Tattivaara - Enemmän kuin olisin koskaan halunnut tietää homeesta
 |
Tattivaara keväällä 2004
|
 |
Lähdimme Budapestista Suomeen kesäkuussa 2004
|
 |
Autotalli saa lattialämmityksen syyskuussa 2004
|
 |
Saunan lattia todettiin poratut reiät mittaamalla kuivaksi, vaikka vesieristystä ei ollutkaan
|
 |
Saunan vesieristys tehtiin nykyaikaiseksi lokakuussa 2004
|
 |
Takan pinta uusiksi tammikuussa 2005
|
 |
Keittiö hiihtolomalla 2005
|
 |
Uudet keittiökaapit välivarastossa olohuoneessa
|
 |
Keittiö valmistuu, hiljalleen.
|
 |
Loppusilausta vaille valmis keittiö maaliskuussa 2005
|
 |
Keväällä ei joutanut remontoimaan koska oli muuta hommaa, ajokautta odotellessa
|
 |
Wanhasta keittiöstä tuli autotallin kaappeja toukokuussa 2005
|
 |
Parkkiksen pohja syntyy kunnon lohkareista
|
 |
Ylimääräisellä mudalla nostettiin lopulta tontin matalaa päätyä muutamilla senteillä
|
 |
Olkkarin katto ja lattia valmistuivat elokuun 2005 alussa
|
 |
Peura omenavarkaissa elokuussa 2005
|
 |
Kesäkuun 2006 idylliä
|
 |
Ulkomaalaus tehtiin talkoilla 2006 kesäkuussa
|
 |
Lattia- ja kattolistoja maalauksessa autotallissa maaliskuussa 2007. Huomaa keittiötaso katossa.
|
 |
Espoonväylän suunnitelma maaliskuussa 2007
|
 |
1.12.2007 löytyy ensimmäiset kosteusvauriot yläkerran suihkun seinästä
|
Kirjoittelin tämän osuuden tarinaan jälkikäteen, ikäänkuin alustukseksi taustoittamaan tattivaaran tapahtumia. Tämä on katsaus vuosiin 2004-2007 jolloin elimme ja olimme onnellisina talossa, joka myöhemmin sai ystävältämme lisänimen Tattivaara.
Tänä aikana vaimoni Maija sairastui väitellen niin, että 2007 Maija oli jo sairaslomalla melkein koko syksyn. Lääkärit tutkivat kaikki mahdolliset sairaudet poissulkien mm. syövät, astman ja muutaman kymmen muuta sairautta. Olimme kuulleet homeongelmista ja lopulta meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ruveta tutkimaan itse taloa. Soitimme asiantuntijalle...
Myös itseläni oli koko joukko oireita mitä en tuolloin osannut tunnistaa allergiaksi tai homealtistumiseksi. Aamulla oli usein pää kipeä, nenä tukossa ja flunssat kestivät useita viikkoja. Nappailin aamiaiseksi buranaa harva se päivä. En ole koskaan aikaisemmin ollut allerginen joten jotenkin vain ohitin koko jutun rekisteröimättä missään mitään vikaa.
Mutta ennen kuin mennään itse löydöksiin luodaan katsanto tekemiimme remonteihin ja siihen, miten emme havainneet rakenteissa mitään ongelmia....
Talon hankinta ja muutto Suomeen
Unkarin komennus päättyisi kesällä 2004 ja etsimme koko talven 2003-2004 uutta kotia Suomesta. Talon ostaminen ulkomailta on muuten todella hankalaa, varsinkin jos on vaatimuksia kuten lämmin autotalli. Matkustin useamman kerran Suomeen katsomaan taloa, joka välittäjän mukaan vastasi toivetamme mutta jossa sitten olikin vain kylmä ja avoin autokatos. Lämmin talli ei ajatuksena tuntunut mahtuvan kovinkaan monen välittäjän päähän.
Talo löytyi eräiden onnekkaiden sattumusten kautta. Sukulaiset toimivat meille paikallisina hakuagentteina ja ohi ajaessaan vaimoni Maijan vanhemmat osuivat kuin vahingossa tämän rintamamiestalon esittelyyn.
