maanantai 11. maaliskuuta 2013

IV-putket paikallaan, teknistä tilaa lukuunottamatta

Ilmanvaihtoputket saatiin eilen sunnuntaina vihdoinkin paikalleen niin, että kodinhoitohuoneen kulmaan päästään tekemään viimeistä kotelointia.Tasoitus- ja pohjamaalaustyö on tätä putkien kotelointia odotellut jo viikon verran.

Putkipaketista tuli melkoisesti aiottua paksumpi. Halusin siihen vielä viime tingassa äänenvaimentimet tulo- ja poistoilmalle. Sovimme, että eniten pullistuva putki (kuvassa ainoa eristämätön putki) voi jäädä kotelosta ulos niin, että leikkaan sen siivouskapin sisäpuolelle. Pitää vain miettiä kaasutiivistykset tuon osalta kuntoon, pelkkään uretaaniin ei tässä voine luottaa.

Teknisen tilan puolella (tuossa alla) putket on vielä vetämättä. Ne pitänee saada kuntoon tällä viikolla. Tila on ahdas joten kattoon tulee melkoinen käärmeenpesä. Tämä kaikki samalla kun teen teknisen tilan lattiaan epoksipinnan. Katsotaan miten onnistuu...

IV-putket ja muu härdelli teknisen tilan katossa pahasti kesken.