lauantai 31. toukokuuta 2025

Valokuitu ei tullutkaan vielä, putki kuitenkin lähestyy jo

No ei se hommat mennyt niinkuin ilmoitettiin. Porukka saapui ajallaan mutta eivät he edes tienneet mihin saakka linjaa oli aiemmin rakennettu. Meinasivat aloittaa kaivuun 50m väärästä kohdasta. Ja kaivuu-ura ei ole ilmoitetun 5cm levyinen (Valokuitutoimittajan yllätysilmo (19.5.2025)) vaan puolimetrinen ja kauhan levyinen, kuten oletinkin.

Kolmen tunnin sijaan hommaan meni kolme päivää (kaivuun aloitus  oli 26.5), jonka seurauksena kaksi meidän viidestä naapuritalosta on kytketty. Tai no, ei ole kytketty, mutta putki jota pitkin kuitu vedetään on perillä. Meidän talo, ja yläpuolen naapureiden putkitukset on vielä tekemättä.

Melkein päivä tuhraantui siihen, että ensin tekijöillä ei ollut kaapeliputkitutkaa jonka avulla talojemme olemassaolevat tonttiputket olisi voinut löytää. Sitten kun tuo ihmelaite saatiin sitä ei oikein osattu käyttää. Tavoite kuitenkin on, että esim meille asti ei avattaisi asfalttia vaan kuitu saadaan matkalta putkeen.

Meidän tonttijakomon edestä löytyi tutkan avulla lähinaapurin eli 12B:n tonttiputki. Pojat leikkasivat tästä potilaan auki.

Kaivantoa tehdessä yhden naapurin nykyiset netti- ja puhelinlinjatkin poikkastiin. Ongelma oli, että tuo kaapeli oli ns puutarhaputkessa melko pinnassa, ja siitä puuttui varoitusnauha.

Tässä naapurin (ja rakentajien) onni oli, että mulla sattui olemaan sopivia korjausvälineitä hyllyssä. Puolen tunnin katkon jälkeen netti pelasi taas.

Tilanne illalla. Viidestä talosta kahdella on perillä putki, kuitua ei kenelläkään. Jatkoa on luvassa jossain vaiheessa.

Kaivurimies kertoi, että nyt noihin kaivantoihin kannattaa laittaa väliaikainen asfaltti koska maa painuu vielä. Lopullinen pinta kannattaa tehdä vasta myöhemmin.