maanantai 28. maaliskuuta 2011

Hapuilevia suunnitelmia unelmatalosta

Uskaltauduimme viime viikonloppuna oikeastaan ensimmäistä kertaa ihan oikeasti piirtelemään kuvia siitä, miltä unelmatalomme voisi näyttää. Lopulta innostuimme aiheesta niin paljon, että piti oikein hakea millimetripaperia. Seuraavaksi varmaan piirrän nämä jo cadilla...

Isohan siitä tulisi. Jos ulkaltaisi lähteä rakentamaan. Ja jos rahoituskuviot ylipäätään selviäisivät ja mahdollistaisivat tämän rakentelun. ARA:n hakemuksesta ei vielä ole (odotettavasti) kuulunut mitään.

Kuvasta sen verran, että alakertaan tulisi sitten muunneltava autotalli / harrastetila / lasten huoneet. Se alakerta on vielä piirtämättä, mutta tiedän mitä teen tänään illalla....

Valmistaloja katselemassa

Kävimme muuten katselemassa Oravais- ja Simons-elementtitaloja. Nämä kummatkin ovat ns. konttitaloja jotka rakennetaan tehtaassa ja tuodaan paikalle noin 4m leveinä ja 6-12m pituisina kontteina. Nämä kontit sitten kasataan paikanpäällä muutamassa tunnissa ikäänkuin legopalikat.

Se tuossa selvisi, että tuo meidän ensimmäinen luonnoksemme unelmatalosta ei tule paikalle ainakaan konttitalona.Muutoksin toki sekin on mahdollinen.

Olen tosin edelleen vakaasti umpipuuhirren, umpibetonin, teräksen ja lasin kannalla. Ne muovikelmutalot - joita myös nämä konttitalot ovat - kun perustuvat toiminnaltaan ja terveellisyydeltään siihen muovikelmuun...