Lopulta useampikin sukulainen sekä kaveri kävi katsastamassa talon. Tavasimme Budapestissa kuntoraporttia huolellisesti, sen mukaan talon kunto oli hyvä. Saimme sähköpostilla useita satoja kuvia sekä sisältä että ulkoa. Uskalsimme tehdä tarjouksen niin, että voisin Suomeen tullessani katsastaa vielä itse talon ennen lopullista kaupantekoa.
Tulin duunikeikalle Suomeen huhtikuussa tekemään kaupat. Aamupäivällä taloa kolutessani totesin kaikki pinnat siisteiksi, missään ei näkynyt kosteusjälkiä tai vaurioita. Maksoimme 1580 neliön tontista ja talosta 279000 euroa. Voi sitä onnea, nyt meillä on koti mihin palata!
Remonttia, remonttia
Aloitimme jo kesällä 2004 hitaan sekä kattavan pintaremontin. Tarkoitus oli tehdä paljon itse. Näin kustannukset pysyvät alhaalla. Puutalon omistaja joutuu myös varautumaan suureen oman tekemisen osuuteen, kellään ei takuulla ole varaa teettää kaikkia pikku- tai edes isompiakaan hommia muilla.
Selvittelin aluksi myös ammattilaisten käyttöä. Kysyttyäni putkimiehenltä tarjousta saunan ja tallin putkien vedosta uusiksi tämän vastaus sai minut spontaanisti kysymään:
- Oletko humalassa?
Samaan hintaan meillä oli Unkarissa siivooja, lastenhoitaja ja puutarhuri yhteensä päivän verran töissä, kuin mitä putkimies palveluksistaan halusi tunnissa. Vähänkään isompaan projektiin kannattaa siis joko (a) opetella tekemään itse, (b) teettää vain äärimmäisen pienet pistetyöt ammattilaisella tai (c) lennättää ammatilainen koko projektin ajaksi business-luokassa Suomeen, ja majoittaa vieläpä kohtuulliseen hotellimajoitukseen.
Hintoja ja laskelmiamme Suomessa sotki uusi valuutta. Kun lähdimme käytössä oli markka ja nyt palatessamme kotimaassa oli kokonaan uusi valuutta. Meni puolisen vuotta kun vielä silloin tällöin räknäsimme päissämme summat ensin forinteiksi, ja jos se ei auttanut niin forinteista markoiksi jotta ymmärsimme mitä mikäkin maksaa.
Aloitimme remontin alakerasta. Ensin purettiin saunan lattiasta jo muutenkin irtonaiset wanhat laatat. Niiden alta ei löytynyt mitään kosteuseristystä mutta toisaalta myyjän mukaan sauna oli toiminut lähinnä pyykkihuoneena ja varastona.
Halusin tehdä autotallista unelmieni harrastetilan. Tätä varten röpelöiseen raakavalulattiaan ajettiin viiden millimetrin urat joihin upotettiin lämpökaapeli, ja jonka päälle laskettiin ohut kakku hyvin juoksevaa sementtiä. Lopuksi vielä maalasin lattian epoksimaalilla kirkkaan keltaiseksi niin, että pienimmätkin mutterit löytyisivät ongelmitta.Talliremontti saatiin valmiiksi juuri ennen lumia niin, että sain prätkät sisään lämpimään.
Sauna- ja talliremppa maksoi kaikkine töineen, välineineen ja varusteineen 5616,- €.
Takka- ja keittiöremontti hiihtolomalla
Alakerran valmistuttua jouluksi 2004 pääsimme aloitamaan keittiön ja olohuoneen remontit. Keittiön ponttilautalattian alta löytyi hieno ja vanha lankkulattia jonka hioimme ja maalasimme.
Olohuoneen varaavan takan laatat olivat osittain pudonneet joten takkaan vedettiin päälle uusi antiikkilaasti. Samalla takan kruunua muokattiin uusiksi. Laastista tuli todella tyylikäs. Valitettavasti takan lämmön säteily heikkeni, tai siltä se ainakin tuntui. Ilmeisesti rapattu pehmeä pinta säteilee lämpöä heikommin kuin kirkas kaakelipinta?
