sunnuntai 3. elokuuta 2014

Metsä vapaa pihakivistä - Pelto jäljllä

Kivien siirron kuumottavin vaihe, peruuttamalla alas. Keikkoja tuli varmaan ainakin parikymmentä.
Ennen Tattivaaran purkamista kasasin pihan laattakiviä metsään, sinne silloisen Malminhagen Segelclubbenin paatin yläpuolelle. Homma oli paitsi työlästä niin myös raskasta. Suuri osa kivistä päätyi lopulta kaivinkoneen kauhomaksi pitkin poikin tonttia. Lopulta läjä päätyi kaupungin pellolle autotallin edustalla.

Nyt kun lainassa on kaivinkone niin sillä  ne metsäkivet siirtyivät vähitellen, keikka kerrallaan alas. Kottikärryllä tai muuten käsin noiden siirtäminen olisi ollut mahtiurakka. 

Pellolla olisi vielä pari laattakiveä
Seuraavaksi pitäisi kauhoa pellolla olevat kivet siistiin pinoon parkkipaikan perälle ja tontin puolelle. Varsinainen latominen paikalleen tulee aikatauluun vasta kun piha on jo muuten kuosissa.

Tallin edessä on pahimmillaan myös noin 10cm liikaa maata, sekin pitäisi vielä sijoittaa johonkin... Jos vaikka polkujen kiveyksien pohjaksi?