torstai 28. elokuuta 2008

Espoon kaupungin vuokrakämppään

Evakkokotimme toistaiseksi
Olohuoneen näkymät
Saimme terveystarkastajan lausunnon perusteella Espoon kaupungilta vuokra-asunnon. Pääsimme siis muuttamaan Olarin kaksiosta kunnolliseen 3h+k kämppään Latokasken Naurismäkeen. Nyt meillä on saunakin!

Espon kaupunki maksoi meille maalit, pensselit, teipit, paikkauslaastit ja muut tarvikkeet ja teimme pikaremontin kulahtaneisiin pintoihin. Tämän jälkeen asunto vielä (luonnollisesti) tehoimuroitiin ja homepestiin perusteellisesti ennen muuttoa. Tässä on ihan kosminen duuni mutta henkisesti homma on pakko tehdä. Toisaalta, rutiinillahan homma jo luistaa ja saimme pesun tehtyä talkoovoimin muutamassa vuorokaudessa.

Kämppä on siten hyvällä paikalla, että pojat voivat käydä samassa koulussa Latokaskessa kuin tähänkin asti. Siten myös kaveripiiri säilyy samana kuin kotonamme, toisin kuin Olarin evakkokämpässä mikä lasten kannalta oli asuntomme tai koulun kannalta yhtä kaukana kaveripiiristä kuin kuu.