Sain eilen alustettua teknisen tilan lattian. Siihen tuli Solmasterin EP 10. Samalla kamalla tulee myös autotallin lattia, ja jos se näyttää hyvältä niin myös muu alakerta.
Keksin lattian ja seinän kulmia tehdessäni lisätä sinne lasikuitunauhat. Tein tämän jo kuivuneen reunaepoksin päälle niin, että jos tuosta onkin haittaa se ei vaikuta asiaan koska alla on jo yksi kerros toimivaa massaa. Uskon nauhojen parantavan kulmien vedenkestoa mahdollisten vuotojen varalta, samoja nauhoja käytetään märkätilojen vesieristyksen kanssa.
Lattian toinen ja viimeinen kerros tulee levitettäväksi tänään. Iltahommia siis taas tiedossa. Lattia tulee näin tehdyksi viime tingassa, sen pitää kuivua viisi päivää lopullisen kovuuden saavuttamiseksi. Maalämpöpumpun ja vedenvaraanajn asennus pitäisi alkaa ensiviikon alussa.
