Olohuoneen takan muuraus alkanee ensiviikolla. Teimme vihdoinkin lopulliset päätökset takan luukuista ja niiden asettelusta.
Luukuiksi valikoitui imperiumin kalleimmat Aito-kiukaan luukut. Harmi sinänsä, mutta tähän halusimme sijoittaa sekä kestävyyden että ulkonäön osalta. Itse tulipesän luukku on tiivis joten ilmanotto tapahtuu tuhkaluukun kautta.
Harkinnassa oli pitkään laitetaanko nuohousluukut takan taakse portaikon puolelle vai eteen kuten ne nyt on kuvassa. Eteen ne siis tulevat.
Takan luukku on ulkomitaltaan perätu 62cm leveä mutta itse tulipesä on palotapahtuman optimoinnin kannalta vain noin 45c,m leveä. Kapea ja korkea tulipesä kun toimii kuulemma paremmin.
Takan kiertoilmapellin (kesäpelti, sytytyspelti, sillä on monta nimeä) käyttökahva tulee halkohyllykön yläosaan halkojen sekaan piiloon. Saattaa olla hankala käyttää mutta toisaalta, eihän sitä joudu aina rämppäämään.
Takan muurarimestarina muuten toimii vanha motorstiystäväni joka muinoin auttoi edellisen takan rappauksen kanssa (tammikuu 2005) ja muutenkin remontoi Tattivaaraa (Home sweet home - Tattivaaran esityöt (1.12.2007)). Hukkaan meni ne työt, toivottavasti tällä kertaa tulee pysyvää.
Ensiviikolle muutakin
Ensiviikolle on muuten luvassa kaikenlaista muutakin: Sisäpintojen tasoitusten pitäisi päästä hyvään vauhtiin. Autotallin ovitoimittaja ja rahtari kyselivät tarkempia ajo-ohjeita ja sopivaa hetkeä kiinnityksille. Ilmanvaihtokone pitäisi saada kytkettyä kaikkiin IV-kanaviin ja odottelen ratkaisua lämpöpumpun ja lämminvesivaraajankin osalta. Tapahtumarikas viikko tulossa.
