sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Kaapin takana on reikä

Tein nyt viikonloppuna loppuun lokakuussa aloittamani lattian tiivistykset. Tällä kertaa työn alle tuli keittiön ja muiden kiinteiden kaappien taustat.

Keittiökaapin alla oli todella isoja reikiä joista suorastaan lepatti alapohjailmaa. Kaapin sisällä epoksihartsin kanssa ei tarvitse hienostella, kuten näkyy.

Muualla kaappien takana oli siistimpää. Tässä tiivistykset jo paikallaan.

Motivaationa tälle projektille oli pakkasjakso  jonka aikana keittiön lattia kylmeni julmasti. Kaverillani on lämpökamera ja paikallistimme sen avulla ilmavuodon tiskipöydän alle. Minulla oli joulun aikaan, kun oleskelin pidemmän jakson kotona myös vaikeasti kuvattava fiilis / oire juuri keittiössä joten osasin epäillä kaappien alustoja jo etukäteen.

Olin laiskuuksissani siirtänyt projektin tätä osuutta eteenpäin jo monta kertaa toivoen, että hommaa ei tarvitsisi tehdä. Se kun vaikutti kovin suuritöiseltä.

Kun sitten lopulta oikeasti ryhdyin tähän niin työ olikin todella nopea ja helppo tehdä. Sain muutamassa tunnissa kaappien pohjalevyihin reiät, saumoihin hartsit ja reikiin vanhat levyt kiinni sekä lopuksi päälle pakkelia niin, että aukon paikkaa kaapin sisällä pohjalevyn takaosassa on vaikea edes huomata.

Keittiössä oli vesiputkien läpivientien kohdalla todella ammottava reikä mistä puhalsi alapohjan pakkasilmaa reilusti. Työnsin reikään muovipussin palasen tukkimaan pahimmat ja täytin sen ja lähistön saumat reilusti hartsilla. Täällä ei tarvitse hienostella samalla tavalla kuin muualla koska hartsi jää kaapin sisään. Kaappien takaa näitä lattialaatan ja seinän saumoja ei muuten edes oltu yritetty tiivistää, toisin kuin muualla asunnossa.

Sama operaatio vielä eteisen vaatekaapille ja pikkuvessan LVI-kotelolle ja homma oli selvä muutamassa tunnissa.

Nyt asunnon pitäisi olla täysin tiivistetty kaikilta reunoiltaan lattialaatan ja  seinän osalta. Jos lattialaattojen välisissä saumoissa on korjaamista niin niihin ei pääse kiinni purkamatta parkettia. Tuskin on.