnista, lupaan olla kertomatta Kisulle tästä talentista.
Maalaan portaikon huomenna keskiviikkoiltana niin, että se ehtii kuivaan ennen perjantaita. Käsijohdekin on vielä asentamatta.
Rehellisesti ihan valmiiksi tuo portaikko ei tällä vielä tule, huomasin lasikaiteiden kanssa, että parketinlaittaja on hutiloinut suorat linjat käyriksi ja raon kaiteen tuen vieressä turhan suureksi. Pitänee keksiä tuohon(kin) jokin patentti. Massaa?
Tuparit mielessä
Meille on jo onnekkaasti luvattu tuparilahjoiksi ainakin multaa ja lattia- ja ovilistoja. Muutakin voi tarjota... Yksi ajatus oli viettää TupaRiparit kun meillähän on heinäkuussa rippijuhlat. Toinen ajatus on juhlia useaan kertaan. Bändinkään menoista ei vielä ole tietoa. Mutta kutsuja jo suunnitellaan.
tiistai 28. toukokuuta 2013
Portaikko maalia vaille valmis
Tunnisteet:
LVIS,
Muutto,
Rakennuslupa,
Sisustus,
Tattivaara II
maanantai 27. toukokuuta 2013
LVI- ja muuttotarkastus perjantaina
Sain tänään aikataulutiedot: LVI- ja muuttotarkastukset pidetään tämän viikon perjantaina, 31.5.2013. Se onkin sopivasti mun viimeinen kesälomapäivä.
Tunnisteet:
LVIS,
Muutto,
Rakennuslupa,
Tattivaara II
torstai 23. toukokuuta 2013
Omasta netistä bloggaamassa
![]() |
Tää ei nyt oikein vakuuta. Pitänee soitella perään...
|
Samalla tuli muuten myös keittiöön sähköt: Mikro, hella, uuni, pakastin ja jääkaappi toimivat.
Tunnisteet:
Kotiverkko,
LVIS,
Sisustus,
Tattivaara II
Ilmanvaihto päällä, ja pian myös loput sähköt
Ilmanvaihto on kytketty päälle! Tänään tehdään IV-mittaukset ja LVI-tarkistuskin on tilattu, aika vain ei vielä ole tiedossa. Tuon LVI-tarkistuksen jälkeen voidaankin pitää muuttotarkistus.
Samalla sähkäri häärii nurkissa niin, että saadaan myös töpselit ja kiinteät valot toimintaan. Loppuu se jatkojohdoilla jalkojen katominen ja kalastelu.
Siivota pitää. Ulkona sataa kaatamalla niin, että en saa tehtdyksi sirkkelihommia.
Samalla sähkäri häärii nurkissa niin, että saadaan myös töpselit ja kiinteät valot toimintaan. Loppuu se jatkojohdoilla jalkojen katominen ja kalastelu.
Siivota pitää. Ulkona sataa kaatamalla niin, että en saa tehtdyksi sirkkelihommia.
tiistai 21. toukokuuta 2013
Pahvilla epäonnistuu - Piirrä CADilla
![]() |
![]() |
Turvaetäisyydet kiukaasta on myös huomioitu ilman mitään tulimuureja. Puuosiin pitää kiukaan luukusta olla vähintään 500mm. Kiukaan kanssa tuli hiukan lisäharmeja, nääs valmistajalla ei olekaan antaa lappusta josta selviää mm. maksimipanos ja -aika. Moista lappua vaatii Espoon muuttolupatarkastaja. Katsotaan miten käy...
Lauteiden mittakuvat: Alalauteen pintalaudat, alalauteen runko, ylälauteen pintalaudat jiirimittoineen ja ylälauteen runko.
Tunnisteet:
Sisustus,
Suunnittelu,
Tattivaara II
lauantai 18. toukokuuta 2013
Viikko lapiomiehenä
![]() |
Takapiha on jo meikein korossaan. Talon ympärille on noussut rappaustelineet.
|
Tulosta on syntynyt. Piha on multaa vaille melkein valmis. Ohessa on kaksi kaivinkonetta hajoitettu.
Pihalla tehty lapiotyö toki edistää projektia mutta sen seurauksena sisätyöt eivät oikein etene. Paitsi mitä nyt rakennussukulaisorjat (kiitos Jussi & Pekka) ovat saaneet aikaiseksi.
torstai 16. toukokuuta 2013
Valkoisen keittiön kirous
Keittiö, jonka piti olla valkoinen onkin luonnovalkoinen, eli siis designerin mielestä keltainen.
