![]() |
![]() |
![]() |
Lauantaina korjattiin istutuspenkin salaoja (ylin kuva), siihen tuli päälle reilusti soraa ja pieni kaato alaspäin. Samana päivänä saatiin takarinne ja nykyisen 'halkovajan' seutu kuntoon.
Sunnuntaina eli isänpäivänä homma homma jatkui. Multaa oli lopulta sen verran liikaa, että lahjoitimme sitä naapurille reilulle viidellekymmennelle neliölle.
Kuvassa rajalla näkyvä sorakaista on halkoaidan alusta. Pihalla pötköttävä putki on sähkövetoja varten.
Pääoven vierustalle tulevat polut hahmottuvat jo. Laatat ja reunakivet puuttuvat vielä mutta tästä saa vision.Nuo mullassa törröttävät tikut osoittavat paikat missä on syvä monttu isompaa kasvia tai puuta varten.
Kelien puolesta mullanlevitysviikonloppu oli mitä mainioin. Lauantaina ilmassa leijaili muutamia lumihiutaleita ja sunnuntaina oli peräti +7c lämmintä.
Seuraavaksi haravoimme pinnan suoraksi ja levitämme siihen vielä ruohonsiemenet. Ehtivät kuulemma itää vaikka hangen alla.


