maanantai 8. kesäkuuta 2015

Pihan terassinkulman muuri ja kukkalaatikot

Pihan terassinkulman kukkalaatikoiden ja muurin runko valmistui sunnuntaina. Tuossa on vielä valmiiseen muuriin mennessä monta vaihetta mutta itse runko ja muoto on nyt valmis.

Kun itse tekee saa sellaista kuin tulee
Vielä on tekemättä kaikenlaista ennen kuin pääsen pintalautoja kiinnittelemään:
  • Terassin pintalaudoille muutama lisätuki
  • Muurin rungon päälle pinnoitus - mineriittilevyjoka toimii rappingin tartunta-alustana.
  • Kukkaruukkuihin (kolme osastoa) veden poistot (1)  talvea varten sekä (2) putki kastelusysteemiä varten. Talvityhjennykselle tarvitaan hana jonnekin huoltoluukun lähelle, sensijaan tuo ylivuotoputki, noin 5cm ruukun pohjasta ylöspäin, voi valua maahan suoraan.
  • Sähkövedot ja töpselin paikka muurin kylkeen. Tarvitaanko myös pihan puolelle töpseli?
  • Huoltoluukut sähköille sekä mainituille kasteluletkutuksille 
  • Tuon kukkaruukkumuurin rappaus samaan sävyyn talon kanssa
  • Terassin portaiden rungot (ks portaan runko)

Sain avuksi Unkarilaisvalvistuksen
Edelisten lisäksi on muutakin terdehommaa. Näitä voi kuitenkin nakerrella halutussa järjestyksessä tai vaikkapa vasta pintalaudoituksen jälkeen:
  • Kukkaruukut koteloihin lasikuidulla ja epoksihartsilla. Valan ruukut siis paikalla kiinteäksi osaksi rakennetta.
  • Muurin sadesuojaus; Design ja miten tehdään on auki mutta sisäpuolisen kukkaruukun ja ulkopuolisen rappauksen päälle pitää saada  jokin kate. Vaihtoehtoina on (a) jatkaa kukkaruukun lasikuitu reunan yli parin sentin verran rappingin päälle, (b) väännellä nuo miljoonasta pellinpalasta tai (c) tehdä tuo sipearianlehtikuusilankusta jolloin se on samaa puuta kuin terden pintakin.

Ja jos tekeminen loppuu voin käydä nakertelemassa takaportaikon. Siellä on valmiina vasta sorapinta...