perjantai 16. elokuuta 2019

Asfalttiurakoitsija kieltäytyy vastuusta

Asfalttiurakoitsuja kävi tänään katsomassa pihan halkeamia (Asfalttiin halkeamia helteiden jälkiseurauksena (8.8.2019)). Meistä ei ehtinyt kukaan paikalle, urakoitsija ilmoitti tulonsa parin tunnin varoajalla.

Urakoitsijan kanta on seuraava: 1) sähkökaapin kohdalla olevat kolme halkeamaa johtuvat maan painumisesta 2) kuplavolkkarin vieressä oleva johtuu roudasta 3) Koska kyseisillä alueilla urakoitsijan vastuu rajoittuu päällystystyöhön eikä rakennekerroksiin, he katsovat että asfaltin korjaaminen ja halkeamien paikkaaminen eivät kuulu takuun piiriin.

Tuohan on bullsheissea. Ei routa heinäkuun helteessä riko pintaa, ja maanvaihto jätettiin tekemättä tässä koska urakoitsijan mielestä paikalla ollut puolimetrinen sorakerros oli mainio pohja.

Keskustelimme jatkotoimenpiteistä naapurien kanssa ja totesimme, että näin pientä juttua ei jaksa riidellä. Mieluummin hommaamme pikeä ja varusteet omatoimiseen korjailuun. Takuukin loppuu kahdessa vuodessa nyt syyskuussa (Asfalttiurakka valmis (29.9.2017)) joten omat kamat ovat paikallaan senkin vuoksi.