Takan rappauksen sekä saunan ja autotallin lattian remontista muuten täytyy todeta, että hyvä kiertää takaisin. Olin useita vuosia sitten auttanut minulle silloin tuntematonta motoristia maahantuonti- ja tullausasioissa. Kun nyt kyselin netistä remontin yksityiskohtiin neuvoja niin tämä motoristi, Jussi R, ilmoittautui tekemään hommat. Töistä en maksanut juuri mitään vaan ne tuli siis kiitoksena vanhasta avusta. Oli muuten aika makea tunne, eikä se helpolla unohdu!
Hellan olimme ostaneet jo ennen talon hankkimista eräästä huutokaupasta. Muut keittiökoneet kilpailutettiin. Keittiökaappien rakentamisen yhteydessä kipeytin vanhan vamman oikeassa olkapäässäni. Olkapää jouduttiin leikkaamaan myöhemmin, mutta sitä ei oikein voi laskea remonttikuluihin.
Vaimo halusi väen vängällä Puustellin merkkikeittiön. Halvaksi se ei tullut, ja omaa harmistustani lisäsi se, että huomasin koneistojen ja saranoiden olevan täysin samaa tekoa kuin halvemmassa, nimettömässä keittiössä. Ensi kerralla pidän pääni. Varmasti takuulla, niih.
Onneksi säästimme sentään tasoissa; Ostimme suhteilla kolme kappaletta 4m tiikkilevyjä keittiön tasoiksi. Itse keittiöön upposi
vain 7,5 metriä ja lopusta piti tehdä pöytä ja huonelakuja. Ylimääräinen 4m tasolevy tosin on yhä talvella 2010 sijoitettuna autotallin kattoon. Että sellainen säästö se.
Keittiörempassa meni omaa työtä koko hiihtoloma sekä yksi pitkähkö viikonloppu. Ja pitkä penni kaikenlaiseen pikkutilpehööriin, ruuveihin, listoihin, valoihin, johtoihin, kaappeihin, maaliin, tapettiin sekä koneisiin, yhteensä 12329,- euroa.
Vanha keittiö prätkätallin työkalukaapeiksi
Keväällä pidin lomaa remontista, ainakin suuremmista projekteista. Kevät menikin prätkää laitellessa ja duunin puolesta reissatessa.
Toukokuussa oli taas remppaenergiaa kertynyt sen verran, että sain tallin siivottua keittiöstä purettujen wanhojen kaappien kiinnittämistä varten. Tämä oli lopulta todella nopea toimenpide, aikaa ei mennyt kuin viikonloppu ja hyvä tuli.
Autotalli rupesi olemaan kutakuinkin unelmieni kaltainen. Kustannuksia ei siihen ollut mennyt kuin korkeintaan nimeksi.
Olohuoneen katto ja lattia sekä pihatöitä rentouttavaksi kesälomaksi
Heinäkuussa meillä oli jälleen remonttiaikaa joten otin työn alle keittiöstä puuttuvat laatoitukset sekä koko olohuoneen ja hallin muutokset.
Olohuoneen katon maalaaminen olikin sitten seikkailu. Katossa oli pohjalla tumma petsaus joka teki huoneesta matalan ja painostavan. Maaliksi valikoitui muutamaa maalaria kuulusteltuani matta pohjamaali jonka piti peittää petsi hyvin. Maalasin katon lopulta neljään kertaan ennen kuin petsi ei enään paistanut läpi.
Katon maalaamisen jälkeen olohuoneen ja hallin lattiat hiottiin ja lopulta maalattiin samalla helmenharmaalla kuin millä olin jo helmikuussa sutaissut keittiön lattian. Täytyy sanoa, että tämän jälkeen on vaikea tottua lattiaan joka ei ole maalattua puuta. Sen verran komia siitä tuli!
Keittiö tuli jo tapetoitua keittiörempan yhteydessä. Nyt teimme saman koko alakerralle. Virallinen kerros rupesi muistuttamaan jo ihan omaa asuntoa.
