Katon puolella kummankin piipun pellitykset ovat vielä tekemättä. Pellityksillä ei vielä ole kiire, kunhan aluskate sen tiivistys piippuun on tehty huolella. Peltejä odotellessa piiput on väliaikaisesti muovitettu.
Kuvassa kattotuolien seassa risteilevät alumiiniputket ovat ilmanvaihdon tulo- ja menoarvioita varten. Niihin tulee vielä monta lisämutkaa ja suoraa sekä reilu eristys ennen kuin höyrysulkua päästään asentamaan.
Läpiviennit aluskatteeseen ja kivikattoon tehdään erillisillä läpivientiosilla. Näin siitä pitäisi tulla laakista veden ja säänkestävä pidemmäksikin aikaa.
Kuvassa kauimpana alapohjasta tuleva radonputki, sen vieressä viemärin huohotusputki ja lähimpänä kuvaa talon ilmastoinnin poistoputki. Kuvasta puuttuu liesituulettimen oma poistoputki sekä se vielä tekemätön keittiön viemärin huohotusputki.
Kattoon tulee siis sydäntäsärkevät seitsemän reikää. Mieluumin olisin rakentanut talon niin, että ei tule ainuttakaan. Mutta näillä mennään.