Jotenkin tämä väri oli viimeinen pisara perheemme toiselle aikuiselle, stressi kasaantuu. Tätä on nyt murehdittu jo monta päivää ja yötä. Nainen on kuitenkin vahvaa sukua ja hyvillä geeneillä varustettu. Uskon, että se tokenee jossain vaiheessa tästä väritakaiskusta. Siihen asti varmaan tarvitaan aurinkolaseja.
Itsekin sain aikaiseksi aikaiseksi suurehkon harmistuksen kun eilen leikkasin töpselien aukkoja jälkikiiretoimituksena toimitettuun taustalevyyn. Nääs pudotin siihen rasiaporanterän vielä pyörivänä. Muuten siistiin pintaan tuli samantien patinaa.
Ikkunaa vasten kuvattuna nuo näyttävät hienosti tyylitellyiltä vauhtiraidoilta. Niitä pitänee pitää juuri sellaisina.
Jotenkin tämä väri oli viimeinen pisara perheemme toiselle aikuiselle, stressi kasaantuu. Tätä on nyt murehdittu jo monta päivää ja yötä. Nainen on kuitenkin vahvaa sukua ja hyvillä geeneillä varustettu. Uskon, että se tokenee jossain vaiheessa tästä väritakaiskusta. Siihen asti varmaan tarvitaan aurinkolaseja.
Itsekin sain aikaiseksi aikaiseksi suurehkon harmistuksen kun eilen leikkasin töpselien aukkoja jälkikiiretoimituksena toimitettuun taustalevyyn. Nääs pudotin siihen rasiaporanterän vielä pyörivänä. Muuten siistiin pintaan tuli samantien patinaa.
Ikkunaa vasten kuvattuna nuo näyttävät hienosti tyylitellyiltä vauhtiraidoilta. Niitä pitänee pitää juuri sellaisina.
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Kun hätä on suurin, tarvitaan enään WC-paperia

Meillä on nyt virallisesti ja oikeasti toimivat vesihanat. Lämmin vesi on vielä haaleaa mutta kaikesta huolimatta vesi kulkee. Teknisessä tilassa puuttuu vielä pari ylivuotoputkea ja muutama triviaali liitos.
Tietty ensimmäinen ajatus veden kytkemisen jälkeen oli, että talolle pitää tuoda nyt heti WC-paperia!
Kaikkineen tämä on suuri päivä tässä projektissa.
tiistai 14. toukokuuta 2013
Kaikenlaista tehtävää ennen muuttotarkastusta
Tapasin tänään vastaavan mestarin kanssa. Kävimme läpi listaa asioista jotka pitää tehdä ennen muuttotarkastusta ja virallista muuttolupaa. Lista ei ehkä ole kattava mutta suurinpiirtein pitäisi kuitenkin olla kohdallaan.
Muuttotarkastuksen tekee Espoon virkahenkilö. Vastaava mestari varaa muuttotarkastuksen heti kun KVV & IV tarkastuksen aika on tiedossa.
- Käyttövesi- ja ilmanvaihtotarkastus tehtynä. LVI-projektin vetäjä kertonee niille piakkoin päivämäärän ja kellonajan niin, että voimme varata muuttotarkastuksen siihen heti perään.
- Sähkötarkastuspöytäkirja. Paljaita päättämättömiä kaapeleita ei saa olla sisällä tai ulkoseinissä.
- Takka ja puukiuas: (1) Todistus savukaasujen maksimilämpötilasta. Todistuksesta selvittävä myös maksimipanos ja aika. (2) Käyttö ja huolto-ohjeet kirjallisina.
- Tiskikoneiden ja tiskialtaiden alla valualtaat.
- IV suunnitelman mukaiset oviraot sisäovien alle kuntoon. Jos huoneessa on esim 120mm poisto (226 cm^2) pitää oviraon pinta-alan olla vähintään yhtä iso, tai jos IV-paperissa seisoo 2cm rako niin se riittää.
- Hormien nuohousluukut paikalleen ja kuntoon. Esim Talo A puuttuu saunan piipun nuohousluukku kokonaan.
- Sisäportaikkoihin edes väliaikaiset kaiteet. Lauta ei riitä, pitää olla levy tjsp joka estää kiipeämisen.
- Palo-ovissa (talli ja tekninen tila) pitää olla ovipumput tai jousi joka sulkee oven.
- Palovaroittimet pitää olla paikallaan ja toiminnassa.
- Palosuojaukseen liittyvät koteloinnit talleissa tehtynä. Talliin siis kolme koteloa ja teknisen tilan ja tallin välinen seinä umpeen.
- Valaistu kiinteistötunnus ulos talon seinään.
- Katon lumiesteet paikallaan. Yeah, todellakin tarvitaan toukokuussa. Ne on muuttoluvan edellytyksenä.