Pihalla oli ahdasta koska varsinaisia autopaikkoja ei ollut ollenkaan. Edes kääntymään ei mahdu ajamatta pitkin nurmikoita. Meillä on myös kaksi autoa sekä satunnaisesti vieraita joten autopaikalle tai parille on tarvetta.
Lähellä tehtiin maansiirtotöitä joten sain sovittua jätemaan kuljetuksista vastaavan kanssa, että meidän pihalle voi käydä kippaamassa kivenjärkäleitä autopaikan pohjaksi sekä myöhemmin hiekkaa jossa voi olla seassa multaa. Hieno homma, molempien etu, ja tarjoan kahvi-pullat.
Lohkareet ja sora tulivat niinkuin pitikin. Tuttu traktorimies kävi siirtelemässä kivenjärkäleet ja soran tasaiseksi autopaikan pohjaksi.
Samalla kun vedin laattoja keittiön seiniin kävi kaksi rekkaa kippaamassa täydet satsit '
hiekkaa jossa voi olla multaa' pihalle. Jepujep. En ehtinyt tarkistamaan kuorman sisältöä ennen kippaamista.
Se olikin Kheopsin pyramidillinen ehtaa mutaa. Se siitä hyvästä diilistä. Samana iltana, vaimon palattua kotiin tämä ilmoitti, että juuri kiinnittämäni keittiön laatat ovat sittenkin väärän värisiä. Koitti remontin musta hetki; vedin sanaa sanomatta nahat päälle, kypärän päähän ja suuntasin todella pitkälle, koko yön kestävälle mp-ajelulle. Palasin remonttitunnelmiin vasta puolen vuoden päästä eikä laattojen väriä ei ole tämän koommin mainittu.
Yläkerran pinnat uusiksi ja muita pikkutöitä
Yläkerrassa rakensin vielä isompaan makuuhuoneeseen koko seinän mittaiset kaapit peiliovilla ennen loppuseinien tapetointia ja paikkojen maalausta. Kaikenkaikkiaan remontti valmistui kesäksi 2006 jonka jälkeen tein pikkuhommia sielä täällä. Hommasimme mm. olohuoneeseen itse piirtämämme ja mittoihin tehdyn kirjahyllyn sekä ulkomaalasimme koko talon.
Pihistellen ja itse tehden remonttiin oli tässä vaiheessa kulunut vähän yli 30000 euroa. Vain kuisti, alakerran pikkuvessa ja yläkerran suihku-WC olivat remontoimatta kun...
Tuntematon sairaus vie voimat
Koko kevään sekä kesän 2007 ajan Maija muuttui yhä vain allergisemmaksi ja kipeämmäksi. Oireet olivat sekoitus astmaa, allergiaa, flunssaa ja yleisväsymystä. Tilanne paheni niin, että lopulta Maija ei jaksanut kunnolla kulkea portaita yläkertaan ja joutui olemaan sairaslomalla melkein koko syksyn.
Lääkärit tutkivat ja ihmettelevät. Masennustakin arvellaan. Lääkkeet kovenevat. Vaan mitään oikeaa diagnoosia ei saada, luulotautiakin vihjaillaan.
Olemme lehdestä lukeneet vanhojen talojen ongelmista ja päätämme tutkia asian perusteellisesti. Yläkerran kylppäriä epäilen itse, koska se on ainoa paikka mitä emme vielä ole purkaneet (tai niin luulin).
Soitan marraskuussa 2007 tunnettuun rakennuksia tarkastavaan yritykseen. Yrityksen asiantuntija Pekka V neuvoo irroitamaan muutaman laudan ulkovuorauksen kulmasta allaolevan rakenteen tarkistamiseksi, sekä irroittamaan laatan yläkerran kylpyhuoneen ulkoseinästä, suihkun kohdalta.
Lautojen alta ei paljastu mitään muuta kuin sahanpurua ja tuulensuojapahvi, tämä on Pekka V:n mukaan niinkuin pitääkin. Sensijaan yläkerran laatan alta paljastuu mustunut, märkä ja voimakkaasti kellarin hajuinen seinä. Remontti alkaa...