torstai 10. toukokuuta 2012

Positiivinen rakennuslupapäätös saapui

Rakennuslupa sekä tietenkin Tattivaaran purkulupa tipahti tänään postiluukkuun. Eihän sitä ehditty juuri odotamaan. Lupahakemus jätettiin 15.11.2011 eli siitä meni tähän viikkoa vajaa kuusi kuukautta. Melko pitkään.

Lupa saa lainvoiman parin viikon kuluessa jos kukaan naapuri, kunta tai esimerkiksi vaikka ympäristökeskus ei huomaa valittaa siitä. Luvasta on ilmoitettu eri osapuollle julkisesti Espoon virastokeskuksen kellarin portaikon vessan seinällä joten <kop><kop>.

Nyt tulee Tattivaaran tyhjentämisen kanssa oikea kiire. Jos kaikki menee tästä eteenpäin putkeen on vielä mahdollisuuksien rajoissa saadaan runko pystyyn ja tiiviiksi sisätöitä varten ennen pakkasia.