- Pihalla perussääntö: Yli 50cm pudotus = Tarvitaan kaide. Enemmän kuin kaksi porrasta = Tarvitaan käsijohde. Tien osalta tuosta pudotussäännöstä voitaneen joustaa.
- Piha lopullisissa koroissa tai multaa vailla ja lähellä. Laudat ja roska siivottu pois.
- Pääoven edestä vielä puuttuvan portaikon kohdalle (ja terassin eteen) on tehtävä kaide.
- Ranskalaiseen ikkunaan kaide.
- MH ikkunan alle ulkoseinään parin portaan tikkaat alla olevan oven katosta ja rappausta odotellessa. Jos rappaus valmistuu niin katos ajaa tämän asian.
- Ehkä suuritöisin homma on talokirja. Siinä pitää olla kaikista materiaaleista, ikkunoista, ovista, väreistä, laitteista jne tiedot, ohjekirjat, huolto-ohjeet jne.
![]() |
Keittiökin on jo melkein valmis.
|
Muuttotarkastuksen tekee Espoon virkahenkilö. Vastaava mestari varaa muuttotarkastuksen heti kun KVV & IV tarkastuksen aika on tiedossa.
Tunnisteet:
LVIS,
Maaurakka,
Muutto,
Rakennuslupa,
Runkourakka,
Sisustus,
Tattivaara II
maanantai 6. toukokuuta 2013
Yläkerran lattia valmis
Yläkerran parketti on jo asennettu, samoin asuinkerroksen sisäovet. Myös kodinhoitohuoneessa rupeaa näyttämään valmiilta. Ja takkakin valmistui.
Tänään tuli kaikki kodinkoneet. Loppuviikko asennellaan keittiön kaappeja, kodinkoneita ja sen sellaista.
Tänään tuli kaikki kodinkoneet. Loppuviikko asennellaan keittiön kaappeja, kodinkoneita ja sen sellaista.
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Rappaus aloitettu sokkelin tasoituksella
Sokkeli hahmottuu kun tasoitus etenee ensin sen osalta.Samalla rappausporukka veti ikkunoiden ulkosmyygeihin verkot. Kuvan oranssi teippi ja muovi suojaa pintoja rappauksen roiskeilta.
Siirsin kaiken pututyön tekemisen pihalle. Näin sisällä pysyy pölyn määrä jossain tolkullisessa suhteessa. Sain terassille lainaan myös katoksen niin, että työkalut eivät sateen sattuessa kastu.
Tunnisteet:
Runkourakka,
Tattivaara II
lauantai 4. toukokuuta 2013
Yläpohjan kosteusmittauksia #4
Mittailin jälleen yläpohjan villaeristeen kosteuksia. Nyt tulokset olivat rohkaisevia. Tässäpä taulukko:
Edellinen mittaus: Yläpohjan villojen mittauksia, kierros #3 (21.3.2013)
| Mittauskohta | 24.2.2013 | 21.3.2013 | 4.5.2013 | |
| 1 | Olohuoneen keskellä, keskellä harjaa | 07,6 | 04,2 | 03,6 |
| 2 | Liesituulettimen kattoläpiviennin vieressä | 05,2 | 04,0 | 04,2 |
| 3 | Takan piipun yläpuolella | 15,0 | 17,2 | 03,2 |
| 4 | Takan piipun tulivilla, piipun yläpuoli | 16,7 | 07,4 | 05,8 |
| 5 | Saunan piipun alapuoli (kuva) | 15,2 | 14,6 | 04,6 |
| 6 | Metrin verran saunan piipusta alaspäin | 12,4 | 16,8 | 04,2 |
| 7 | Saunan piipun tulivilla, piipun alapuoli | 16,4 | 09,4 | 04,0 |
| 8 | Puoli metriä saunan piipusta alaspäin | 14,2 | 17,6 | -13,1 |
| 9 | Kulkuluukun edessä harjan kohdalla | 17,3 | 13,7 | 07,1 |
Edellinen mittaus: Yläpohjan villojen mittauksia, kierros #3 (21.3.2013)
Tunnisteet:
LVIS,
Runkourakka,
Tattivaara II
perjantai 3. toukokuuta 2013
Pihan penkereiden suunnittelua
Piirsin pikapikaa kaivinkonekuskille havainnekuvan kivipenkereistä jotka pitäisi kasata talojen väliin. Tuo tulee tehdä samalla kun se portaan romahtanut antura korjataan.
Tunnisteet:
Maaurakka,
Runkourakka,
Tattivaara II
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Toukokuu 'lomalla' raksalla
Otin koko toukokuun lomaa töistä talon täysipäiväistä rakentamista varten. Talkooapu tervetullutta, mut löytää talolta viikon joka päivä. Paitsi jos olen käymässä rautakaupassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





.jpg)
.jpg)




