Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) mahdollistaa valtion ja kunnan osittaisen osallistumisen terveyshaittojen korjauskustanuksiin. Ja meillähän niitä on paljon. Avustuksen myöntämisedellytyksinä on muun muassa, että 'hakijaruokakunta on joutunut suuriin taloudellisiin vaikeuksiin nimenomaan asuntonsa terveyshaittojen vuoksi ja ilman omaa syytään (L 2 § 1 mom. 3 kohta ja 5 § 2 mom.). Tämä merkitsee sitä, että kohteen terveyshaitta on tullut ilmi yllättäen ja ennalta arvaamatta'
Parereita tuli hakemukseen kunnioitettava tuuman pino, ja nämäkin kaksipuoleisina tulosteina. Mukana on paitsi itse hakemuslomake niin myös todistukset varallisuudesta, lainoista, tuloista ja veroista, tontin arvosta arvio, korjaussuunnitelmat ja -laskelmat, rahoituslaskelmat, kuntoarvioita ja terveyshaitan toteamiseksi tehtyjä tutkimuksia neljä kappaletta, kuluttajariitalautakunnan päätös, käräjäoikeuden päätökset ja tuomio, terveystarkastajan lausunto, lääkärintodistuksia ja joukko muita lippusia ja lappusia. Melkoinen Tattivaaran ruumiinavaus siis.
Poikkeuksellisesti emme hae korjausavustusta Tattivaaran kunnostamiseksi. Sensijaan haemme avustusta Tattivaaran purkamiseen ja uuden rakennuksen rakentamiseen. Tällainen tukeminen on ARA:n toimintaa tuntevien mukaan erittäin harvinaista. Toisaalta, avustuksia myönnetään myös jos talo palaa, joten tämän pitäisi mennä samaan sarjaan sen kanssa.
ARA:n päätökseen menee noin kolme kuukautta joten odottelu jatkuu. Emme käytännössä pysty tekemään suunnitelmia projektin etenemisen suhteen ennen kuin meillä on tieto ARA:n osallistumisesta, tai osallistumattomuudesta.
