sunnuntai 25. elokuuta 2024

Etuoven katoksen kaatokorjaus

Katoksen oikea kulma on pudonnut
Etuoven katos on vuosien saatossa vinksahtanut. Huomasin tuon jo joitakin vuosia sitten mutta jostain syystä en ole tuosta blogannut täällä, olisi pitänyt. Vinksahtamisen huomaa parhaiten sateella, kun ränni sataa yli sisältä katsoen oikeasta päästä, tai ikkunan vaakalinjaa vasten tarkastellen.

Tuo etuoven terassin laatta ei ole vakaa, siitä on ollut merkkejä ja murheita ennenkin: 

Ongelman pääsyy lienee huonosti tehty maantäyttö ja lätkäys. Rakennusvideosta (16.4.2014) näkee kohdasta 4:15 eteenpäin, miten tuo terden alusta on tehty.

Mittailin iltahämärässä laserin avulla, että kulma on nyt kymmenessä vuodessa pudonnut 41 mm. Tein siihen 43 mm jatkopalikan. Oikean kokoista tolppaakin oli lasiterden rakentelun jäljiltä sopivia pätkiä tallessa.

Homma alkoi tolpan tukemisella kahta puolin kulmaraudoilla, ja koko katoksen oikean reunan pönkäämisellä hallitunkin avulla. Sitten rälläköimme vanhojen naulauslevyjen naulat poikki. Kastelin samalla huolella ympäristöä niin, että ei tarvitse pelätä samalla talon polttamista.

Naulauslevyjen irrottua katto nousi tunkilla helposti irti. Hakkasin ne jämänaulat sisään tolppaan ja kurkeen. Kun kattoa oli nostettu hitaasti noin 50 mm vedin naulauslevyjen alle ja piiloon jääviin pintoihin pohjamaalit.

Uusi palikka sujahti paikalleen kuin se olisi ollut siihen tehty, mitä nyt 115mm mittatolpassa on aina muutaman millin heittoja. 

Mulla oli jäänyt talliin Harrison-hommista pidempi naulauslevy (Akun vaihto ja uudet kiinnikkeet (21.6.2015)) joka sopi tähän kohtaan täydellisesti sen edellisen hiukan lyhyemmän levyn tilalle.

Ruuvasimme naulauslevyt paikalleen ankkuruuveilla. Lopuksi vedin saumoihin lakkakittiä ja koko komeuden päälle pohjamaalit.

Kaikenkaikkiaan työssä meni vain muutama tunti, ja se oli paljon helpompi tehdä kuin etukäteen pelkäsin. Mutta tämän homman suunnittelussa ja miettimisessä ennen töiden aloittamista meni koko kesä. 

Yhdessä vaiheessa suunnittelin katkaista tuon tolpan, sen jatkamisen sijaan. Mutta luovuin tästä koska siihen on vaikea leikata suoraa katkaisupintaa, vaikka olisi isokin käsisirkkeli. Lopulta tämä yläpään jatko oli se oikea temppu.

Katsellaan, putoaako tuo jatkossa lisää. Ongelman juurisyy on kuitenkin huonosti tehty maaurakka ja etuoven laatan antura. Yksi kunnon ratkaisu voisi olla injektoida etuoven laatan alle materiaalia niin, että tuo liike saadaan lopulta loppumaan. Pitänee tarkkailla jatkaako tuo tolppa vajoamistaan.