sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Ulkoportaikon maanpainemuuri ja alakerran sisäseiniä

Tällä viikolla saatiin pääoven ulkoportaikon maanpainemuuri paikalleen. Siitä puuttuu päästä vielä valutolppa joka tukee koko muuria. Päälle tulee myöhemmin betonikansi mutta sillä ei ole kiirettä. Sen sijaan patolevyt ja routasuojaus pitää saada paikalleen mahdollisimman pian.

  


Maalämpöpumpun reikien poraus pitäisi suoritaa nyt alkavan viikon tiistaina ja keskiviikkona. Maatäytöt pitäisi sitten saada loppuun heti joulukuun alussa.

Sisätiloissa edistystä

Alakerrassa sisäseinät ovat teknisen tilan osalta jo melkein valmiit (kuva).

Pyryn huoneessa, varastossa ja WC:ssäkin on seinistä paikallaan jo muutama ensimmäinen harkkorivi.

Kevytseinien teko aloitetaan vasta kun tasoitukset ja paljon muuta on tehty.

Yläkerrassa seiniä ei vielä ole aloitettu, eikä vielä voikaan aloittaa.

Sen sijaan ilmanvaihtoputkia on jo vedelty. Putkista puuttuu vielä eristykset. Ne tarvitaan koska maalämpöpumppu voi paitsi lämmittää lattiaa niin myös viilentää tuloilmaa.

Runkokatselmointia odotellessa yläkerrassa ei voikaan juuri muuta vielä tehdä. Saunan piippu on muuraamatta mutta tämä on meidän syytä. Tästä piakkoin lisää...