lauantai 26. syyskuuta 2015

Kukkalaatikoiden vesieristys valmis

Terassin kulman kukkalaatikoiden vedeneristys valmistui. Epoksin sijaan (Kukkalaatikon vesipohjan hartsivalu (30.8.2015)) päädyin tekemään tuon piha-altaiden PVC-muovilla, se kun maksaa vain 8,- € / metri.

Altaiden reunat on vielä kokonaan tekemättä (edes aloitettu). Teen ne jossain vaiheessa kun joudan, todennäköisesti samasta siperian lehtikuusesta kuin terassin pinta. Muovi jää sinne alle kokonaan piiloon.

Jokaisen altaan pohjassa on reikä ja tyhjenysputki. Tiivistin tuon PVC-liimalla ja kumimansetilla. Jää nähtäväksi pitääkö viritys vettä.

Kuvassa pohjalla näkyy lasikuitu- ja epoksivalu. Se jäi nyt tässä siis lähinnä rakennetta tukevaan rooliin.

Kunkin kukka-altaan tyhjennysletkun toinen pää on terassin alla tyhjennyshanassa kiinni. Altaasta toiseen on siis vesiyhteys, näin pinnankorkeus pysyy samana. Talvea varten tyhjennys onnistunee tällä hanalla.

Vielä jännitetään jäätyykö tuo letku talvella umpeen ja homma ei toimikaan.