lauantai 5. tammikuuta 2013

Lämpöeristeet paikallaan

Talo sai eilen yläpohjaeristeet paikalleen. Puhalluslasivillaa on noin puoli metriä kauttaaltaan.

Periaateessa kaikki on siis valmista lämmityksen ja kuivaamisen aloittamista varten. Mitä nyt se keittiön viemärin huohtusputki puuttuu vieläkin.

Takan piipun läpivienti vesikatosta vuosi vettä vielä keskiviikkona, pari päivää ennen villojen puhaltamista. Se korjattiin kyllä ajoissa, yläpuolelle (uudelleen ja paremmin) asetetuilla muovituksilla.

Lopulliseen ja luotettavaan kuntoon tuo tulee vasta, kun piipussa on paikallaan kunnon pellitykset. Sitä odotellessa...

Piippua pitkin valui siis alkuvikosta kosteutta, joka kasteli palovillat (tuo muutaman sentin paksuinen villakaistale piippua vasten). Nyt tuo palovilla on jäässä.

Villa kuivanee tuolta välistä ok. Kunhan tuonne ei pääse lisäkosteutta enään mistään.

Kuvassa avaruusaluksen polttoainesyöttöputket. Taaimmaisena alapohjan radonpoisto, keskellä viemärin huohotus ja lähinnä vasemmalla talon poistoilma.

Sisäseinien muuraus on jo hyvässä vauhdissa, ainakin makuuhuoneen seinien osalta. Muita yläkerran sisäseiniä ei ole ehditty vielä aloittaa.

Vaikka välipohjassa on ollut lämpöeristeet vasta vuorokauden verran ja ainoa lämmitin on pieni propellivastus niin silti yläkerrassa on jo selvästi lämmintä ulkoilmaan nähden.

Ennen  varsinaisen lämmityksen päälle kytkemistä pitää duunareiden vielä rakennella autotallin oveen styroksista väliaikainen lämpösulku ja työmaaovi.
 

Katon lumipölyongelma

Sopivalla tuulella ja lumisateella välipohjaan sataa lunta (Katon höyrysulku kiinni (28.12.2012)). Lumi tulee kuvassa näkyvien tuuletuspahvien kautta.

Juttelin eilen talotoimittajan projektipäällikön kanssa tästä lumipöllyongelmasta. Heti eivät luvanneet umpiräystäitä kiinni. Lupasivat kuitenkin pikaisesti kyllä jonkin ratkaisun tähän ongelmaan. Vastaus ensiviikolla.