torstai 1. elokuuta 2024

Lasiterden pöytään uusi pintalevy

Valmis terden pöytä
Lasiterden pöytänä on pitkään ollut keskeneräinen projekti. Nakertelin joitakin vuosia sitten wanhasta ompelikoneen jalasta levennetyn version, ja liitin siihen siperianlehtikuusilaudoista tehdyn kannen. 

Siperianlehtikuusi vetää vanhetessaan todella voimakkaasti propellille. Juomalasit eivät tahtoneet pysyä pystyssä. Se kansi ei siis toiminut ja pöytään oli pakko laittaa uusi kansi. 

Etsiskelimme pitkään sopivaa wanhaa puulevyä, irtolankkuja, lautoja tai vaikka oikean kokoista vanhaa ovea. Sellaista ei tullut vastaan.

Pöytä työn alla ennen hiontaa ja maalausta

Sensijaan tallissa lurkki wanha Unkarin hankinta, Ikean pöytälevy joka on saanut kyytiä ja kolhuja tässä vuosien saatossa. Niimpä otin tuon levyn käyttöön. Sahasin sen sopivaan mittaan, siirsin sen tuet uusin paikkoihin, ruuvasin jalan paikalleen, hioin levyn, maalasin välihioin ja maalasin uudelleen lopullisen pinnan. 

Hionnan kanssa hain karkeutta, levyn on tarkoitus vaikuttaa vanhemmalta kuin se on. Reunoissa on siis vaihtelevaa muotoa ja kuluneisuuden tuntua. 

Samalla tulin hankkineeksi kauan himoitsemani epäkeskohiomakoneen. Koska nyt sille oli tarvetta.